Alkuun Jalostusoriit Siitostammat Kasvatustoiminta

Pärskistä #194

KTK II (04/18)



© Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan kuvien yhteydessä.

RotuSuomenhevonen RekisterinumeroVH16-018-0793
SukupuoliOri OmistajaPirunkorpi (VRL-00033)
Syntynyt, Ikä20.10.2015, 14-vuotias KasvattajaEinari Leikolainen
Säkäkorkeus158cm Koulutustasoko. HeA, re. 110cm, CIC1, vaativa

Pärskistä eli tutummin Pärsky on hoidettaessa kiltti, vaikkakin se kuuluisa orimaisuus kytee pinnan alla. Harjaileminen ja muu touhuaminen on Pärskyn kanssa mukavaa puuhaa, sillä ori nauttii erittäin paljon kaikesta saamastaan huomiosta. Taluttaessa Pärsky näyttää yleensä itsestään se orimaisemman puolen tanssahtelemalla lähes paikoillaan, viskomalla päätään ja hörisemällä kaikille lähettyvillä oleville hevosille. Viereisessä tarhassa oleva ori saattaa aiheuttaa Pärskylle myös liiallisen pullistuman egoon, joten taluttajalta vaaditaan ripeitä refleksejä jos haluaa välttyä oriiden yhteenotoilta. Taluttaminen onkin syytä hoitaa ketjunarun tai suitsien kanssa. Eläinlääkärikäynnit, kengitykset ja kuljetukset ovat Pärskylle tuttua puuhaa, eikä ori jaksa niistä sen enempää välittää ja hommat hoituukin rutiinilla.

Pärsky on kekseliäs ja nopeasti tylsistyvä ratsu, jolle tulee keksiä koko ajan riittävästi tekemistä. Tylsistyessään tai huomatessaan ratsastajan vain matkustavan keksii ori mielellään omia metkujaan. Kun ratsastaja on koko ajan mukana jutun juonessa, on ori herkkä ja hyvä ratsastaa. Ajoittain Pärsky osaa olla myös yliherkkä ratsastajan avuille, jolloin ratsastus on välillä jopa haastavaa - oriilla kun saattaa mennä hermot kun istunta käskee toiseen ja asetus toiseen suuntaan. Liian voimakkaat avut saavat oriin stressaantumaan ja pakenemaan apujen alta. Kouluradalla Pärsky on parhaimmillaan silloin kun ratsastaja pystyy hallitsemaan oriin pelkällä istunnalla - tällöin suoritus on rento ja Pärsky pystyy näyttämään todelliset kykynsä. Esteillä ori sen sijaan kaipaa hieman enemmän tuntumaa ja voimakkaampia apuja. Pärsky on varma ja hyvä hyppääjä, kunhan ratsastaja osaa olla päättäväinen ja kertoo hevoselle että nyt mennään eikä meinata.. Vähänkään epävarman ratsastajan kanssa ori yleensä kieltää jopa pienimmille esteille. Pärsky tykkää maastoilusta ja etenkin maastoesteiden hyppäämisestä – silloin ori ei paljon kyttäile tai kiellä, vaan ylittää rohkeasti esteen kuin esteen ja hyppää empimättä myös veteen.

i. Molskista
evm - 154 cm, trt
ii. Hyvä-Mahti
evm - 156 cm, trt
iii. Mahtipontinen
evm - 156 cm, trt
iie. Hyvä-Hilkka
evm - 158 cm, rt
ie. Muiskista
evm - 151 cm, prt
iei. Huiskista
evm - 151 cm, prt
iee. Murupusu
evm - 152 cm, rt
e. Pilavitkutin
evm - 160 cm, trt
ei. Pilailu
evm - 162 cm, rt
eii. Pilapuoti
evm - 161 cm, vrt
eie. Ihailu
evm - 165 cm, prt
ee. Hilavitkutin
evm - 154 cm, vrt
eei. Histeri
evm - 152 cm, vrt
eee. Vitkuttaa
evm - 154 cm, vprt

i. Molskista on komea 154cm tummanrautias ja raamikas ori, jolla on erittäin iso ego. Ori on ollut teini-iästään asti vallan hankala käsitellä, mutta siitä huolimatta sitä ei sukunsa puolesta haluttu missään nimessä ruunata. Molskista kantakirjattiin nuorena pelkästään rakenteensa ansiosta toiselle palkinnolle ja myöhemmin palkintoluokkaa korotettiin sen kilpailusaavutusten ansiosta. Ori on kilpaillut nuorempana aktiivisesti pääasiassa kouluratsastuksen parissa vaativissa luokissa, jonka lisäksi sillä on startattu muutamia esteluokkia 100cm tasolla. Nyttemmin ori ei ole enää kilpailukäytössä, mutta sitä liikutetaan säännöllisesti jalostuskäytön ohessa, sillä oriin pää ei kestä lainkaan ylimääräistä seisomista. Luonteestaan huolimatta ori on ollut haluttu tammanomistajien keskuudessa ja sen jälkeläiset ovatkin perineet pääasiassa käsiteltävyytensä emiensä puolelta. Tällä hetkellä Molskiksella on reilu kolmekymmentä jälkeläistä ja useampia tammoja on tiineenä.

ii. Hyvä-Mahti oli erittäin hyvin menestynyt tummanrautias, 156cm korkea ori joka kilpaili pitkän uran monipuolisesti eri lajeissa, sekä ihastutti tuomareita näyttelykehissä korrektilla rakenteellaan. Oriin sukujuuret olivat melko tuntemattomat, eikä saman sukuisia hevosia (oreja tai tammoja) päätynyt koskaan käytettäväksi jalostukseen – joten Hyvä-Mahti oli ehdottomasti erisukuinen hevonen, jonka siirtymistä kilpailukäytöstä jalostuskäyttöön tammanomistajat odottivat kuin kuuta nousevaa. Nelivuotiaana Mahti astui yhden omistajansa tamman, jonka jälkeen ori ei koskaan päässyt siitosmarkkinoille menehtyessään vain 15 vuotiaana tapaturmaisesti kenttämestaruuskilpailuiden maastoesteosuudella tapahtuneen onnettomuuden seurauksena.

ie. Muiskista oli kaunis sirorakenteinen 151 senttinen punarautias tamma, jonka sukutaustat ovat täysin ravipohjaiset. Tamman ravi ei kuitenkaan ollut riittävän matkaa voittavaa ravikärryjen eteen, eikä vauhtiakaan juuri nimeksi joten jopa koelähtö jäi tämän tamman kanssa vain kokeiluasteelle. Muiskiksen kasvattaja myi tamman parilla sadalla silloiselle naapurilleen joka koulutti tamman pikavauhtia ratsastuksen saloihin ja myi sittemmin edelleen. Tamman kolmas omistaja olikin sen viimeinen; tammalla kilpailtiin menestyksekkäästi helpoissa koululuokissa, sekä harjoitusmielessä myös muutamissa kenttäluokissa. Muiskis oli erinomainen ratsastettava, kevyt ja nöyrä, vaikkakaan sen potentiaali ei hieman ravurimaisen pitkän rungon takia ollut huippuluokkaa. Periyttäjänä tamma oli kuitenkin ihan omaa luokkaansa ja kaikki sen varsat on mm. kantakirjattu erinomaisilla pisteillä pelkän rakenteensa ansiosta. Muiskis jätti jälkeensä kuusi jälkekäistä.

e. Pilavitkutin on tasaisen varma ja rauhallinen entinen ratsastuskouluhevonen. Tämä 160 senttinen tummanrautias tamma syntyi ratsastuskoulun omistuksessa, eikä sen tulevaisuuden suunnitelmiin kuulunut kehän kiertämistä kummempaa. Kuusivuotiaana tamma oli ehtinyt tehdä tuntihevosen hommia jo vuoden, kun tallin omissa kisoissa eräs menestynytkin suomalainen ratsastaja huomasi tamman potentiaalin ja halusi ehdottomasti ostaa sen itselleen. Päästyään tamman hinnasta sopuun entinen ja nykyinen omistaja paiskasivat kättä päälle ja niin Pilavitkutin muutti keskisuomeen valmentautumaan ja kilpailemaan kenttäratsastuksen parissa. Tammalla olikin potentiaalia jopa ihan CIC1 tasolle saakka ja useampana kautena se kahmi omistajineen sijoituksia ja voittoja toistensa perään. Viisitoistavuotiaana tamma pääsi ansaitusti eläkkeelle kilpailukäytöstä, jonka jälkeen se on saanut tehdä useamman varsan. Tällä hetkellä tammalla on neljä jälkeläistä, joista ensimmäinen on jo siirtynyt kilpakentille.

ei. Pilailu oli 162cm korkea rautias ori, joka ihastutti raamikkaalla ulkomuodollaan minne ikinä menikin. Ori oli erittäin helppo käsitellä, vaikka sillä olikin myös selkeästi orimainen puoli. Kilpailu-uransa Pilailu aloitti valjakkokärryjen edessä, sillä sen selässä oli jotain ongelmia nuoruusvuosina – eikä ratsukoulutusta voitu aloittaa normaalisti kolmi-nelivuotiskaudella. Ennen seitsemättä ikävuotta Pilailun selkä kuitenkin lakkasi oireilemasta ja sen ratsukoulutus saatiin suoritettua. Oriilla oli reilusti potentiaalia oikeastaan lajiin kuin lajiin, mutta sillä kilpailtiin lähinnä esteratsastuksen parissa 100cm ja 110cm luokissa, joista se napsikin useita voittoja ja sijoituksia vuosien aikana. Ori kantakirjattiin vanhoilla päivillään toiselle palkinnolle rakenteen ja kilpailutulosten perusteella, jonka jälkeen se siirtyi kokopäiväisesti jalostuskäyttöön. Pilailu oli melko suosittu tamman omistajien keskuudessa ja se ehti jättää jälkeensä lähes neljäkymmentä jälkeläistä ennen kuin se jouduttiin lopettamaan vanhuuden vaivojen takia 24 vuotiaana.

ee. Hilavitkutin oli kaunis vaaleanrautias 154cm korkea tamma, jolla oli satumaisen upea pitkä liinaharja. Tamma käänsi katseita aina kilpailupaikalle saapuessaan, eikä ihme – sillä kauniin ulkomuotonsa lisäksi sillä oli todella elastiset ja tahdikkaat liikkeet, sekä erinomainen ratsastettavuus. Hilavitkutin kilpaili aktiivisesti kaikissa kolmessa ratsastuksen lajissa menestyen kuitenkin parhaiten kouluratsastuksessa. Tamma oli paljon potentiaalia, mutta parhaimmillaan se oli vaativissa koululuokissa joissa sen työmoraali ja tahto miellyttää ihmistä pääsivät parhaiten oikeuksiinsa. Tamma loukkasi kuitenkin jalkansa maastoesteillä ollessaan vain kaksitoistavuotias, jonka jälkeen se siirtyi ainoastaan siitoskäyttöön. Hilavitkutin ehti tehdä seitsemän varsaa ennen kuin sen vuosia aikaisemmin vahingoittunut jalka alkoi oireilla jopa levossa ja omistaja päätti yhdessä eläinlääkärin kanssa päästää tamman paremmille laidunmaille Hilavitkuttimen ollessa kaksikymmentäyksivuotias.

t. Pirunkorven Sielulintu -- s.20.01.2018 (e. Sarasvuon Suvita)
t. Pirunkorven Metsänneito -- s.28.03.2018 (e. Kristalliprinsessa)

KRJ - Kouluratsastus (sijoituksia 44 kpl)

19.02.2018 Routapirtin Tila - Helppo A : 3/30
20.02.2018 Routapirtin Tila - Helppo A : 4/30
23.02.2018 Mörkövaara - Vaativa B : 5/30
24.02.2018 Mörkövaara - Vaativa B : 5/30
01.03.2018 Branwen Farm - Helppo A : 3/30
02.03.2018 Abgelegenheit - Helppo A : 5/30
02.03.2018 Kuiskeen Suomenratsut - Helppo A : 5/30
03.03.2018 Teilikorpi - Vaativa B : 2/40
03.03.2018 Eucarya Warmbloods - Helppo A : 2/30
03.03.2018 Kuiskeen Suomenratsut - Helppo A : 2/30
03.03.2018 Branwen Farm - Helppo A : 1/30
03.03.2018 Mörkövaara - Helppo A : 3/30
03.03.2018 Mörkövaara - Helppo A : 3/30
04.03.2018 Eucarya Warmbloods - Helppo A : 5/30
04.03.2018 Branwen Farm - Helppo A : 2/30
04.03.2018 Mörkövaara - Helppo A : 2/30
05.03.2018 Zonjiet Stud - Helppo A : 1/30
06.03.2018 Kisakeskus Lapland - Helppo A : 1/30
06.03.2018 Eucarya Warmbloods - Helppo A : 5/30
06.03.2018 Kuiskeen Suomenratsut - Helppo A : 3/30
07.03.2018 Teilikorpi - Vaativa B : 6/40
07.03.2018 Kisakeskus Lapland - Helppo A : 3/30
07.03.2018 Kuiskeen Suomenratsut - Helppo A : 5/30
07.03.2018 Pirunkorpi - Helppo A : 4/30
08.03.2018 Abgelegenheit - Helppo A : 2/30
08.03.2018 Eucarya Warmbloods - Helppo A : 2/30
08.03.2018 Kuiskeen Suomenratsut - Helppo A : 5/30
08.03.2018 Kuiskeen Suomenratsut - Helppo A : 4/30
08.03.2018 Branwen Farm - Helppo A : 5/30
08.03.2018 Mörkövaara - Helppo A : 3/30
09.03.2018 Abgelegenheit - Helppo A : 2/30
10.03.2018 Kisakeskus Lapland - Helppo A : 3/30
10.03.2018 Abgelegenheit - Helppo A : 2/30
10.03.2018 Branwen Farm - Helppo A : 1/30
10.03.2018 Mörkövaara - Helppo A : 2/30
10.03.2018 Mörkövaara - Helppo A : 1/30
11.03.2018 Teilikorpi - Vaativa B : 6/40
11.03.2018 Teilikorpi - Vaativa B : 4/40
13.03.2018 Teilikorpi - Vaativa B : 2/40
21.03.2018 Teilikorpi - Vaativa B : 1/40
21.03.2018 Teilikorpi - Vaativa B : 2/40
22.03.2018 Teilikorpi - Vaativa B : 6/40
26.03.2018 Teilikorpi - Vaativa B : 1/40
29.03.2018 Teilikorpi - Vaativa B : 1/40

ERJ - Esteratsastus (sijoituksia 40 kpl)

01.03.2018 Mörkövaara - 110cm : 5/30
01.03.2018 Syrjän Ratsutalli - 110cm : 1/30
04.03.2018 Tritium Sporthorses - 110cm : 1/30
06.03.2018 Syrjän Ratsutalli - 110cm : 2/30
07.03.2018 Mörkövaara - 110cm : 3/30
07.03.2018 Tritium Sporthorses - 110cm : 1/30
09.03.2018 Syrjän Ratsutalli - 110cm : 3/30
03.03.2018 Abgelegenheit - 100cm : 2/30
03.03.2018 Abgelegenheit - 100cm : 2/30
04.03.2018 Abgelegenheit - 100cm : 1/30
10.03.2018 Abgelegenheit - 100cm : 3/30
12.03.2018 Abgelegenheit - 100cm : 4/30
13.03.2018 Abgelegenheit - 100cm : 2/30
14.03.2018 Abgelegenheit - 100cm : 4/30
15.03.2018 Abgelegenheit - 100cm : 5/30
19.03.2018 Abgelegenheit - 100cm : 5/30
03.03.2018 Avskild Stuteri - 100cm : 2/30
05.03.2018 Avskild Stuteri - 100cm : 1/30
06.03.2018 Avskild Stuteri - 100cm : 2/30
11.03.2018 Avskild Stuteri - 100cm : 2/30
11.03.2018 Avskild Stuteri - 100cm : 4/30
04.03.2018 Dashner Stables - 100cm : 3/30
04.03.2018 Dashner Stables - 100cm : 5/30
07.03.2018 Dashner Stables - 100cm : 5/30
08.03.2018 Dashner Stables - 100cm : 5/30
14.03.2018 Kuiskeen suomenratsut - 100cm : 4/30
15.03.2018 Kuiskeen suomenratsut - 100cm : 4/30
16.03.2018 Kuiskeen suomenratsut - 100cm : 4/30
16.03.2018 Kuiskeen suomenratsut - 100cm : 5/30
17.03.2018 Syrjän ratsutalli - 100cm : 5/30
17.03.2018 Syrjän ratsutalli - 100cm : 3/30
03.03.2018 Tritium Sporthorses - 110cm : 3/30
04.03.2018 Tritium Sporthorses - 110cm : 5/30
06.03.2018 Tritium Sporthorses - 110cm : 2/30
17.03.2018 Stratocaster - 110cm : 1/30
19.03.2018 Stratocaster - 110cm : 5/30
09.03.2018 Crion Warmbloods - 110cm : 3/30
01.03.2018 Adina - 110cm : 4/30
03.03.2018 Adina - 110cm : 3/30
06.03.2018 Adina - 110cm : 1/30

KERJ - Kenttäratsastus (sijoituksia 40 kpl)

04.03.2018 Revuelto - CIC1 : 1/50
05.03.2018 Serenity Brook - CIC1 : 7/50
07.03.2018 Serenity Brook - CIC1 : 2/50
08.03.2018 Revuelto - CIC1 : 5/50
08.03.2018 Serenity Brook - CIC1 : 3/50
11.03.2018 Revuelto - CIC1 : 6/50
21.03.2018 Revuelto - CIC1 : 4/50
21.03.2018 Serenity Brook - CIC1 : 5/50
23.03.2018 Revuelto - CIC1 : 7/50
27.03.2018 Revuelto - CIC1 : 4/50
12.03.2018 Serenity Brook - Helppo : 5/30
14.03.2018 Serenity Brook - Helppo : 5/30
15.03.2018 Serenity Brook - Helppo : 1/30
18.03.2018 Serenity Brook - Helppo : 5/30
25.03.2018 Serenity Brook - Helppo : 4/30
27.03.2018 Serenity Brook - Helppo : 1/30
04.03.2018 Revuelto - Helppo : 4/30
10.03.2018 Revuelto - Helppo : 4/30
14.03.2018 Revuelto - Helppo : 2/30
16.03.2018 Revuelto - Helppo : 2/30
25.03.2018 Revuelto - Helppo : 5/30
02.03.2018 Silverlode - CIC1 : 1/30
03.03.2018 Silverlode - CIC1 : 1/30
07.03.2018 Silverlode - CIC1 : 3/30
21.03.2018 Silverlode - CIC1 : 2/30
22.03.2018 Silverlode - CIC1 : 3/30
22.03.2018 Wouters Warmbloods - CIC1 : 4/30
23.03.2018 Wouters Warmbloods - CIC1 : 4/30
24.03.2018 Wouters Warmbloods - CIC1 : 4/30
27.03.2018 Silverlode - CIC1 : 5/30
28.03.2018 Silverlode - CIC1 : 2/30
04.03.2018 Dashner Stables - CIC1 : 1/30
10.03.2018 Dashner Stables - CIC1 : 1/30
18.03.2018 Dashner Stables - CIC1 : 3/30
04.03.2018 Kuiskeen Suomenratsut - CIC1 : 5/30
15.03.2018 Kuiskeen Suomenratsut - CIC1 : 3/30
18.03.2018 Kuiskeen Suomenratsut - CIC1 : 3/30
21.03.2018 Kuiskeen Suomenratsut - CIC1 : 2/30
27.03.2018 Kuiskeen Suomenratsut - CIC1 : 3/30
28.03.2018 Kuiskeen Suomenratsut - CIC1 : 3/30

VSN - Näyttelyt (sijoituksia 1 kpl)

20.04.2016 Kettula: RCH, tuom. dookie
virtuaalitalli | virtuaalihevonen
© Pirunkorpi 2016 - Tausta © Amanda Hinault (CC BY-SA 2.0)