Alkuun Jalostusoriit Siitostammat Kasvatustoiminta

Rillan Riitapukari #137 Kuollut 21.06.2018

KRJ I (04/18), KERJ I (04/18), ERJ I (04/18), SLA I (06/18)



© Suomen Hippos / Emilia Fager

RotuSuomenhevonen RekisterinumeroVH11-018-0012
SukupuoliOri OmistajaPirunkorpi (VRL-00033)
Syntynyt, Ikä12.09.2009, 13-vuotias KasvattajaRiina Jaakkola
Säkäkorkeus153cm KoulutustasoKoVaB, Re110cm, CIC1, Vaativa valjakko

Rillan Riitapukari, talliporukan kesken tyylikkäämmin Puukko, on hevonen jonka kanssa joko tulee toimeen tai sitten ei ollenkaan. Kuten jo nimestä käy ilmi, Puukko on aikamoinen riitapukari ja aiheuttaa hämminkiä mihin ikinä meneekin. Etenkin toisille oreille haastaa aina ohi kulkiessa, joten varsinkin taluttaessa hoitajan tulee olla jatkuvasti silmät selässä. Puukko on oikeastaan vain muutaman ihmisen hevonen ja sen kanssa toimeen tuleminen ja pärjääminen vaativat oriin 100 % luottamuksen jonka saavuttaminen ei ole vain sormien napsautus. Ori osaa hyvin nopeasti tehdä omat päätöksensä siitä onko joku ihminen oikea käsittelemään sitä vai ei – oriin mielipidettä asiasta ei voi myöskään olla huomaamatta. Luottamuksen saavuttaneet hoitajat pääsevät kietomaan oriin pikkurillinsä ympärille ja kykenevät käsittelemään Puukkoa lähes ajatuksen voimalla. Luottamuksen puuttuessa oriin käytös saattaa olla välillä jopa hieman hyökkäävää, eikä hampaanjäljiltä käsivarsissa tai takapuolessa voi välttyä.

Puukko on tarkka myös ihmisistä jotka se hyväksyy selkäänsä ja näihin lukeutuvat ne jotka se on hyväksyneet sitä hoitamaankin. Muiden yrittäessä oriin selkään on alku yleensä sellaista menoa että oksat pois. Pukkisarjat ja äkkipysähdyksen kiitolaukasta ovat perinteisiä kuvioita joilla Puukko kokeilee ratsastajansa kestävyyttä, eivätkä kaikki parhaimmatkaan ratsastajat ole jaksaneet aina keikkua oriin riepotuksessa riittävän kauan. Muutaman kerran etenkin oriin nuoruusvuosina on ollut takaraivossa ajatus jopa oriin lopettamisesta juurikin sen luonteen vuoksi – mutta kun kyseessä on suvullisesti ja potentiaalisesti hevonen jollaista ei joka nurkalta löydy, on Puukko saanut ns. luonteensa anteeksi.

Oikean ja oriin hyväksymän ratsastajan kanssa tämä hevonen matkustaa vaikka kuuhun. Oriin olemuksesta ja liikkumisesta huomaa milloin selässä on se THE ratsastaja, sillä silloin ei tule kuuloonkaan että ori sikailisi omiaan tai jättäisi pienintäkään apua huomioimatta. Puukko kulkee täysin omalla moottorillaan ja pyrkii noudattamaan välittömästi pienimpiäkin tarjottuja apuja, vaikka ei välttämättä olisi edes täysin ymmärtänyt mitä pyydetään. Oriin saa suorittamaan jopa Vaativan B:n asioita lähes ajatuksen voimalla ja koulutuomaritkin ovat joutuneet useaan otteeseen hieromaan silmiään oriin maagisen potentiaalin edessä. Puukon osaaminen ei heijastu pelkkään kouluratsastukseen, sillä se ylittää ilmavilla loikilla niin maastoesteet kuin ”pikkutikut” kentälläkin. Oriilla on energinen hyppytyyli ja se on varovainen jaloistaan.

i. Ruutupukari
evm - 155 cm, prt
ii. Rustiikkari
evm - 156 cm, m
iii. Rusto
evm - 152 cm, klm
iie. Tikkari
evm - 159 cm, prn
ie. R.R. Ruustinna
evm - 155 cm, trt
iei. Pystieeri
evm - 152 cm, rt
iee. R.R. Hovineito
evm - 161 cm, m
e. Rillan Riitaisa
evm - 152 cm, rt
ei. Ollin Riidankylväjä
evm - 149 cm, prn
eii. Ristikko
evm - 144 cm, rn
eie. Ollin Kevätkerttu
evm - 156 cm, prt
ee. Rillan Rallatus
evm - 155 cm, vrt
eei. Rallaaja
evm - 162 cm, rt
eee. Hämmästys
evm - 151 cm, rt

i. Ruutupukari oli punaraudikko suomenhevonen, joka kilpaili erittäin hyvin tuloksin yleispainotteisesti, myöhemmällä iällä myös junnuluokkia. Hyvätapainen ori omasi hyvän ratsastettavuuden ja pärjäsi monipuolisesti koulussa, esteissä ja valjakkoajossa pärjäten myös kentässä kohtalaisen hyvin. Vaativalla tasolla koulua kilpaillut 155-senttinen ori korvasi kyllä laajoissa askelissaan puuttuvaa kokoa ja nautti esiintymisestä, jota se tekikin parinkymmenen sijoituksen verran. Esteillä pienistä väleistä uusinnassa kääntyvä ori hyppäsi rohkeasti metrin luokkia ja maastoesteillä meni hyvin myöskin veteen. Valjakossa, esteillä ja kentässä ori kilpaili myös parikymmentä sijoitusta per laji. Mahtavan luonteen omaava ori jätti jälkeensä kymmenen koulupainotteista jälkeläistä sekä viisi yleispainotteista, jotka ovat kilpailleet ratsulajien lisäksi valjakkoajossa. Ori lopetettiin ähkyn vuoksi vanhemmalla iällä.

ii. Rustiikkari oli musta suuri tähtipää, joka toimi hyvän suvun turvin oikeastaan vain siitoksessa kilpailematta sen suuremmin koskaan. 156-senttinen ori toimi siitostoiminnan ohessa harrasteratsuna, mutta kodin ulkopuolella se oli sen verran säpäkkä, ettei ehkä sen vuoksi sitten kilpaillut sen enempää kuin mitä kasvattaja ehti itse. Rustiikkarilta jäi muutamia hyviä yleispainotteisia varsoja, mutta pääasiassa harrasteratsuja. Ori jouduttiin yllättäen lopettamaan 15-vuotiaana syövän vuoksi. Tämä oli todellinen yllätys, kun kasvainkyhmy löytyi vakiotutkimusten yhteydessä orin oireilematta mitenkään. Tilanne paheni kyhmyn löydyttyä nopeasti ja ori oli lopetuskuntoinen muutamassa kuukaudessa. Jälkeläisillä ei ole samankaltaisia terveysongelmia ollut.

ie. R.R. Ruustinna oli 155-senttinen kantaori Pystieeristä periytyvä tamma, joka itse on kuitenkin jäänyt tuntemattomaksi yksilöksi Riitapukarin sukuun. Tummanraudikko tamma oli luonteeltaan haastava, jonka vuoksi sillä ei juuri ratsastettu sillä ainoat sopivat ratsuttajat kasvattajalla olivat sirolle tammalle liian suuria. Rakenteellisesti tamma oli hyvää laatua ja on myös periyttänyt useita kantakirjajälkeläisiä, joiden temperamentti on onneksi tasoittunut rauhallisen orivalinnan kanssa yhdistäessä. Ruustinna syntyi Vallilan pappilan omistukseen ja sen kanssa työskentelivät alkuvuosina Suomen huippuratsuttajat. Myös omistaja, joka nimesi tamman vaimonsa mukaan ratsasti ja kilpaili tammalla hieman, mutta mistään suurten luokkien kilpahevosesta ei missään nimessä ole kyse.

e. Rillan Riitaisa on nimestäänkin päätellen haasteellinen käsiteltävä ja senpä vuoksi ollut siitoksessakin vähäisesti käytössä. Rautias tamma on kuitenkin hyvärakenteinen ja sukuinen, jonka ansiosta sille siunaantui edes muutama yleispainotteinen varsa. 152-senttinen pieni tamma omaa kivat liikkeet, mutta koko osoittautui hieman haasteeksi koska sopivat ratsuttajat, jotka olisivat voineet kilpailla olivat liian suuria Riidan selkään. Ratsain testaavaa luonnetta osoittanut tamma ei ollut helpoimmasta päästä ja selkään kannattikin laittaa vain rohkeimpia ja osaavempia ratsastajia, jotka saivat sen parhaimmat puolet ja työmotivaation todella kaivettua esiin. Riita kilpaili vain muutamia luokkia esteillä ja koulussa, mutta esiintyi kyllä suhteellisen paljon tapahtumissa sekä esitettiin ratsain näyttelyiden showluokissa myöskin. Riita on saanut elämänsä aikana kahdeksan jälkeläistä hyvän suvun turvin, joskin valitettavan moni niistä peri emänsä haastavan luonteen eikä kilpaillut. Riitapukarin lisäksi vain toinen varsa on kilpaillut yleispainotteisena menestyen. Riita ei ole enää korkean iän vuoksi siitoskäytössä ollut vuosiin, mutta elelee antoisia eläkehepan päiviä hyvissä voimissa.

ei. Ollin Riidankylväjä oli punaruunikko läsipää, jolla ei ollut kovin näyttävät liikkeet mutta silti ori onnistui kipuamaan helpoissa luokissa kouluratsuna tunnettujen nimien suhteellisen pieneen kärkeen ja toimi jo kilpauran loppuvuosina siitoksessa täysipainoisesti. Kakelta jäi jälkeläisiä estepuolelle enemmän, mutta mukaan mahtuu myös yleispainotteisia yksilöitä ja pelkästään koulua kisaavia. Yhteensä jälkeläisiä jäi kolmetoista, joista kahdeksan on kilpaillut ja yksi tamma sekä kaksi oria kantakirjattu II palkinnolle. Ori itse ei ole kantakirjassa, mutta hyvärakenteisena sekin on kuvattu näyttelytuloksiin. Näyttelyissä ori on mitattu sentin yli pienhevoseksi, jälkeläisistä suuri osa on kuitenkin oria suurempia reilusti.

ee. Rillan Rallatus on perinyt suvun valtaosan tavoin vaaleanrautiaan värin, suvusta löytyy myös harvinaisen paljon Rallan kokoisia hevosia (155cm). Kaunisrakenteinen tamma on toiminut nuorempana ratsastuskoulussa, mutta kun tamma osoitti osaavampien ratsastajien kanssa poikkeuksellista lahjakkuutta kilpalajeihin myytiin se kapasiteettia hyödyntävään kotiin edullisesti. Ralla vietti uudella omistajallaan aikaa kilpaillen lähinnä vaativan tason kouluratsuna, mutta koska kapasiteetin esteillä nähtiin menevän kokonaan hukkaan etsittiin tammalle myöskin vuokraaja, joka valmensi ja kilpaili tällä puolella 110cm saakka. Rohkea ja varmajalkainen tamma starttasi vuokraajan kanssa myös kenttäpuolella sijoittuen muutaman kerran. Kouluratsuna se kuitenkin keräsi selkeästi eniten mainetta ja mammonaa sekä arviolta neljäkymmentä sijoitusta toisten lajien saldon jäädessä tästä neljäsosaan. Hurjan voittosumman turvin tamma jäi muutaman arvokilpailusijoituksen jälkeen kisaeläkkeelle, jossa se sai viidennen ja viimeisen varsansa seuraavana vuonna. Ralla astutettiin myös sitä seuraavana vuonna, mutta sen luotua joulukuussa varsansa päätettiin parikymppinen tamma jättää kokonaan eläkkeelle, kun ei se koskaan oikein toipunut varsansa menetyksestä. Useimpien mielestä tässä kohtaa kuitenkin toimittiin väärin ja uusi varsa olisi voinut vielä pelastaa tilanteen, kun ei tamma terveydeltään ollut mitenkään huono varsomaan. Rallan varsat ovat kaikki kilpailleet enemmän tai vähemmän, kaikissa ratsastuksen lajeissa. Se on kapasiteetin lisäksi periyttänyt varsoille hyvän rakenteen ja luonteen, jossa viimeinen varsa Rillan Riitaisa on tosin poikkeus joka vahvistaa säännön.
© Jannica

o. Valpurin Leimuri -- s.05.09.2015 (e. Kaisan Leimutar)
t. Pirunkorven Korvapuusti -- s.12.01.2017 (e. Halipula)
o. Pirunkorven Riesu -- s.19.01.2018 (e. Surusydän)

KRJ - Kouluratsastus (sijoituksia 44 kpl)

19.02.2017 Pirunkorpi - Vaativa B : 4/40
25.02.2017 Pirunkorpi - Vaativa B : 6/40
26.02.2017 Pirunkorpi - Vaativa B : 3/40
02.03.2017 Pirunkorpi - Vaativa B : 6/40
08.03.2017 Pirunkorpi - Vaativa B : 5/40
09.03.2017 Pirunkorpi - Vaativa B : 6/40
10.03.2017 Pirunkorpi - Vaativa B : 2/40
01.04.2017 Karhumetsä - Vaativa B : 4/40
02.04.2017 Karhumetsä - Vaativa B : 3/40
05.04.2017 Vähäpelto - Vaativa B : 2/40
06.04.2017 Karhumetsä - Vaativa B : 2/40
08.04.2017 Vähäpelto - Vaativa B : 4/40
08.04.2017 Karhumetsä - Vaativa B : 6/40
09.04.2017 Vähäpelto - Vaativa B : 5/40
09.04.2017 Karhumetsä - Vaativa B : 4/40
11.04.2017 Kaunovaara - Vaativa B : 2/40
11.04.2017 Vähäpelto - Vaativa B : 1/30
12.04.2017 Mustasuo - Vaativa B : 4/40
13.04.2017 Elfengård - Helppo A : 6/40
13.04.2017 Bellgrove - Vaativa B : 1/40
14.04.2017 Karhumetsä - Helppo A : 5/40
14.04.2017 Kaunovaara - Vaativa B : 6/40
15.04.2017 Kaunovaara - Vaativa B : 3/40
15.04.2017 Vähäpelto - Vaativa B : 4/30
17.04.2017 Kaunovaara - Vaativa B : 5/40
18.04.2017 Karhumetsä - Helppo A : 6/40
20.04.2017 Elfengård - Helppo A : 6/40
20.04.2017 Mustasuo - Vaativa B : 4/40
21.04.2017 Vähäpelto - Vaativa B : 5/40
22.04.2017 Karhumetsä - Vaativa B : 5/40
22.04.2017 Kaunovaara - Vaativa B : 1/40
23.04.2017 Tuiskula - Vaativa B : 6/40
23.04.2017 Karhumetsä - Vaativa B : 5/40
23.04.2017 Vähäpelto - Vaativa B : 3/40
24.04.2017 Mustasuo - Vaativa B : 4/40
24.04.2017 Kaunovaara - Vaativa B : 3/40
26.04.2017 Tuiskula - Vaativa B : 2/40
28.04.2017 Karhumetsä - Vaativa B : 3/40
28.04.2017 Vähäpelto - Vaativa B : 5/40
28.04.2017 Vähäpelto - Vaativa B : 4/40
29.04.2017 Tuiskula - Vaativa B : 2/40
29.04.2017 Kaunovaara - Vaativa B : 4/40
30.04.2017 Elfengård - Vaativa B : 3/40
30.04.2017 Kaunovaara - Vaativa B : 6/40

ERJ - Esteratsastus (sijoituksia 40 kpl)

21.02.2017 Pirunkorpi - 110cm : 1/50
23.02.2017 Colosseum - 100cm : 2/43
25.02.2017 Colosseum - 100cm : 4/43
26.02.2017 Pirunkorpi - 100cm : 3/50
26.02.2017 Walia Arabians - 110cm : 3/30
01.03.2017 Hengenvaara - 100cm : 4/50
02.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 1/50
04.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 4/40
04.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 4/30
04.03.2017 Hengenvaara - 100cm : 5/50
04.03.2017 Hengenvaara - 100cm : 3/50
05.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 3/30
05.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 4/40
06.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 6/50
06.03.2017 Hengenvaara - 100cm : 1/50
08.03.2017 Hengenvaara - 100cm : 2/50
10.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 5/30
11.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 2/30
12.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 4/30
12.03.2017 Hukkapuro - 100cm : 4/30
12.03.2017 Hengenvaara - 100cm : 3/50
13.03.2017 Hukkapuro - 100cm : 2/30
13.03.2017 Hukkapuro - 100cm : 1/30
13.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 2/40
15.03.2017 Hukkapuro - 100cm : 5/30
17.03.2017 Hengenvaara - 100cm : 1/50
18.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 6/40
18.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 3/40
19.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 1/50
20.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 2/40
20.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 6/40
23.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 3/30
23.03.2017 Turmeltaja - 100cm : 5/30
24.03.2017 Turmeltaja - 100cm : 4/30
24.03.2017 Pirunkorpi - 110cm : 3/30
24.03.2017 Hengenvaara - 100cm : 5/50
25.03.2017 Turmeltaja - 100cm : 2/30
29.03.2017 Hengenvaara - 100cm : 6/50
15.04.2017 Claridge Stud - 110cm : 5/30
18.04.2017 Claridge Stud - 110cm : 4/30

KERJ - Kenttäratsastus (sijoituksia 40 kpl)

01.05.2017 Sugar & Spice Shetlands - CIC1 : 5/30
03.05.2017 Tuiskula - CIC1 : 3/30
05.05.2017 Sugar & Spice Shetlands - CIC1 : 1/30
07.05.2017 Hunajamäki - CIC1 : 5/30
08.05.2017 Tuiskula - CIC1 : 1/30
11.05.2017 Sugar & Spice Shetlands - CIC1 : 2/30
11.05.2017 Hunajamäki - CIC1 : 1/30
11.05.2017 Puzzle Rebellion - CIC1 : 5/30 
11.05.2017 Valborg - CIC1 : 3/30 
12.05.2017 Jadessa Warmbloods - CIC1 : 5/30 
12.05.2017 Delicate - CIC1 : 2/30
12.05.2017 Vinkavuo - CIC1 : 5/30 
14.05.2017 Delicate - CIC1 : 5/30
15.05.2017 Hunajamäki - CIC1 : 2/30
16.05.2017 Vinkavuo - CIC1 : 2/30 
17.05.2017 Sugar & Spice Shetlands - CIC1 : 3/30
19.05.2017 Hunajamäki - CIC1 : 5/30
19.05.2017 Valborg - CIC1 : 3/30 
20.05.2017 Kilpailukeskus Ginger - CIC1 : 3/30 
20.05.2017 Kettula - CIC1 : 4/30 
21.05.2017 Kilpailukeskus Ginger - CIC1 : 3/30 
21.05.2017 Tuiskula - CIC1 : 2/30
21.05.2017 Vinkavuo - CIC1 : 1/30 
22.05.2017 Valborg - CIC1 : 2/30 
22.05.2017 Vinkavuo - CIC1 : 5/30 
22.05.2017 Delicate - CIC1 : 1/30
24.05.2017 Puzzle Rebellion - CIC1 : 5/30 
24.05.2017 Delicate - CIC1 : 3/30
24.05.2017 Vinkavuo - CIC1 : 5/30 
25.05.2017 Hunajamäki - CIC1 : 3/30
25.05.2017 Kettula - CIC1 : 1/30 
26.05.2017 Kilpailukeskus Ginger - CIC1 : 4/30 
26.05.2017 Vinkavuo - CIC1 : 2/30 
27.05.2017 Kilpailukeskus Ginger - CIC1 : 5/30 
27.05.2017 Hunajamäki - CIC1 : 4/30
28.05.2017 Sugar & Spice Shetlands - CIC1 : 4/30
28.05.2017 Jadessa Warmbloods - CIC1 : 5/30 
28.05.2017 Valborg - CIC1 : 3/30 
29.05.2017 Valborg - CIC1 : 2/30 
30.05.2017 Sugar & Spice Shetlands - CIC1 : 1/30

VVJ - Valjakkoajo (sijoituksia 58 kpl)

04.04.2017 Vähäpelto - Vaativa Koulukoe : 3/30
05.04.2017 Vähäpelto - Vaativa Koulukoe : 3/30
05.04.2017 Yentel Ponies - Vaativa Tarkkuuskoe : 3/30
07.04.2017 Kisakeskus Lapland - Vaativa Koulukoe : 2/30
07.04.2017 Kisakeskus Lapland - Vaativa Koulukoe : 1/30
08.04.2017 Vähäpelto - Vaativa Koulukoe : 4/30
08.04.2017 Hengenvaara - Vaativa Tarkkuuskoe : 2/30
08.04.2017 Teilikorpi - Vaativa Koulukoe : 2/30
08.04.2017 Vähäpelto - Vaativa Koulukoe : 1/30
09.04.2017 Vähäpelto - Vaativa Koulukoe : 1/30
10.04.2017 Yentel Ponies - Vaativa Koulukoe : 1/30
10.04.2017 Teilikorpi - Vaativa Koulukoe : 5/30
10.04.2017 Kisakeskus Lapland - Vaativa Koulukoe : 3/30
11.04.2017 Teilikorpi - Vaativa Koulukoe : 3/30
11.04.2017 Hukkapuro - Vaativa Koulukoe : 4/30
11.04.2017 Hukkapuro - Vaativa Tarkkuuskoe : 1/30
12.04.2017 Teilikorpi - Vaativa Tarkkuuskoe : 5/30
14.04.2017 Yentel Ponies - Vaativa Koulukoe : 5/30
14.04.2017 Yentel Ponies - Vaativa Tarkkuuskoe : 1/30
14.04.2017 Hengenvaara - Vaativa Koulukoe : 3/30
14.04.2017 Kisakeskus Lapland - Vaativa Koulukoe : 3/30
14.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa Koulukoe : 1/30
14.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa Koulukoe : 5/30
15.04.2017 Kisakeskus Lapland - Vaativa Koulukoe : 1/30
16.04.2017 Kisakeskus Lapland - Vaativa Koulukoe : 2/30
16.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa Koulukoe : 2/30
16.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa Koulukoe : 2/30
16.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa Tarkkuuskoe : 4/30
17.04.2017 Hukkapuro - Vaativa Tarkkuuskoe : 1/30
17.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa Koulukoe : 1/30
18.04.2017 Hengenvaara - Vaativa Koulukoe : 2/30
18.04.2017 Kisakeskus Lapland - Vaativa Koulukoe : 1/30
18.04.2017 Hukkapuro - Vaativa Koulukoe : 5/30
18.04.2017 Hukkapuro - Vaativa Tarkkuuskoe : 5/30
19.04.2017 Yentel Ponies - Vaativa Koulukoe : 5/30
19.04.2017 Hukkapuro - Vaativa Tarkkuuskoe : 4/30
20.04.2017 Hengenvaara - Vaativa Tarkkuuskoe : 4/30
20.04.2017 Teilikorpi - Vaativa Koulukoe : 5/30
20.04.2017 Teilikorpi - Vaativa Tarkkuuskoe : 5/30
20.04.2017 Kisakeskus Lapland - Vaativa Koulukoe : 3/30
21.04.2017 Yentel Ponies - Vaativa Koulukoe : 5/30
22.04.2017 Hukkapuro -Vaativa Tarkkuuskoe : 2/30
23.04.2017 Hukkapuro - Vaativa Tarkkuuskoe : 5/30
23.04.2017 Hukkapuro - Vaativa Tarkkuuskoe : 4/30
23.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa Koulukoe : 5/30
24.04.2017 Hukkapuro - Vaativa Koulukoe : 5/30
24.04.2017 Yentel Ponies - Vaativa Tarkkuuskoe : 3/30
24.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa Tarkkuuskoe : 1/30
24.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa Koulukoe : 2/30
25.04.2017 Hukkapuro - Vaativa Koulukoe : 2/30
25.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa Koulukoe : 5/30
26.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa Tarkkuuskoe : 4/30
27.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa Tarkkuuskoe : 5/30
28.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa Tarkkuuskoe : 4/30
28.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa Koulukoe : 1/30
28.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa Tarkkuuskoe : 1/30
29.04.2017 Hukkapuro - Vaativa Koulukoe : 5/30
29.04.2017 Wolf Sporthorses - Vaativa Tarkkuuskoe : 4/30

24.05.2017 Juoksutusmeininkejä

”Perrrkele..!” karjuin kuin heikkopäinen potkaistuani polvellani täpö täysiin lantakärryihin jotka kaatuivat potkun seurauksena keskelle vasta siivottua tallin käytävää. ”Kuka helevetti nää saatanat on tähän jättäny?” murisin samalla kun nostin kärryt pystyyn. Tessa kurkkasi varovaisesti toimiston ovesta ”ai anteeksi, ei ollu tarkotus niitä kenenkään tielle jättää – mutta oli pakko juosta vastaamaan puhelimeen” tyttö piipitti lähes kuulumattomalla äänellä. Mulkaisin tyttöä vihaisesti polveani pidellen, muta ajattelin pitää tässä kohtaa suuni kiinni – sillä eihän se todellisuudessa ollut Tessan vika etten osannut juuri tänään(kään) katsoa eteeni. Jätin nolostuneen tytön siivoamaan jälkiäni ja suorin itseni ulos tallista hakemaan Puukkoa sisälle.

Talutin oriin pesukarsinaan, jossa napsautin oriin kiinni riimustaan molemmin puolin. Hain varustehuoneesta harjakassin ja aloitin oriin kiiltävän punaisen karvan sukimisen. Ori nuokkui koko harjaustuokion ajan silmät puoli ummessa nauttien pyörityssualla hieromisesta ja vatsan alta rapsuttelusta. Kun ori oli harjattu huolellisesti turpakarvoista hännänpäähän, vein harjat takaisin paikoilleen ja otin varustehuoneesta mukaani juokstustamineet. Puin suitset oriille päähän ja kiinnitin liinan kapsoniin.

Talutin oriin ulos tallista kauniiseen keväiseen auringon paisteeseen. Kävelimme hetken aikaa tallin pihamaalla, kunnes siirryimme kentälle varsinaisiin töihin. Annoin oriille hieman liinaa ja maiskautin merkiksi siirtyä raviin, eikä mennyt sekuntiakaan kun Puukko teki työtä käskettyä. Pyysin oria ajoittain pidentämään askellustaan ja välillä kehotin hidastamaan, pyysin myös useita siirtymisiä käynti-ravi-laukka välillä. Puukko kulki ympyrällä rennosti molempiin suuntiin ja sen liikkeitä oli mahtava seurata. Reilun viiden toista minuutin juoksutuksen jälkeen pyysin oria siirtymään kokonaan käyntiin. Taluttelin Puukkoa vielä vartin verran tallin pihalla, jonka jälkeen se pääsi suihkun kautta takaisin tarhaan.

12.06.2017 Huh hellettä

”Voi luoja mikä kuumuus” manasin Fransille tallin varjoisella seinustalla nojaillen. ”Lämpömittarikin näyttää varjossa lähelle 30 astetta ja vaikka lämmintä on toivottu, niin ei kai setä tarvi ihan överiksi heittää” jatkoin lähes samaan hengenvetoon. ”Ihme kiukuttelua taas nainen: kun on pakkasta, valitat että on kylmä kun on helle, niin sekään ei kelpaa – koittaisit jo päättää tai olla tyytyväinen siihen mitä on” Frans tuumasi lampsiessaan viileään talliin. Samalla hetkellä huomasin Natalian ajavan traktorilla tallin pihaan ja syöksähdin kuumuudesta huolimatta juoksujalkaa naisen perään. Ennen kuin Natalia sai edes traktoria sammuksiin, loikkasin roikkumaan hytin oveen: ”Kuule, se on sellanen homma, että jos tältä päivää on veden jako laitumille tehty, niin me lähdetään nyt kyllä uimaan” tuumasin naiselle samaan aikaan hänen kääntäessä avaimesta traktorin virrat pois. ”Vai että uimaan, no mikä ettei – onhan tässä jo vähän hikikin, vaikka koko aamun saanut istua ilmastoidussa traktorissa” nainen virnisti takaisin. ”Kehu sinä vaan tätä ilmastoitua koppia kun samaan aikaan meikäläinen on kantanut lähitarhoihin vesiä käsipelillä” mulkaisin Nataliaa samalla kun laskeuduin takaisin maan tasalle.

”Käy hakemassa ittelles toiset vaatteet ja kypärä niin käyn laittamassa pojat sillä välillä kuntoon” hihkaisin Natalialle samalla kun riensin tallin viileyteen. Harjasin pikaisesti Puukon ja Tuhon, jonka jälkeen nakkasin molemmille ratsastusriimut päähän. Frans auttoi sen verran, että talutti Puukon pihamaalle Nataliaa varten. Loikkasin pihalla olevan jakkaran päältä Tuhon selkään ja siinä samassa Nataliakin saapui paikalle sievässä kukkamekossaan. ”Laitoit sitten oikein mekon ja kaikki” Frans naureskeli naiselle ”Olisit edes ottanut mallia Cannabiasta, jolla ei ole päällään muuta kuin pari kolmion mallista nenäliinaa” mies jatkoi irvistelyään. Liikkeelle lähtiessämme näytin vielä Fransin suuntaan keskisormea ja totesin Natalialle samaan aikaan ”Hitto että toi mies alkaa ottaa mua aivoon, joka saakelin asiasta täytyy päästä sanomaan”. Natalia ei vastannut minulle mitään, mutta ilmeestään pystyi päättelemään naisen olevan samaa mieltä kanssani.

Tovin matkan päässä alkoi tuttu ja houkutteleva näkymä. Ihana Könkköjoki kimalteli auringon paisteessa ja houkutti lisäämään vauhtia. Kannustin Tuhon laukkaan, eikä Natalian auttanut kuin tehdä sama Puukon kanssa perässä. Rannassa hidastin oriin menoa laukasta raviin ja syöksähdimme lempeisiin aaltoihin tutusta rantapoukamasta. ”Iiik..” kiljaisin viileän veden soljuessa vartalolle. ”Ala tulla nynny” huusin vielä rannalla arpovalle Natalialle samalla kun Tuho lähti uimaan joen vastarannalle. Sivusilmällä huomasin Natalian ohjaavan Puukon meidän perään. Vastarannalla hyppäsin alas ratsuni selästä ja annoin oriin syödä vihreää nurmea. ”Ei ole kyllä mitään parempaa kuin uiminen näillä keleillä, vai?” kysyin Natalialta hänen rantautuessa Puukon kanssa. ”Joo ei, vaikka en mä niin tosta joessa uimisesta välitä” Natalia vastasi. ”Onhan se nyt tietysti eri asia uida virtaavassa vedessä kuin uimahallissa, mutta harmi kun sellasia hevosuimahalleja ei ole vielä keksitty” nauroin naiselle takaisin tietäen että Natalia ei tosiaankaan tykännyt uida kuin kirkkaissa vesissä.

Nautittuamme jonkun hetken kuumottavasta auringon paisteesta, nousimme takaisin ratsaille ja suunnistimme joen yli takaisin kohti tallia. ”No, joko on neitokaisen tunteet viilennyt jokiveteen?” kului jo kaukaa Fransin pilkallinen hirnunta kävellessämme oriiden kanssa verkkaisesti rintarinnan. Vaikka mielessäni oli muutama ruma sana miehelle sanottavaksi, tyydyin ainoastaan mulkoilemaan häntä murhaavasti loikatessani tallin pihalla alas Tuhon selästä. ”Puukko varmaan voi jäädä talliin, vai mitä olet mieltä?” kysyin Natalialta ”sillä kun on heti aamusta kengitys, niin ei tarvi sitä välissä kuskailla laitumelle ja takaisin” nainen nyökkäsi vastaukseksi ja lähti taluttamaan hevostaan tallin viileyteen. ”Sen sijaan kaikesta paskasta kiitokseksi FRANS” korotin ääntäni ”saat luvan viedä Tuhon laitumelle VÄLITTÖMÄSTI, eikä mitään muttia”. Mies otti oriin ohjat ja katselin hihitellen kun mies lähti taluttamaan hevosta kohti laitumia. ”Siitäs sait!” totesin mielessäni samalla kun istuuduin lähimmälle jakkaralle tallin ovenpieleen.

12.01.2018 Estevalmennuksia (valmentaja Henrik Sten – kirjoittanut omistaja

Henrik Sten oli tänään Pirunkorvessa pitämässä ratsukoille estevalmennuksia ja osallistuin tietysti itsekin useammalla hevosella. Ensimmäisessä valmennusryhmässä, jossa oli aiheena sarjavälit olimme mukana Puukon kanssa. Ori oli alusta lähtien mukana täysin rinnoin ja alkuverryttelyssä nähtiin taas kunnon pukkisarjoja, kun ori olisi ollut vähän liiankin innoissaan. Henrikin rauhallisen opastuksen myötä sain kuitenkin oriin keskittymään muuhunkin kuin säheltämiseen, joten varsinaisten tehtävien tekeminen ei tuottanut meille sen suurempaa päänvaivaa. Kahden esteen sarja (pysty – okseri) kahdella laukka-askeleella meinasi muutamaan otteeseen jäädä hieman lyhyeksi, sillä Puukko pyrki hyppäämään ensimmäisen esteen aivan juuresta. Henrikin lisäämän apupuomin kanssa saimme kuitenkin ensimmäisen ponnistuspaikan hiottua kohdilleen ja loppu olikin lasten leikkiä. Kolmoissarjalla (pysty – pysty – okseri) jossa ensimmäiseen väliin tuli yksi laukka-askel ja jälkimmäiseen kaksi ei ollut meillä mitään probleemia. Puukko hyppäsi sarjan erittäin hyvällä varmuudella, vaikka estekorkeus nousi lopuksi 120cm.

Toisessa ryhmässä, jossa aiheena oli laukan säätäminen esteiden välillä, olin mukana Potin kanssa. Jo alkutunnista meillä oli oriin kanssa hieman erimielisyyksiä sen suhteen kumpi päättää vauhdin ja suunnan. Potti olisi mielellään siirtynyt heti esteiden pariin, eikä olisi malttanut edes kävellä alkukäyntejä rauhassa. Puomeilla tehtävät alkuharjoitukset Potti löi myös täysin leikiksi yrittäen hypätä ravipuomit laukassa kaksi puomia kerralla ja loppujen lopuksi se veti herneet nenään kun Henrikin ohjeita noudattaen yritin hallita lähes kaaosmaista tilannetta. Potti kuitenkin rauhoittui ennen esteille siirtymistä, mutta vain hetkeksi – sillä suhteutetun estevälin laukan säätäminen oli oriin mielestä taas maailman paskinta puuhaa. Kahteen kertaan oriin hermostuessa täysin pidätysyrityksiini, se veti liinat kiinni estekujan viimeiselle esteelle. Muutaman syvään hengityksen ja Henrikin turvallisten ohjeiden jälkeen sain kuin saikin aikaan kelpo tulosta Potin kanssa, joka jo lopputunnista lyhensi ja pidensi laukkaansa esteiden välillä pyydetysti.

Kolmannessa ryhmässä aiheena oli uusintaradan ratsastaminen ja ratsukseni oli valikoitunut Tuukka. Koska kaksi ensimmäistä valmennusryhmää olin ratsastanut lähes veren maku suussa, kiitos kahden kahelin oriin oli Tuukka oiva valinta päivän (itselleni) viimeiseen koitokseen. Ori toimi alusta saakka kuin ihmisen mieli ja keskittyi pyytämiini asioihin täysin rinnoin. Alkuverryttelyssä teimme hieman laukan säätämistä, sekä taivuttelua joka olisi hyödyksi itse radalla. Henrik oli koonnut ”uusintaradan” neljästä esteestä, viidestä hypystä, mutta radan kaksi ensimmäistä estettä hypättäisiin kahdesti, jolloin hyppyjen kokonaismäärä oli seitsemän. Radalla ainoa pidempi väli on kaksoissarjalta seuraavalle pystyesteelle oleva väli, mutta muuten esteet olivat hyvin lähellä toisiaan ja pienien teiden varsilla. Tuukka oli kuin luotu tälle tehtävällä, sillä se hyppäsi jokaisen esteen reippaasti samalla kuunnellen jo ennakkoon mihin suuntaan ja millä vauhdilla seuraavaksi mentäisiin. Muutama pieni kolahdus ensimmäisen hyppykerran aikana saatiin aikaiseksi hieman pieleen menneiden ponnistuspaikkojen johdosta, mutta jälkimmäisellä kerralla kaikki osui 100% nappiin.

Kaikki kolme ratsuani pääsivät valmennusrupeaman lopuksi tallityttöjen kanssa maastoon kävelemään ja lämpimän suihkun sekä solariumin kautta loimitettuina tarhaan päiväheinille.

15.03.2018 Kouluvalmennus (valmentajana Jannica)

Torstain ratoksi saavuin valmentamaan Puukkoa omistajansa kera koulupuolella. Minulle oli väläytelty myös mahdollisuutta ratsuttaa ori, mutta sen perusluonteen tietäen jätin ratsastuksen mieluummin tutulle ratsastajalle, Puukko osasi nimittäin melkoisen kavalkadin pukkirodeoita ja muita mukavaa, mikäli uusi ratsastaja kipusi kyytiin. Aloittelimme työskentelyn ravissa, jossa sait vapaasti tehdä voltteja, ympyröitä, siirtymisiä ja lisäyksiä. Seurasin työskentelyä, ori vaikutti kerrankin motivoituneelta, vaikka pieni väläys omasta luonteesta esiin nousi, kun Puukko pukitti laukannostossa sitä pyytäessäsi. Mitään sen kummempaa rodeota ei tänään nähtävästi ollut kuitenkaan luvassa, laukkaaminen vain nyt oli niin kivaa.. Laukassa sait tehdä paljon ympyröitä sekä omatoimisesti asettavia ja taivuttavia liikkeitä. Välikäyntien jälkeen jatkettiin laukannostojen parissa, joka toisen sait nostaa myötä laukkana ja joka toisen vastalaukkana.

Puukko ymmärsi hyvin laukkojen eron ja ratsastajallekin se oli toki selvillä apujen suhteen, koska ori niin hyvin nosti pyynnöstä vaaditun laukan. Saitte tehdä tasapainoharjoituksena vastalaukassa ympyröitä muutamia, ennen kuin vaihdettiin suuntaa lisäyksen kautta kokorataleikkaalla ja saitte jäädä myötä laukassa tekemään kahdeksikkoa hetkeksi, jossa toki laukka vaihtui keskellä. Siitä Puukko innostui sopivasti ja kahdeksikkoa tarpeeksi harjoiteltuanne saitte tehdä muutamat laukkalisäykset vielä askelta pidentäen samalla. Sen jälkeen hyväkuntoinenkin ori puhalsi jo sen verran, että saitte kävellä vielä hetkisen ennen ohjattua loppuverryttelyä, jossa tänään keskityttiin meneväisen orin rentouttamiseen istunnalla ja hitaammalla kevennyksellä. Sait myös joka toinen kierros antaa oriin pidentää kaulaa ja työskennellä kunnolla selän läpi, kun taas joka toinen kierros vaati molemmilta spontaania kokoamista itsensä suhteen. Puukko tuntui vastaavan harjoitukseen hyvin ja rentoutui loppuraveissa hyvin, jonka jälkeen saitkin jo tarjota pitkää ohjaa loppukäyntien merkeiksi puolitoistatuntisen valmennuksemme päättyessä.

virtuaalitalli | virtuaalihevonen
© Pirunkorpi 2016 - Tausta © Amanda Hinault (CC BY-SA 2.0)