Alkuun Jalostusoriit Siitostammat Kasvatustoiminta

Taikakuun Sylvia #12 (kuollut 8.3.2015)

KTK III (10/2013), KERJ I (01/2015)



© Pulmu N.

RotuSuomenhevonen RekisterinumeroVH13-018-1027
SukupuoliTamma OmistajaPirunkorpi (VRL-00033 & VRL-05175)
Syntynyt, Ikä08.11.2011, 18-vuotias Kasvattajaalhippa, Taikakuu
Säkäkorkeus154cm KoulutustasoRe110cm, CIC1

Sylvi on ensi näkemältä kaikkea muuta kuin räjähdysherkkä kenttätykki. Sylvi on päinvastoin hiukan unelias, todella rauhallinen ja kaikille ystävällinen. Sylvi tuleekin tasavertaisesti kaikkien kanssa toimeen, oli kyseessä ihminen, hevonen tai vaikka tallikoira. Tamma tosin saattaa säikähtää pahanpäiväisesti uusia ja ihmeellisiä asioita niin tallissa kuin pihapiirissäkin. Onneksi Sylvi kuitenkin rauhoittuu kun sille vieraisiin asioihin tutustutaan ilman paineita.

Sylvi on hoitaessa oikea aarre, rauhallinen ja hyvin sivistynyt. Tammaa ei haittaa vaikka sen luona viivyttäisiin kauemminkin, päinvastoin tamma suorastaan rakastaa pitkiä harjailuhetkiä. Se on todella hellyydenkipeä, ja saattaakin tökkiä ratsastajansa olkapäätä suloisesti kerran jos toisenkin. Sylvi on ajoittain hieman varautunut uusia ihmisiä ja yllättäviä muutoksia kohtaan. Tutustumisen jälkeen Sylvi kuitenkin rentoutuu ja on taas oma ihana itsensä. Tamma nostaa kavionsa reippaasti, avaa suunsa kuolaimia varten eikä pullistele satulavyötä kiristettäessä. Tamma on helppo hoidettava ja varustettava. Taluttaessa tamma on reipas eikä turhia hidastele, paitsi tarhasta talliin kuljettaessa. Kukapa nyt karsinassa haluaisi aikaansa viettää? Sylvi kuitenkin antaa itsensä helposti kiinni ja tulee tarhasta sekä laitumelta luokse kutsumalla.

Ratsuna on Sylvi aluksi hiukan tahmea, eikä tamma kulje automaattisesti peräänannossa saati edes kauniissa muodossa. Kunnolliset alkulämmittelyt ovat kuitenkin jo hyvä alku. Sylvi tarvitsee reippaan ratsastajan joka ei päästä hevosta laiskottelemaan missään ratsastuksen vaiheessa, edes alkukäynneissä. Tämä hevonen ei ole mikään automaatti, vaan sille pitää tehdä selväksi ettei nyt tyydytä laiskaan “melkein” moodiin. Kun tamman saa liikkeelle ja syttymään onnistuvat siltä helpot ja vähän vaativammatkin koululiikkeet kohtalaisen hyvin. Pelkästään kouluratsuksi Sylvistä tuskin koskaan on, mutta kenttäkisojen kouluosuudet hoituu kyllä ilman suurempia ongelmia. Esteillä ei ole temppu eikä mikään saada Sylvi syttymään. Tammasta löytyy alusta asti ytyä kun se tajuaa pääsevänsä hyppäämään. Sylvi kuumenee esteillä helposti ja välillä tuntuu että tällä pienellä tammalla on mahanalus jalkoja täynnä., Ratsastajan kannattaakin olla tarkkana vauhdin säätelyn suhteen. Sylviltä ei puutu taitoa, joten se ylittää niin maasto- kuin rataesteetkin kevyesti ja erittäin hyvällä tekniikalla. Maasto-osuudella tamma tuppaa helposti kaahailemaan joten ratsastajan on syytä olla tarkkana ajankäytön suhteen, Sylvin jos päästää menemään omaa vauhtiansa on ihan selvää että ihanneaika alittuu reilusti.

Luonne on kirjoitettu Penelopeian kirjoittaman luonteen pohjalta.

i. Aapon Sylvesteri
VIR MVA Ch, KTK II, YLA 2, SLA II, KERJ III
ii. Aapo-Artikainen
evm - 149 cm, m
iii. Rivisotilas
evm - 153 cm, mrn
iie. Piukuli
evm - 150 cm, m
ie. Silja Sykertäjä
evm - 151 cm, prn
iei. Turunen
evm - 148 cm, tprt
iee. Rumpukello
evm - 152 cm, rnkm
e. Hilman Heleä
KERJ II
ei. Kouva
evm - 162 cm, tprn
eii. Kostin Poika
evm - 165 cm, tprn
eie. Leimu
evm - 157 cm, vprt
ee. Kastehelmi
evm - 157 cm, vprt
eei. Vesimies
evm - 162 cm, vprt
eee. Helmen Kujeileva
evm - 152 cm, prt

o. Pirunkorven Seilori -- s.12.08.2013 (i. Moon Veriheinä)
t. Pirunkorven Silmu -- s.23.11.2013 (i. Kaarnan Iltasoihtu)
t. Pirunkorven Silvia -- s.14.03.2014 (i. Kärmeniemen Tomas)
t. Pirunkorven Siiderisissi -- s.06.08.2014 (i. Maanan Valtteri)
o. Joogin Pohjanpelko -- s.10.10.2014 (i. Joogin Pohjantuli)
o. Pirunkorven Roolipeli -- s.08.01.2015 (i. Hetken Rahapeli)

ERJ - Esteratsastus (sijoituksia 60 kpl)

29.09.2013 Venice - 110cm : 2/40
29.09.2013 Pirunportti - 110cm : 6/40
01.10.2013 Venice - 110cm : 4/40
02.10.2013 Venice - 110cm : 4/40
16.10.2013 Privas Park - 100cm : 7/50
17.10.2013 Susiraja - 110cm : 2/30
18.10.2013 Nuovan Talli - 100cm : 1/50
19.10.2013 Nuovan Talli - 100cm : 7/50
20.10.2013 Solo - 110cm : 1/30
20.10.2013 Demo Yozora - 100cm : 1/50
21.10.2013 Privas Park - 100cm : 7/50
21.10.2013 Solo - 110cm : 3/30
21.10.2013 Silence Ponies - 110cm : 2/50
22.10.2013 Solo - 110cm : 1/30
23.10.2013 Solo - 100cm : 1/30
23.10.2013 Nuovan Talli - 110cm : 2/50
24.10.2013 Solo - 100cm : 3/30
25.10.2013 Privas Park - 100cm : 7/50
26.10.2013 Diega Ponies - 100cm : 6/40
26.10.2013 Pirunkorpi - 100cm : 4/50
27.10.2013 Moana Part Breds - 110cm : 4/40
27.10.2013 Privas Park - 100cm : 7/50
27.10.2013 Privas Park - 100cm : 5/50
28.10.2013 Pirunkorpi - 100cm : 6/50
28.10.2013 Nuovan Talli - 100cm : 6/50
29.10.2013 Moana Part Breds - 100cm : 4/40
29.10.2013 Solo - 100cm : 3/30
30.10.2013 Diega Ponies - 100cm : 6/40
01.11.2013 Diega Ponies - 100cm : 5/40
02.11.2013 Silverlode - 110cm : 8/100
03.11.2013 Fifth Bridge Ponies - 100cm : 1/40
09.11.2013 Fifth Bridge Ponies - 100cm : 4/40
09.11.2013 Fifth Bridge Ponies - 100cm : 3/40
10.11.2013 Fifth Bridge Ponies - 100cm : 2/40
17.11.2013 Yemene - 110cm : 3/40
17.11.2013 Riiviöt - 100cm : 1/50
18.11.2013 Yemene - 100cm : 6/40
18.11.2013 Riiviöt - 100cm : 5/50
19.11.2013 Koston Suomenhevoset - 100cm : 6/50
21.11.2013 Juksula - 100cm : 6/60
21.11.2013 Riiviöt - 110cm : 1/50
21.11.2013 Koston Suomenhevoset - 100cm : 2/50
23.11.2013 Riiviöt - 110cm : 4/50
25.11.2013 Cresendo - 100cm : 4/50
27.11.2013 Cresendo - 100cm : 7/50
28.11.2013 Cresendo - 110cm : 4/50
30.11.2013 Cresendo - 110cm : 5/50
30.11.2013 ERJ Cup - 110cm : 7/249
01.12.2013 The Y Team - 110cm : 3/40
01.12.2013 The Y Team - 110cm : 6/40
02.12.2013 Örpsilä - 110cm : 1/30
03.12.2013 The Y Team - 110cm : 1/40
06.12.2013 The Y Team - 110cm : 3/40
08.12.2013 The Y Team - 110cm : 5/40
12.12.2013 The Y Team - 110cm : 1/40
14.12.2013 The Y Team - 110cm : 2/40
15.12.2013 The Y Team - 110cm : 6/40
16.12.2013 Fifth Bridge Ponies - 100cm : 2/30
19.12.2013 Fifth Bridge Ponies - 100cm : 5/30
19.12.2013 The Y Team - 110cm : 3/40

KERJ - Kenttäratsastus (sijoituksia 40 kpl)

30.09.2013 Silence Ponies - CIC1 : 1/30
01.10.2013 Kärmeniemi - CIC1 : 5/30
02.10.2013 Huvitutti - CIC1 : 4/30
03.10.2013 Lumivuo - CIC1 : 2/50
08.10.2013 Kärmeniemi - CIC1 : 3/30
14.10.2013 Silence Ponies - CIC1 : 1/30
15.10.2013 Silence Ponies - CIC1 : 5/30
16.10.2013 Silence Ponies - CIC1 : 4/30
21.10.2013 Silence Ponies - CIC1 : 1/30
23.10.2013 Pirunkorpi - CIC1 : 2/30
28.10.2013 Huvitutti - CIC1 : 1/30
29.10.2013 Carbon Sporthorses - CIC1 : 4/40
30.10.2013 Pirunkorpi - CIC1 : 3/30
31.10.2013 Kilpailukeskus Kurja - CIC1 : 2/50
01.11.2013 Lumivuo - CIC1 : 2/30
05.11.2013 Lumivuo - CIC1 : 3/30
06.11.2013 Lumivuo - CIC1 : 2/30
07.11.2013 Lumivuo - CIC1 : 1/30
13.11.2013 Kilpailukeskus Bailador - Helppo : 6/50
15.11.2013 Taikakuu - CIC1 : 5/40
20.11.2013 Kilpailukeskus Bailador - Helppo : 1/50
18.12.2013 Privas Park - CIC1 : 8/100
18.12.2013 Susiraja - Helppo : 1/30
19.12.2013 Susiraja - Helppo : 3/30
20.12.2013 Pirunportti - CIC1 : 1/40
23.12.2013 Bellgrove - CIC1 : 3/100
27.12.2013 Bellgrove - CIC1 : 4/100
27.12.2013 Satulinna - CIC1 : 1/50
28.12.2013 Breawa - CIC1 : 7/100
29.12.2013 Silence Ponies - CIC1 : 3/100
30.12.2013 Huvitutti - CIC1 : 3/30
30.12.2013 Silence Ponies - CIC1 : 6/100
30.12.2013 KERJ Cup - CIC1 : 4/49
31.12.2013 Huvitutti - CIC1 : 1/30
01.01.2014 Lille Stutteri - CIC1 : 7/100
01.01.2014 Pirunportti - CIC1 : 3/40
03.01.2014 KK Bailador - CIC1 : 5/50
03.01.2014 Breawa - CIC1 : 2/100
04.01.2014 Tuuliharja - CIC1 : 2/30
07.01.2014 KK Bailador - CIC1 : 1/50

VSR - Cup (sijoituksia 5 kpl)

30.11.2013 VSR Cup (este) - 100cm : 5/69
30.06.2014 VSR Cup (este) - 110cm : 1/62
31.07.2014 VSR Cup (este) - 100cm : 3/70
31.07.2014 VSR Cup (kenttä) - CIC1 : 3/27
30.09.2014 VSR Cup (kenttä) - CIC1 : 6/45

10.09.2013 Päiväkirjamerkintä

Olin jo pidempään makustellut ajatuksella ostaa itselleni uusia suomenhevostammoja, joten sen paremmin ajattelematta asiaa aloitin selailemaan hevosen myynti-ilmoituksia. Alhippalla oli Taikakuun kartanolla myynnissä jos jonkinmoista karvapalleroa, mutta harmikseni suurin osa näistä oli kenttäpainotteisia - eikä minulla ollut lajista minkäänlaista kokemusta. Aikani kuunneltuani Alhippan esitelmää eri myyntihevosista, niiden suvuista ja siitä mitä niiden kanssa oli tehty ei Sylvia juurikaan herättänyt minussa tunteita.. Kotiin päästyäni aloin kuitenkin uudelleen miettimään asioita ja kuin salama kirkkaalta taivaalta tuli se tunne että “se hevonen mun on pakko saada”. Sitä mistä tunne loppujen lopuksi tuli en tiedä, mutta hetkeäkään en ole katunut päätöstäni ostaa Sylvia meille.

30.09.2013 Päiväkirjamerkintä

Tänään meillä oli Sylvin kanssa ensimmäiset yhteiset kenttäkilpailut! Kotitreeneissä kaikki ei ole mennyt ihan nappiin, mutta koska olin luvannut kasvattajalle että jo hieman vanhempaan ikään ehtinyt tamma vielä kilpakentille pääsisi niin sen lupauksen todella aioin pitää. Kilpailupaikan hälinä ei haitannut tottumatonta Sylvi-rouvaa lainkaan, päinvastoin.. Tamma oli vieraassa paikassa kuin kotonaan. Kuljetusvaunun kylkeen ripustettu heinäverkko kiinnosti tammaa huomattavasti enemmän kuin lähtokuulutukset tai sukkiinsa seonneet muut kilpakumppanit ja hyvä niin sillä itse olin täysin hermoraunio. Verryttelyssä tamma oli perinteiseen tapaansa tahmeä kuin liimatehtaalta karannut aasi, mutta hiljalleen kilpailujännitys tai mikäli alkoi tarttumaan Sylviinkin.. Kouluosuudella tammassa olisi kieltämättä saanut olla hieman enemmän potkua, mutta ei se lainkaan huonosti mennyt sillä tuomariston pisteytyksellä olimme koulukokeen jälkeen viidennellä tilalla. Maastoesteille päästyämme olikin tammalla jo vauhtia melkoisesti ja nipin napin saimme suoritettua radan alittamatta asetettua ihanneaikaa - kaiken kukkuraksi suorituksemme oli puhdas, joten parantelimme asemiamme entisestään viimeiseen osakokeeseen. Rataesteillä tamma oli onneksi jo hieman väsähtänyt, joten emme saaneet kaaosta aikaiseksi vaan suoritimme radan puhtaasti ja yllätyksekseni siihenastisesti nopeimmalla ajalla! Ehkä minuun oli iskenyt maasto-osuudella vauhtisokeus, sillä kuvittelin meidän laahustaneen kuin madot esteeltä toiselle. Odotellessamme viimeistenkin ratsukoiden suorituksia pääsi Sylvi tekemään sitä mitä parhaiten osaa - nimittäin syömään. Lähes tunnin odottelun jälkeen olin kuin puulla päähän löyty kun meidät Sylvin kanssa kuulutettiin palkintojen jakoon luokan voittajina!! Parempaa kilpailukauden ja koko uran aloitusta ei varmasti joka ratsukkoa saa koskaan elämässään kokea.

10.01.2014 Päiväkirjamerkintä

Sylvi on nyt siirtynyt lähes kokonaisuudessaan eläkkeelle, ainakin kilpailukäytöstä. Ratsun hommissa tamma jatkaa kuitenkin jo ihan kunnon ylläpitämiseksi mutta myös siksi että tulevaisuuden tavoitteisiimme kuuluu ehdottomasti KERJ:n laatuarvostelu. Laatuarvosteluun ei missään nimessä voi mennä esiintymään lihasköyhän ja rapakuntoisen elukan kanssa joten kotona on tarkoitus liikuttaa tammaa lähes yhtä monipuolisesti kuin kilpailu-uran aikana. Noloahan se olisi jos hevonen väsähtäisi tilaisuudessa heti alkuun ja puhkuisi kun hirvi jaksamattomuuttaan. Mitäs meillä nyt sitten suunnitelmissa? Tamma on ennestään kaksi jälkeläistä jotka se on ehtinyt pyöräyttää hyvin sujuneen kilpailu-uransa aikana, mutta tarkoitus olisi tammalle teettää ehdottomasti ainakin muutama jälkeläinen lisää sillä tamma on osoitteutunut erittäin hyväksi periyttäjäksi.

14.12.2014 Kouluvalmennus, valmentajana Lassi Puupponen (omistajan kirjoittama)

Aluksi näytti siltä, että olisitte tamman kanssa uineet liisterissä. Alkukäynneissä tamma tuskin liikkui eteenpäin, saati että olisi tehnyt sen omalla moottorillaan. Ravityöskentelyn aluksi jouduit muutaman kerran muistuttamaan tammalle, että nyt ollaan töissä eikä lomalla. Hiljalleen tammasta alkoikin löytymään hieman potkua ja verryttelyiden loppupäässä Sylvi oli kuin eri hevonen. Laukkatyöskentelyn aluksi jouduin useampaankin kertaan huomauttamaan, ettei peräänanto ole sama asia kuin hevosen pää omien etujalkojensa välissä ja sait todella tehdä töitä saadaksesi tamman laukkaamaan enemmä “ylöspäin”. Kun hevonen oli kutakuinkin oikein päin ja se liikkui omalla moottorillaan oli menonne oikeinkin siedettävän näköistä katseltavaa. Suurempia ongelmia perustehtävien (siirtymiset, laukannostot, temmon muutokset) kanssa ei juurikaan ollut, mutta avotaivutuksessa tamma olisi mielellään mennyt vaikka perse edellä puuhun. Ratsastajana sinun tuleekin olla selkeästi enemmän hereillä apujen kanssa, jotta Sylvi ei saa kiemurrella täysin omiaan. Jatkoa ajatellen kannattaa muistaa riittävän hyvät alkuverryttelyt jotta tamma etenisi edes puoliksi itsenäisesti ja väistöissä ole tarkkana että hevonen pysyy pohkeiden välissä.

virtuaalitalli | virtuaalihevonen
© Pirunkorpi 2016 - Tausta © Amanda Hinault (CC BY-SA 2.0)