Alkuun Jalostusoriit Siitostammat Kasvatustoiminta

Tuonen Tuoma #155 (kuollut 24.04.2018)

ERJ I (05/17), KERJ II (06/17), KRJ II (06/17), KTK III (03/18), SLA II (04/18)



© Suvi N.

RotuSuomenhevonen RekisterinumeroVH14-018-1417
SukupuoliTamma OmistajaPirunkorpi (VRL-00033 & VRL-05175)
Syntynyt, Ikä22.12.2013, 32-vuotias KasvattajaTuontikeskus Alegre (ex-omistaja)
Säkäkorkeus160cm KoulutustasoKoVaB, Re110cm, CIC1

Tuonen Tuoma, lempinimeltään tutummin Tuuni on pähkinänkuoressa nöyrä ja uskollinen suomenhevonen, jonka luonne on aina yhtä tasainen. Tämä tamma on hyvin helppo, eikä se juuri korvaansa lotkauta vaikka kiljuva lapsilauma roikkuisi sen tuuheassa harjassa. Tuuni nauttii kovasti kaikesta saamastaan huomiosta, eikä sillä tunnu olevan ikinä kiire minnekään. Tätä lempeää tammaa voisi kuvailla jopa aavistuksen kaihoisaksi hevoseksi - sen katse on herttainen, muttei yhtään niin utelias, kuin esimerkiksi varsojen.

Tuunilla on melko valtaisa heinämaha, mikä hankaloittaa ajoittain satulavyön kiristämistä. Pullisteleminen sen sijaan ei kuulu tamman sanavarastoon, joten valitsemalla riittävän pitkä satulavyö myös satulavyön kiinnitysongelma saadaan pois päiväjärjestyksestä. Tuunilla on erittäin korkea työmoraali ja se lähtee aina yhtä suotuisasti mukaan töihin.

Tuuni ei ole yhden ihmisen hevonen, vaan se sietää hyvin vaihtuvat ratsastajat. Tamma on aavistuksen verran hidas ratsastaa, mutta kuitenkin herkkä jokaiselle avulle. Kun tamman saa innostumaan työnteosta riittävästi, alkaa se liikkumaan myös itsenäisesti eteenpäin. Esteillä Tuuni saattaa olla toisinaan hiukan kömpelö – sillä on paljon kapasiteettia estepuolelle, mutta tamma on saatava ensin kunnolla hereille, jottei jokainen puomi estetolppien välissä tulisi ryminällä alas. Vaikka Tuunin saisi esteillä innostumaan ”kunnolla” ei se silti koskaan lähde kaahailemaan holtittomasti.

Koulukiemuroita tamma jaksaa puksuttaa vaikka maailman tappiin, vaikka sen liikkeet eivät missään nimessä ole sieltä näyttävimmästä päästä. Tuuni kuitenkin kuuntelee ratsastajan apuja herkeämättä ja yrittää aina parhaansa. Pääasiassa tamman liikkeet ovat niittäneet riittävää menestystä helpoissa luokissa, mutta myös muutama vaativan luokan sijoitus on ”vihingossa” tammalle ansaittu. Maastossa tamma on aivan yhtä varma kuin tutulla kotikentälläkin ja sen voi huoletta laittaa vaikka vetohevoseksi, sekä tietenkin maastoesteille.

Ratsujuttujen lisäksi Tuuni vetää myös valjakkokärryjä. Ajohevosena tamma on luotettava niin yksin kuin parivaljakossa, mutta ei ole täysin omassa elementissään vauhtia vaativissa luokissa. Parhaiten tamma taipuu kouluaitojen sisäpuolella esitettäviin koulukokeisiin.

Alkuperäinen luonne: Noir - kiitos! (muokannut Cannabia)

i. Jekku-Iivari
evm - 166 cm, rt
ii. Sokkokokki
evm - 162 cm, trt
iii. Mestarikokki
evm - 155 cm, trt
iie. Myötäjäinen
evm - 165 cm, trt
ie. Ilostella
evm - 159 cm, vrt
iei. Lehdon Ilmarinen
evm - 148 cm, prt
iee. Ujostella
evm - 160 cm, vrt
e. Mukavainen
evm - 158 cm, prt
ei. Tuumasta Toimeen
evm - 156 cm, rt
eii. Tuhat Tuumaa
evm - 159 cm, rt
eie. Valon Toimi
evm - 153 cm, rt
ee. Haha-Ha
evm - 160 cm, prn
eei. Naavan Karjuherra
evm - 167 cm, trt
eee. Heko-Heko
evm - 160 cm, vprn

i. Jekku-Iivari on 166cm korkea rautias suomenhevosori joka on kilpaillut monipuolisesti eri lajeissa vaihtelevasti menestyen. Sen kapasiteetti ei yltänyt Helppo A tasoa pidemmälle, mutta taitoa riitti enemmän este- ja kenttäradoilla. Sen kanssa kokeiltiin myös valjakkoajoa ja menestyi siinä kohtalaisesti. Hieman keppostelevan luonteen omaava ori toimii nykyään omistajallaan jalostusorina ja on jättänyt jälkeensä jo lukuisia jälkeläisiä.

ii. Sokkokokki oli komea 162cm korkea tummanrautias suomenhevosori joka kilpaili eläessään pääasiassa este- ja kenttäratsastuksen parissa. Sen hyppykapasiteetti ja -tyyli oli suomenhevoselle yllättävänkin hyvä ja napsi useita voittoja ja sijoituksia kilpailuista. Rauhallisen ja ystävällisen luonteen omaava Sokkokokki kuitenkin jouduttiin lopettamaan 18-vuotiaana pahan ähkyn seurauksena mutta se ehti jättää jälkeensä useita jälkeläisiä.

ie. Ilostella on lempeän ja leikkisän luonteen omaava vaaleanrautias suomenhevostamma joka kilpaili aikoinaan enemmän kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa. Sen kapasiteetti riitti vaativan tason radoille ja sijoittuikin usein. Jo pitkän aikaa tämä 159cm korkea tamma on toiminut siitostammana pienellä suomenhevostilalla jossa se on varsonut viisi kertaa.

e. Mukavainen on tasaisen varman luonteen omaava punarautias suomenhevostamma jonka säkäkorkeus on 158cm. Se on aikamoinen monipuolisuokki, sillä se on kilpaillut tasaisen varmalla menestyksellä vähän lajissa kuin lajissa. Sen vahvuudet on kuitenkin olleet enemmän kouluratsastuksen puolella, sekä valjakkoajossa. Nykyään Mukavainen viettää siitostamman elämää kasvattajansa luona ja on jättänyt jälkeensä neljä varsaa.

ei. Tuumasta Toimeen oli hieman vauhdikkaamman luonteen omaava 156cm korkea rautias suomenhevosori joka kilpaili enemmän este- ja kenttäratsastuksen parissa. Rakenteellisesti se ei ollut mikään kaunein kukkanen, mutta sen luonne ja kapasiteetti tasapainottivat sitä puolta aika hyvin. Se kuitenkin vaikutti jalostuskäyttöön paljon, sillä se ehti jättää jälkeensä vain kourallisen jälkeläisiä ennenkuin menehtyi ähkyn seurauksena.

ee. Haha-Ha on hassuttelijan luonteen omaava punarautias suomenhevostamma jonka säkäkorkeus oli tasan 160cm. Se kilpaili monipuolisesti eri lajeissa vaihtelevalla menestyksellä. Kapasiteetti ei riittänyt isompiin luokkiin, mutta hieman pienemmissä se menestyi ihan hyvinkin. Kaunis rakenne ja hyvä luonne olivat vain plussaa kun tamma siirtyi viettämään siitostamman elämää. Nykyään se on kuitenkin täysin eläkkeellä kun ikää alkaa olla jo niin paljon.

t. Pirunkorven Tuonetar -- s.10.01.2017 (i. Palon Puhti)
o. Pirunkorven Pantteri -- s.07.02.2017 (i. Toiveen Ajatus)
t. Pirunkorven Tuohella -- s.05.03.2018 (i. Tuohikotti)

KRJ - Kouluratsastus (sijoituksia 45 kpl)

12.04.2017 Hukkapuro - Helppo A : 4/30
12.04.2017 Wolf Sporthorses - Helppo A : 3/30
12.04.2017 Tuiskula - Helppo B : 3/40
12.04.2017 Tuiskula - Helppo B : 3/40
13.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa B : 4/30
13.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa B : 2/30
14.04.2017 Hukkapuro - Helppo A : 3/30
14.04.2017 Wolf Sporthorses - Helppo A : 1/30
14.04.2017 Tuiskula - Helppo B : 6/40
15.04.2017 Abgelegenheit - Helppo A : 5/40
17.04.2017 Wolf Sporthorses - Helppo A : 1/30
18.04.2017 Wolf Sporthorses - Helppo A : 1/30
18.04.2017 Kaunovaara - Vaativa B : 2/40
19.04.2017 Hukkapuro - Helppo A : 5/30
19.04.2017 Fiktio - Vaativa B : 4/40
20.04.2017 Abgelegenheit - Helppo A : 1/40
20.04.2017 Tuiskula - Helppo B : 3/40
20.04.2017 Kaunovaara - Vaativa B : 3/40
21.04.2017 Vähäpelto - Helppo A : 2/40
21.04.2017 Hukkapuro - Vaativa B : 3/30
22.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa B : 1/30
22.04.2017 Tuiskula - Helppo A : 1/40
22.04.2017 Mustasuo - Helppo A : 6/40
22.04.2017 Vähäpelto - Helppo A : 2/40
23.04.2017 Elfengård - Helppo A : 4/40
23.04.2017 Kaunovaara - Helppo A : 3/40
24.04.2017 Elfengård - Helppo A : 4/40
24.04.2017 Kaunovaara - Helppo A : 1/40
24.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa B : 5/30
25.04.2017 Mustasuo - Helppo A : 1/40
25.04.2017 Elfengård - Helppo A : 5/40
26.04.2017 Tuiskula - Helppo A : 1/40
26.04.2017 Hukkapuro - Helppo A : 4/30
26.04.2017 Wolf Sporthorses - Helppo A : 4/30
26.04.2017 Hukkapuro - Vaativa B : 5/30
27.04.2017 Hukkapuro - Vaativa B : 1/30
27.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa B : 4/30
28.04.2017 Hukkapuro - Vaativa B : 1/30
28.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa B : 4/30
28.04.2017 Kaunovaara - Helppo A : 1/40
29.04.2017 Mustasuo - Helppo A : 6/40
29.04.2017 Hukkapuro - Helppo A : 3/30
30.04.2017 Hukkapuro - Helppo A : 5/30
30.04.2017 Hukkapuro - Helppo A : 2/30
30.04.2017 Tuiskula - Helppo A : 3/40

ERJ - Esteratsastus (sijoituksia 46 kpl)

11.04.2017 Silverlode - 110cm : 1/30
11.04.2017 Kuuralehto - 100cm : 2/40
12.04.2017 Kurkijoen ratsutila, 110cm : 1/30
14.04.2017 Kurkijoen ratsutila, 110cm : 2/30
14.04.2017 Colorblind - 100cm : 5/30
15.04.2017 Colorblind - 100cm : 2/30
15.04.2017 Teilikorpi - 100cm : 1/40
16.04.2017 Silverlode - 110cm : 1/30
18.04.2017 Teilikorpi - 100cm : 4/40
19.04.2017 Colorblind - 100cm : 3/30
21.04.2017 Teilikorpi - 100cm : 3/40
21.04.2017 Tuiskula - 100cm : 6/40
22.04.2017 Gateaway - 100cm : 3/40
22.04.2017 Teilikorpi - 100cm : 3/40
22.04.2017 Silverlode - 110cm : 2/30
22.04.2017 Kurkijoen ratsutila, 110cm : 1/30
22.04.2017 Colorblind - 100cm : 4/30
22.04.2017 Colorblind - 100cm : 4/30
23.04.2017 Colorblind - 100cm : 3/30
23.04.2017 Kurkijoen ratsutila, 110cm : 5/30
23.04.2017 Teilikorpi - 100cm : 1/40
23.04.2017 Gateaway - 100cm : 3/40
24.04.2017 Kaunovaara - 100cm : 1/40
24.04.2017 Gateaway - 100cm : 1/40
25.04.2017 Tuiskula - 100cm : 4/40
25.04.2017 Gateaway - 100cm : 5/40
25.04.2017 Teilikorpi - 100cm : 6/40
25.04.2017 Colorblind - 100cm : 3/30
26.04.2017 Colorblind - 100cm : 3/30
26.04.2017 Teilikorpi - 100cm : 2/40
26.04.2017 Teilikorpi - 100cm : 1/40
26.04.2017 Tuiskula - 100cm : 2/40
27.04.2017 Tuiskula - 100cm : 6/40
28.04.2017 Gateaway - 100cm : 6/40
28.04.2017 Kurkijoen ratsutila, 110cm : 4/30
29.04.2017 Kurkijoen ratsutila, 110cm : 5/30
30.04.2017 Colorblind - 100cm : 1/30
30.04.2017 Kurkijoen ratsutila, 110cm : 5/30
30.04.2017 Kaunovaara - 100cm : 3/40
01.05.2017 Kurkijoen ratsutila, 110cm : 4/30
05.05.2017 Kurkijoen ratsutila, 110cm : 2/30
07.05.2017 Kurkijoen ratsutila, 110cm : 2/30
20.05.2017 Kurkijoen ratsutila, 110cm : 5/30
22.05.2017 Kurkijoen ratsutila, 110cm : 1/30
23.05.2017 Kurkijoen ratsutila, 110cm : 1/30
26.05.2017 Kurkijoen ratsutila, 110cm : 3/30

KERJ - Kenttäratsastus (sijoituksia 44 kpl)

01.05.2017 Hunajamäki - CIC1 : 2/30
01.05.2017 Puzzle Rebellion - CIC1 : 3/30
01.05.2017 Tuiskula - CIC1 : 5/30
02.05.2017 Satulinna - CIC1 : 3/30
02.05.2017 Kilpailukeskus Ginger - CIC1 : 3/30
03.05.2017 Kilpailukeskus Ginger - CIC1 : 4/30
04.05.2017 Kilpailukeskus Ginger - CIC1 : 1/30
05.05.2017 Jadessa Warmbloods - CIC1 : 1/30
05.05.2017 Delicate - CIC1 : 2/30
07.05.2017 Puzzle Rebellion - CIC1 : 4/30
07.05.2017 Sugar & Spice Shetlands - CIC1 : 2/30
07.05.2017 Tuiskula - CIC1 : 4/30
08.05.2017 Puzzle Rebellion - CIC1 : 2/30
09.05.2017 Tuiskula - CIC1 : 4/30
11.05.2017 Satulinna - CIC1 : 5/30
11.05.2017 Hunajamäki - CIC1 : 5/30
11.05.2017 Puzzle Rebellion - CIC1 : 2/30
11.05.2017 Sugar & Spice Shetlands - CIC1 : 4/30
12.05.2017 Sugar & Spice Shetlands - CIC1 : 2/30
12.05.2017 Tuiskula - CIC1 : 4/30
13.05.2017 Tuiskula - CIC1 : 1/30
14.05.2017 Kilpailukeskus Ginger - CIC1 : 1/30
15.05.2017 Satulinna - CIC1 : 5/30
16.05.2017 Satulinna - CIC1 : 3/30
16.05.2017 Kilpailukeskus Ginger - CIC1 : 2/30
16.05.2017 Delicate - CIC1 : 2/30
17.05.2017 Tuiskula - CIC1 : 1/30
17.05.2017 Hunajamäki - CIC1 : 3/30
17.05.2017 Sugar & Spice Shetlands - CIC1 : 1/30
19.05.2017 Puzzle Rebellion - CIC1 : 3/30
20.05.2017 Delicate - CIC1 : 1/30
21.05.2017 Satulinna - CIC1 : 3/30
22.05.2017 Jadessa Warmbloods - CIC1 : 5/30
23.05.2017 Satulinna - CIC1 : 3/30
25.05.2017 Satulinna - CIC1 : 2/30
26.05.2017 Kilpailukeskus Ginger - CIC1 : 4/30
27.05.2017 Hunajamäki - CIC1 : 1/30
27.05.2017 Satulinna - CIC1 : 3/30
27.05.2017 Jadessa Warmbloods - CIC1 : 5/30
28.05.2017 Delicate - CIC1 : 4/30
28.05.2017 Kilpailukeskus Ginger - CIC1 : 5/30
29.05.2017 Delicate - CIC1 : 5/30
30.05.2017 Satulinna - CIC1 : 4/30
30.05.2017 Hunajamäki - CIC1 : 5/30

VVJ - Valjakkoajo (sijoituksia 33 kpl)

01.06.2017 Pirunkorpi - Vaativa Kestävyyskoe : 5/30
02.06.2017 Elfengård - Vaativa Kestävyyskoe : 1/30
04.06.2017 Pirunkorpi - Vaativa Kestävyyskoe : 1/30
05.06.2017 Varjon Oriasema - Vaativa Kestävyyskoe : 4/30
06.06.2017 Pirunkorpi - Vaativa Kestävyyskoe : 5/30
07.06.2017 Varjon Oriasema - Vaativa Kestävyyskoe : 3/30
09.06.2017 Pirunkorpi - Vaativa Kestävyyskoe : 4/30
09.06.2017 Elfengård - Vaativa Kestävyyskoe : 4/30
12.06.2017 Pirunkorpi - Vaativa Kestävyyskoe : 4/30
12.06.2017 Varjon Oriasema - Vaativa Kestävyyskoe : 1/30
13.06.2017 Elfengård - Vaativa Kestävyyskoe : 1/30
14.06.2017 Varjon Oriasema - Vaativa Kestävyyskoe : 3/30
14.06.2017 Varjon Oriasema - Vaativa Kestävyyskoe : 1/30
15.06.2017 Elfengård - Vaativa Kestävyyskoe : 4/30
16.06.2017 Pirunkorpi - Vaativa Kestävyyskoe : 1/30
16.06.2017 Varjon Oriasema - Vaativa Kestävyyskoe : 1/30
17.06.2017 Varjon Oriasema - Vaativa Kestävyyskoe : 4/30
17.06.2017 Pirunkorpi - Vaativa Kestävyyskoe : 4/30
18.06.2017 Pirunkorpi - Vaativa Kestävyyskoe : 1/30
18.06.2017 Pirunkorpi - Vaativa Kestävyyskoe : 2/30
18.06.2017 Varjon Oriasema - Vaativa Kestävyyskoe : 3/30
18.06.2017 Elfengård - Vaativa Kestävyyskoe : 3/30
18.06.2017 Elfengård - Vaativa Kestävyyskoe : 1/30
19.06.2017 Varjon Oriasema - Vaativa Kestävyyskoe : 1/30
20.06.2017 Elfengård - Vaativa Kestävyyskoe : 2/30
22.06.2017 Pirunkorpi - Vaativa Kestävyyskoe : 4/30
24.06.2017 Varjon Oriasema - Vaativa Kestävyyskoe : 2/30
24.06.2017 Elfengård - Vaativa Kestävyyskoe : 3/30
26.06.2017 Varjon Oriasema - Vaativa Kestävyyskoe : 3/30
27.06.2017 Pirunkorpi - Vaativa Kestävyyskoe : 2/30
29.06.2017 Varjon Oriasema - Vaativa Kestävyyskoe : 2/30
30.06.2017 Pirunkorpi - Vaativa Kestävyyskoe : 3/30
30.06.2017 Varjon Oriasema - Vaativa Kestävyyskoe : 2/30

VSN - Näyttelyt (sijoituksia 1 kpl)

12.05.2017 Vähäpelto : RCH, tuom. dookie

09.05.2017 Pieni mies on hevosmies (kirjoittanut omistaja)

Parisen viikkoa sitten siskoni kysyi, josko ehtisin vahtimaan hänen seitsemän vuotiasta poikaansa päivän ajan. Totta kai! Pidän lasten kanssa pyörimisestä ja touhuilusta, varsinkin hevosten ympärillä. Mutta kuten arvata saattaa, olin unohtanut tämän lupaukseni täysin ja kun siskoni aamulla soitti ovikelloa, menin lämpimään peittoon kääriytyneenä avaamaan oven ja kappas; heti kun tajusin, ketkä siellä nökötti, olin enemmän kuin hereillä.

Suuntasimme Rikon kanssa heti ensimmäisenä tallille. Poika näytti innostuneelta ja olin varma voivani "aivopestä" tämän pojanklopin hevosmieheksi. Kävelimme sisään talliin ja ensimmäinen pojan huomion saava hevonen olikin tamma Tuonen Tuoma. Esittelin tamman pojalle Tuunena ja poika ojensi kättään tamman tutkittavaksi. Tamman lämmin hörähdys sai pojan hihittämään ja vielä kiinnostuneemmaksi itseään paljon suuremmasta ruskeasta nelijalkaisesta oudosta koirasta. Kysyin Rikolta haluaisiko tämä harjata tammaa. Pojan silmissä kiilteli. Ei tarvinnut edes odottaa vastausta kun poika nyki minua kohti käytävää, missä oletti harjojen olevan. Haimme kopan ja annoin niistä yhden Rikolle. Selitin, että tammalle tulisi ensin laittaa riimu päähän ja sitoa se kiinni. Sitten vasta poika saisi mennä karsinaan sen kanssa. Napero nyökytti ja nyökytti, ihme ettei niskat menneet nurin. Tamma katseli ihmeissään tätä pikkumiestä, mutta se hyväntahtoisesti nuuhkaisi tätä hiuksista. Vähän se yritti hamuta niitä huuliensa väliin, mutta silloin Riko astui hieman taaksepäin.

Reilun vartin päästä poika oli täydessä touhussa tamman ympärillä ja varovasti se harjasi tamman karvaa. Tuuni näytti iloiselta saadessaan näin paljon huomiota heti aamusta. Normaalisti se olisi kuitenkin tähän aikaan jo ulkoilemassa. Sanoin Rikolle, että hevonen pitäisi nyt viedä tarhaan juttelemaan kavereiden kanssa. Poika ehdottomasti halusi taluttaa tammaa, joten hain toisen riimunnarun ja laitoin sen kiinni toiselle puolelle riimua. Pidin narua hieman löysällä, mutta tarpeeksi hyvällä otteella, jos pojan ote lipeää ja tamma pääsisi irti. Riko kuitenkin määrätietoisesti vei tammaa, eikä toisin päin. Olin ihmeissäni pojan hevostaidoista, vaikkei hän ollut aikaisemmin käynyt talleilla, saatika taluttanut reilun puolentoista metrin korkuista ja lähes viiden sadan kilon painoista eläintä. Tamman päästessä tarhaan, se hörähti naapurilleen ja jolkotteli lähimmälle heinäkasalle. Tässä vaiheessa oli meidän vuoromme lähteä välipalalle. Myöhemmin viikolla kuulin siskoltani, ettei poika enää muusta puhunut, kuin tammasta ja sen pehmeästä nenästä. Riko tarkoitti varmaankin turpaa.

15.01.2017 Pakkasmaastolla

Voi morjens, ihan hirveitä pakkasia pidellyt viimeaikoina – joten tämän päivän vaatimaton -20 astetta oli jo luksusta siihen verrattuna. Aamutuimaan ikkunasta ulos katsoessa aurinkokin yritti vähän pilkistellä pilven raosta, joten pakkohan tästä on tulla hyvä päivä? Tallilla vastassa oli sanoinkuvaamattoman hapan Frans, joka kiukutteli edelleen jäätyneistä vesiputkista. Olisi kiitollinen kun sillekin hapannaamalle on kerrankin jotain oikeita töitä, eikä pelkkää hevosille lässytystä.

Koska pakkasen putoaminen reilusta kolmesta kymmenestä asteesta piristi kummasti omaa mieltä, päätin heti tallille päästyäni että Tuunin kanssa suunnistaisimme tänään maastoilemaan. Ensitöikseni kävin pukukaapilla kaivamassa esille kaikki mahdolliset toppakuteet ja sullouduin sulavasti niihin näyttäen michelin-ukolta. Frans oli ehtinyt viedä jo tamman pihalle, joten jouduin nappaamaan sen aamuheiniltä sisälle. Tuuni ei tosin ollut moksiskaan siitä että aamuheinät jäivät kesken – vaikka tamman mahan koosta päätelleen se olisi voinut olla maailman loppu.

Harjasin Tuunin huolellisesti ja päätin harjauksen lomassa että tämän päivän maastoreissu tehdään ilman satulaa. Kun tamma vihdoin oli valmis, totesin itselleni, etten minä näissä vaatteissa perkele pääse edes jakkaralta hevosen selkään - ilman apuja.. Niinpä sain taas ilahduttaa Fransia avun pyynnöllä puntata minut Tuunin selkään. Vanha hapannaama teki työtä käskettyä, mutta ei edes vaivautunut toivottelemaan hyvää maastokävelyä – ei edes silti vaikka iloisesti heippailin miehelle ohjatessani tammaa kohti peltojen välissä kulkevaa tietä.

Fransin asenne ei kuitenkaan masentanut mieltäni, vaan reippaasti kävelleen teimme Tuunin kanssa reilun tunnin kävelyretken tallin takametsässä. Vaan kuinka ollakaan, parin kymmenen asteen pakkanen oli kuin olikin häijympi kuin olisin voinut kuvitella. Tallille palatessamme en tuntenut enää varpaitani, saati sormiani – enkä oikeastaan meinannut nähdä edes eteeni sillä silmäripsissäni oli ainakin kymmenen sentin jääkököt. Tietysti myös herra Frans oli todistamassa tätä mahtavaa kotiinpaluuta ja saan kuulla siitä vieläkin. Kyllä taas kannatti lähteä pakkasta uhmaammaa.

14.04.2017 Estevalmennus, valmentaja Carolina Swan (kirjoittanut omistaja)

Cannabian verrytellessä Tuunin kanssa, kiinnitin erityisesti huomiota siihen kuinka kuuliainen tamma naisella oli allaan. Tuuli kuunteli Cannabian apuja herkeämättä, vaikkakaan tamma muuten ei näyttänyt kovin reippaalta menijältä – sillä oli silti erittäin sulavat liikkeet. Erityisesti siirtymiset tapahtuivat kuin salaman iskusta, eikä tamma odotellut että sitä käskettiin monta kertaa. Kokosin alkuverryttelyä katsellessani kentälle muutamia esteitä, ristikon, muurin ja okserin sekä pysty-pysty sarjan. Tarkoituksena oli ottaa lopuksi pieni esterata, mutta alkuverryttelyiksi pyysin teitä tulemaan ristikkoa ja okseria muutaman kerran sekä ravissa että laukassa. Ensimmäiset hypyt olivat veteliä kuin räkä, mutta ratsastajan into tarttui selkeästi myös hevoseen ja puomit lakkasivat kolisemasta hyvin nopeasti. Muutamaan lähestymiseen jopa tamma itse otti pienen kiihdytyksen ilman ratsastajan apuja.

Kun vihdoin päästiin hyppäämään itse rataa, näytty Tuuni jo vallan innostuneelta ajatuksesta että pääsisi hyppäämään. Aloitettiin helpolla neljän esteen, viiden hypyn radalla – jonka korkeus oli n.90cm. Tuuni hyppäsi esteet innoissaan, mutta kuitenkin iän tuomalla rauhallisuudella. Muutamaan kertaan Cannabia sai hieman hoputtaa tammaa, jotteivat hypyt lähtisivät liian kaukaa. Viimeinen radan este kuitenkin harmillisesti putosi, sillä sarjalle tultaessa tamma ponnisti liian aikaisin ja väli jäin aavistuksen pitkäksi. Lopuksi korotettiin vielä koko rata korkeuteen 100-110cm ja lisättiin radalla tehtävien hyppyjen määrää. Cannabia polkaisi ratsunsa liikkeelle ja näytti myös itselleen että kyllä Tuuninkin kanssa onnistuu hienoinen revittely ja hyppytyyli tai suoritus ei mene pilalle, päinvastoin.

virtuaalitalli | virtuaalihevonen
© Pirunkorpi 2016 - Tausta © Amanda Hinault (CC BY-SA 2.0)