Alkuun Jalostusoriit Siitostammat Kasvatustoiminta

Pimennon Vinku-Intiaani #89

KTK II (04/15)



© KKJ

RotuSuomenhevonen RekisterinumeroVH13-018-0740
SukupuoliOri OmistajaPirunkorpi (VRL-00033, VRL-05175, VRL-14433)
Syntynyt, Ikä01.09.2012, 14-vuotias KasvattajaDazzle (maahantuoja)
Säkäkorkeus146cm KoulutustasoRe110cm, CIC1

Vinku on erittäin hellyyden- ja huomionkipeä hevonen jota saisi rapsutella vaikka koko päivän ja jäädessään vaille huomiota osaa tämä herra myös tehdä selväksi oman olemassaolonsa. Karsinan ohi kulkiessaan saa jokainen osansa Vinkun huomionkipeydestä, ori kun hörisee jopa tallikissoille huomion toivossa.

Huomiota saadessaan Vinku nauttii siitä sata prosenttisesti, yleensä nuokkuen silmät puoliummessa. Ei ole sellaisia hoitotoimenpiteitä mistä Vinku ei nauttisi, sillä jopa klippaaminen tai pesulla käyminen on tälle herralle mieleistä puuhaa – oikeastaan voisi sanoa niin että Vinkulle käy kaikki. Kaviot nousevat putsaamista varten automaattisesti, eikä kuolaimiakaan tarvitse oriille väkisin suuhun yrittää saada kun Vinku yleensä avaa suunsakin jo valmiiksi kun hoitaja ottaa suitset käteensä. Satulavyön kiristäminen ei myöskään tuota hankaluuksia sillä Vinku ei varmasti pullistele.

Ratsuna Vinku on reipas, itsestään eteenpäinpyrkivä ja yhteistyöhaluinen. Oriilla on pieneksi hevoseksi mahtavat, eteenpäin vievät liikkeet ja roppakaupalla ponnistusvoimaa esteillä. Mikäli oriin kokoa ei tietäisi, voisi ratsastaja hyvinkin kuvitella istuvansa paljon suuremman hevosen selässä. Pääsääntöisesti Vinku on erittäin kevyt ratsastaa niin pohkeella kuin kädelläkin, sillä ori kulkee automaattisesti lähes täydellisessä perään annossa ja kuuntelee pitkälti pelkkää istuntaakin.

Vaikka vinku on erittäin mukava ja helppo ratsastettava, se ei kuitenkaan anna mitään ilmaiseksi. Ori jaksaa vaikka koko päivän hölkätä puolipitkin ohjin ympäri kenttää, mutta ratsastajan halutessa vaikka ihan yksinkertaiselle voltille on Vinkulla ratsastettava se voltti. Vinku on myös nopea oppimaan kenen ratsastajan kanssa pääsee helpoimmalla ja osaa kyllä luistaa tehtävistä silloin kun se on mahdollista – tämä herra osaa mennä myös sieltä mistä aita on matalin.

Kouluratsuna Vinku on kokoonsa nähden näyttävä ja esteillä räjähtävä kuin raketti. Maastossa sen sijaan ori on täysi luottoratsu. Kokolailla Vinkusta voisi sanoa että ”täydellinen kenttäratsu”.

i. Viimeinen Intiaani
evm - 145 cm, rt
ii. Intiaanien Kuningas
evm - 141 cm, rt
iii. Intiaaniprinssi
evm - 147 cm, tprt
iie. Hajamaja
evm - 144 cm, rt
ie. Eskimon Lapsi
evm - 152 cm, vprt
iei. Jääkausi
evm - 145 cm, vprt
iee. Eskimon Äiti
evm - 168 cm, vprt
e. Tuli-Hilu
evm - 144 cm, rn
ei. Tuli-Vilu
evm - 135 cm, m
eii. Tulimieli
evm - 147 cm, hprt
eie. Vilukissa
evm - 145 cm, m
ee. Hilemimmi
evm - 150 cm, tprt
eei. Kaikkien Kaveri
evm - 149 cm, tprt
eee. Bilemimmi
evm - 151 cm, prt

o. Kapinan Tintiaani -- s.10.01.2017 (e. Tulipesä)

Ominaisuuspisteet

Hyppykapasiteetti ja rohkeus 1358.64 p.
Nopeus ja kestävyys 0.00 p.
Kuuliaisuus ja luonne 1674.51 p.
Tahti ja Irtonaisuus 0.00 p.
Tarkkuus ja ketteryys 0.00 p.
Esteratsastuksessa 3033.15 op (taso 7)

ERJ - Esteratsastus (sijoituksia 85 kpl)

02.05.2014 Odelie's Loves - 100cm : 4/40
04.05.2014 Odelie's Loves - 100cm : 1/40
06.05.2014 Odelie's Loves - 100cm : 4/40
31.05.2015 ERJ Cup - 90cm : 3/248
26.06.2014 Rågkross - 100cm : 1/30
04.07.2014 Ulapan Talli - 100cm : 1/30
09.07.2014 Roscoff Sportponies - 100cm : 1/40
23.07.2014 Clueless - 100cm : 5/30
27.07.2014 Hengenvaara - 100cm : 5/60
09.08.2014 Maanan Suomenhevoset - 100cm : 2/40
10.08.2014 Shangri La - 100cm : 3/30
11.08.2014 Maanan Suomenhevoset - 100cm : 2/40
12.08.2014 Shangri La - 100cm : 3/30
13.08.2014 Shangri La - 100cm : 2/30
15.08.2014 Shangri La - 100cm : 3/30
16.08.2014 Eelinniemi - 100cm : 4/30
16.08.2014 Shangri La - 100cm : 5/30
18.08.2014 Shangri La - 100cm : 5/30
19.08.2014 Eelinniemi - 100cm : 3/30
04.02.2015 Lamoca - 100cm : 3/30
08.02.2015 Örpsilä - 100cm : 3/30
10.02.2015 Blue Finlanders - 100cm : 3/30
13.02.2015 Stal Ahlsted - 100cm : 3/100
14.02.2015 Örpsilä - 100cm : 5/30
15.02.2015 Örpsilä - 100cm : 1/30
20.02.2015 Malva - 100cm : 2/40
21.02.2015 Harley Stud - 100cm : 2/40
22.02.2015 Fifth Bridge Ponies - 110cm : 3/30
23.02.2015 Fifth Bridge Ponies - 110cm : 2/30
23.02.2015 Marvel Ponies - 110cm : 2/60
24.02.2015 Marvel Ponies - 100cm : 1/60
24.02.2015 Neuenbürg - 100cm : 3/30
25.02.2015 Fifth Bridge Ponies - 110cm : 3/30
25.02.2015 Marvel Ponies - 110cm : 4/60
26.02.2015 Neuenbürg - 100cm : 1/30
27.02.2015 Fifth Bridge Ponies - 110cm : 4/30
27.02.2015 Neuenbürg - 100cm : 4/30
28.02.2015 Fifth Bridge Ponies - 110cm : 2/30
14.09.2015 Chillo - 100cm : 4/30
16.09.2015 Rohkelikko - 100cm : 4/40
16.09.2015 Chillo - 100cm : 1/30
18.09.2015 Rohkelikko - 100cm : 1/40
26.09.2015 Teerivaara - 110cm : 3/60
27.09.2015 Teerivaara - 110cm : 1/60
30.09.2015 Teerivaara - 110cm : 1/60
02.11.2015 Kuuralehdon hevostila - 100cm : 2/40
05.11.2015 Kuuralehdon hevostila - 100cm : 6/40
05.11.2015 Kuuralehdon hevostila - 100cm : 1/40
08.11.2015 Filmür - 100cm : 4/30
09.11.2015 Kuuralehdon hevostila - 100cm : 6/40
09.11.2015 Bellgrove - 110cm : 4/30
10.11.2015 Kuuralehdon hevostila - 100cm : 6/40
12.11.2015 Filmür - 100cm : 1/30
13.11.2015 Filmür - 100cm : 2/30
13.11.2015 Bellgrove - 110cm : 5/30
16.11.2015 Bellgrove - 110cm : 4/30
19.11.2015 Bellgrove - 110cm : 2/30
20.11.2015 Bellgrove - 110cm : 5/30
23.11.2015 Bellgrove - 110cm : 2/30
23.11.2015 Pirunkorpi - 100cm : 7/50
23.11.2015 Pirunkorpi - 110cm : 4/50
24.11.2015 Pirunkorpi - 100cm : 6/50
25.11.2015 Bellgrove - 110cm : 1/30
26.11.2015 Mirrormere Stables - 100cm : 4/30
27.11.2015 Mirrormere Stables - 100cm : 1/30
28.11.2015 Petäjävaara - 110cm : 5/40
29.11.2015 Mirrormere Stables - 100cm : 3/30
01.12.2015 Kilpailukeskus Holmberg - 110cm : 1/40
03.12.2015 Kilpailukeskus Holmberg - 110cm : 3/40
06.12.2015 Huvitutti - 100cm : 3/40
07.12.2015 Huvitutti - 100cm : 4/40
07.12.2015 Petäjävaara - 100cm : 3/30
09.12.2015 Huvitutti - 100cm : 4/40
13.12.2015 Huvitutti - 100cm : 2/40
15.12.2015 Huvitutti - 100cm : 6/40
16.12.2015 Kilpailukeskus Holmberg - 110cm : 3/40
16.12.2015 Huvitutti - 100cm : 1/40
19.12.2015 Huvitutti - 100cm : 6/40
25.12.2015 Turmeltaja - 110cm : 4/30
25.12.2015 Turmeltaja - 110cm : 2/30
28.12.2015 Edelsten Ponies - 110cm : 1/30
28.12.2015 Turmeltaja - 110cm : 5/30
28.12.2015 Turmeltaja - 110cm : 4/30
04.01.2016 Edelsten Ponies - 110cm : 1/30
05.01.2016 Edelsten Ponies - 110cm : 5/30

KERJ - Kenttäratsastus (sijoituksia 43 kpl)

05.07.2014 Littleness - Helppo : 7/50
06.07.2014 Special Ring - Tutustumisluokka : 2/30
16.07.2014 Kadotetut Suomenhevoset - Helppo : 5/30
06.02.2015 Littleness - CIC1 : 2/30
09.02.2015 Littleness - CIC1 : 4/30
17.02.2015 Susiraja - CIC1 : 5/30
19.02.2015 Holmberg - CIC1 : 4/30
20.02.2015 Domenica - Helppo : 5/40
21.02.2015 Devilsfair - CIC1 : 5/40
26.02.2015 Devilsfair - CIC1 : 4/40
22.09.2015 Mörkövaara - Helppo : 3/40
10.10.2015 Mörkövaara - CIC1 : 3/30
09.11.2015 Susiraja - CIC1 : 4/30
11.11.2015 Mörkövaara - CIC1 : 3/30
14.11.2015 Mörkövaara - CIC1 : 2/30
16.11.2015 Susiraja - CIC1 : 4/30
17.11.2015 Kilpailukeskus Stewart - Helppo : 4/30
18.11.2015 Kisakeskus Lamoca - CIC1 : 5/30
20.11.2015 Kisakeskus Lamoca - CIC1 : 2/30
20.11.2015 Kisakeskus Lamoca - CIC1 : 5/30
21.11.2015 Kilpailukeskus Stewart - Helppo : 2/30
21.11.2015 Peikkola - Helppo : 4/40
21.11.2015 Pirunkorpi - CIC1 : 5/30
23.11.2015 Kisakeskus Lamoca - CIC1 : 2/30
23.11.2015 Pirunkorpi - CIC1 : 3/30
25.11.2015 Kisakeskus Lamoca - CIC1 : 4/30
25.11.2015 Pirunkorpi - CIC1 : 5/30
29.11.2015 Mörkövaara - CIC1 : 3/30
30.11.2015 Mörkövaara - CIC1 : 4/30
02.12.2015 Peikkola - CIC1 : 4/30
05.12.2015 Huvitutti - Helppo : 1/30
08.12.2015 Huvitutti - Helppo : 4/30
14.12.2015 Mörkövaara - CIC1 : 5/30
16.12.2015 Huvitutti - Helppo : 3/30
21.06.2016 Kuuralehto - CIC1 : 5/40
23.06.2016 Március - CIC1 : 5/40
23.06.2016 Kuuralehto - CIC1 : 5/40
24.06.2016 Március - CIC1 : 2/40
28.06.2016 Metsovaara - CIC1 : 5/40
30.06.2016 KERJ Cup - CIC1 : 3/75
01.07.2016 Metsovaara - CIC1 : 2/40
02.10.2016 Satulinna - CIC1 : 2/30
03.10.2016 Satulinna - CIC1 : 3/30
virtuaalitalli | virtuaalihevonen
© Pirunkorpi 2016 - Tausta © Amanda Hinault (CC BY-SA 2.0)