Pirunkorven Pilsneri -- #2

RotuSuomenhevonen RekisterinumeroVH18-018-0189
SukupuoliOri OmistajaLoru (VRL-00033 & VRL-14684 & VRL-01080)
Syntynyt, Ikä25.01.2018, 8-vuotias KasvattajaPirunkorpi
Säkäkorkeus152cm KoulutustasoKoHeA, Re110cm, CIC1
Saavutukset KTK I



© Tallin omaisuutta

Pilsneri, tummanpuhuva pikkuori on luonteeltaan kaikkea muuta kuin pieni. Oriilla on suuri ego, jota se esittelee mielellään kaikille ja kaikelle. Taluttaessa Pilsneri on kuin heliumpallo, joka sinkoilee mielellään joka suuntaan ihan vain siksi koska se tuntuu olevan oriin mielestä niin kivaa. Käsittelijä saakin olla lähes jatkuvasti palauttamassa oria takaisin maan pinnalle, sillä päästessään riittäville kierroksille ampuu oriin sähellys yleensä yli ja tilanne muuttuu mahdollisesti jopa vaaralliseksi. Toisaalta, vaikka kotioloissa ori onkin lennokasta sorttia, kisapaikoilla se keskittyy ympärillä olevaan hälinään ja hevosmassaan niin tiivisti, että unohtaa välillä jopa kokonaan liikkua.

Hoidettaessa Pilsneri on ihan siedettävä otus, joka jaksaa kutakuinkin pysyä paikoillaan tarvittavan ajan kunhan hoitaja ei jää liiaksi miettimään mihin suuntaan mikäkin karva pitäisi oikoa. Muuttumaton ja liian rauhallinen ympäristö saa oriin levottomaksi, sillä se tylsistyy tekemättömyyteen erittäin helposti. Parhaimmillaan Pilsneri on silloin kun se hoidetaan pikaisesti ratsastuskuntoon ja pois, ilman mitään ylimääräisiä kikkailuja. Hännän selvittely, letitykset, turpakarvojen siistimiset ja muut pikkutarkat puuhat eivät ole oriin mieleen alkuunkaan ja hoitaja saakin opetella tekemään edellä mainitut hoitotoimenpiteet lähes lennossa.

Vaikka Pilsneri on käsiteltäessä välillä lähes mahdoton, on se ratsuna ihan toista maata. Kun oriille keksii riittävästi vaihtelevia tehtäviä, se viihtyy kentällä vaikka koko päivän. Pilsneri on omalla tavallaan työnarkomaani, se ei ole ylitsepursuavan kuuliainen mutta kuitenkin riittävän nöyrä suorittaakseen tarvittaessa myös vaativia koulukiemuroita. Oriilla on lennokkaat ja isot liikkeet kokoonsa verrattuna ja etenkin kisapaikoilla Pilsneri esittää niitä mielellään. Oriin potentiaali tulee sitä paremmin esille, mitä jännittyneempi se on. Esteillä Pilsneri on kuin taskukokoinen raketti. Ori nauttii esteiden hyppäämisestä niin kentällä kuin maastossa ja vauhtia on aina alkuun sen mukaisesti. Kunhan ori on saanut pahimmat pöhinät purettua, se suorittaa esteet taidokkaasti muistaen välillä kuunnella myös ratsastajaansa.

i. Mörkövaaran Peruslonkku
KTK III
ii. Aatu-Elmeri
YLA 2, KRJ II, ERJ I, KERJ I, SLA I
iii. L.N. Aatos
prt, 161cm
iie. Elwiira
rt, 159cm
ie. Tummavieno
KRJ II, ERJ I, KERJ I, SLA I
iei. Ruuturitari
m, 160cm
iee. Tummahehku
trt, 158cm
e. Valssin-Taika
KTK II, KRJ I
ei. Pismanteri
KRJ I
eii. Parmanteri
rt, 157cm
eie. Sikurilla
trt, 159cm
ee. Valssin-Tahti
eei. Valssaaja
prt, 159cm
eee. Ilta-Tähti
vrt, 156cm

o. Lupsakan Pohjahiiva -- s.07.06.2018 (e. Pirunkorven Kultapiisku)

KRJ Kouluratsastus (40)

03.02.2018 Pirunkorpi - Helppo A : 3/30
03.02.2018 Delicate - Helppo A : 5/30
03.02.2018 Oldfinion Dressage - Helppo A : 5/30
04.02.2018 Pirunkorpi - Helppo A : 2/30
04.02.2018 Oldfinion Dressage - Helppo A : 1/30
05.02.2018 Oldfinion Dressage - Helppo A : 2/30
06.02.2018 Oldfinion Dressage - Helppo A : 4/30
08.02.2018 Delicate - Helppo A : 2/30
09.02.2018 Delicate - Helppo A : 2/30
10.02.2018 Pirunkorpi - Helppo A : 2/30
11.02.2018 Oldfinion Dressage - Helppo A : 2/30
12.02.2018 Karhumetsä - Helppo A : 1/30
12.02.2018 Pirunkorpi - Helppo A : 1/30
13.02.2018 Oldfinion Dressage - Helppo A : 3/30
13.02.2018 Karhumetsä - Helppo A : 1/30
13.02.2018 Karhumetsä - Helppo A : 1/30
13.02.2018 Varjon Oriasema - Helppo A : 5/30
13.02.2018 Huhtala - Helppo A : 3/30
14.02.2018 Karhumetsä - Helppo A : 2/30
14.02.2018 Kaunovaara - Helppo A : 1/30
15.02.2018 Karhumetsä - Helppo A : 4/30
15.02.2018 Varjon Oriasema - Helppo A : 4/30
15.02.2018 Kaunovaara - Helppo A : 2/30
16.02.2018 Pirunkorpi - Helppo A : 4/30
16.02.2018 Delicate - Helppo A : 4/30
16.02.2018 Oldfinion Dressage - Helppo A : 1/30
16.02.2018 Karhumetsä - Helppo A : 4/30
16.02.2018 Kaunovaara - Helppo A : 4/30
17.02.2018 Delicate - Helppo A : 1/30
17.02.2018 Huhtala - Helppo A : 3/30
18.02.2018 Karhumetsä - Helppo A : 3/30
18.02.2018 Kaunovaara - Helppo A : 5/30
19.02.2018 Pirunkorpi - Helppo A : 2/30
19.02.2018 Karhumetsä - Helppo A : 3/30
19.02.2018 Huhtala - Helppo A : 5/30
20.02.2018 Delicate - Helppo A : 4/30
20.02.2018 Karhumetsä - Helppo A : 3/30
20.02.2018 Kaunovaara - Helppo A : 3/30
21.02.2018 Oldfinion Dressage - Helppo A : 2/30
22.02.2018 Delicate - Helppo A : 2/30

ERJ Esteratsastus (40)

01.03.2018 Tritium Sporthorses - 110cm : 4/30
01.03.2018 Syrjän Ratsutalli - 110cm : 1/30
02.03.2018 Ramya Ranch - 110cm : 4/30
03.03.2018 Syndur - 110cm : 5/30
03.03.2018 Ramya Ranch - 110cm : 5/30
03.03.2018 Kauniston tila - 100cm : 3/30
03.03.2018 Tritium Sporthorses - 110cm : 5/30
04.03.2018 Syndur - 110cm : 1/30
04.03.2018 Branwen Farm - 110cm : 1/30
04.03.2018 Branwen Farm - 110cm : 4/30
04.03.2018 Supernatural - 110cm : 3/30
04.03.2018 Tritium Sporthorses - 110cm : 3/30
04.03.2018 Tritium Sporthorses - 110cm : 2/30
05.03.2018 Syndur - 110cm : 4/30
05.03.2018 Ramya Ranch - 110cm : 4/30
05.03.2018 Eucarya Warmbloods - 110cm : 5/30
05.03.2018 Syrjän Ratsutalli - 110cm : 5/30
05.03.2018 Kauniston tila - 100cm : 2/30
05.03.2018 Kauniston tila - 100cm : 4/30
06.03.2018 Eucarya Warmbloods - 110cm : 4/30
06.03.2018 Eucarya Warmbloods - 110cm : 4/30
06.03.2018 Mörkövaara - 110cm : 4/30
06.03.2018 Tritium Sporthorses - 110cm : 5/30
07.03.2018 Eucarya Warmbloods - 110cm : 4/30
07.03.2018 Supernatural - 110cm : 2/30
07.03.2018 Tritium Sporthorses - 110cm : 2/30
08.03.2018 Syndur - 110cm : 4/30
08.03.2018 Eucarya Warmbloods - 110cm : 2/30
08.03.2018 Branwen Farm - 110cm : 3/30
08.03.2018 Tritium Sporthorses - 110cm : 5/30
08.03.2018 Tritium Sporthorses - 110cm : 1/30
09.03.2018 Eucarya Warmbloods - 110cm : 4/30
09.03.2018 Mörkövaara - 110cm : 3/30
10.03.2018 Branwen Farm - 110cm : 4/30
10.03.2018 Tritium Sporthorses - 110cm : 4/30
10.03.2018 Tritium Sporthorses - 110cm : 3/30
14.03.2018 Stratocaster - 110cm : 1/30
15.03.2018 Stratocaster - 110cm : 4/30
16.03.2018 Stratocaster - 110cm : 5/30
17.03.2018 Stratocaster - 110cm : 1/30

KERJ Kenttäratsastus (40)

15.02.2018 Team Marten - Helppo : 5/50
16.02.2018 Wouters Warmbloods - Helppo : 7/50
20.02.2018 Kurkijoen ratsutila - Helppo : 4/50
01.03.2018 Revuelto - Helppo : 1/30
01.03.2018 Wouters Warmbloods - CIC1 : 2/30
01.03.2018 Silverlode - CIC1 : 3/30
01.03.2018 Dashner Stables - CIC1 : 3/30
02.03.2018 Dashner Stables - CIC1 : 5/30
02.03.2018 Kisakeskus Lapland - CIC1 : 4/30
05.03.2018 Serenity Brook - Helppo : 2/30
06.03.2018 Serenity Brook - Helppo : 4/50
06.03.2018 Kisakeskus Lapland - CIC1 : 3/30
08.03.2018 Revuelto - Helppo : 6/50
08.03.2018 Serenity Brook - Helppo : 5/50
09.03.2018 Revuelto - Helppo : 5/30
10.03.2018 Revuelto - Helppo : 1/30
13.03.2018 Serenity Brook - Helppo : 4/30
13.03.2018 Silverlode - CIC1 : 2/30
14.03.2018 Revuelto - Helppo : 5/50
14.03.2018 Syrjän ratsutalli - CIC1 : 2/30
15.03.2018 Revuelto - Helppo : 1/50
16.03.2018 Serenity Brook - Helppo : 6/50
16.03.2018 Revuelto - Helppo : 4/30
16.03.2018 Syrjän ratsutalli - CIC1 : 3/30
17.03.2018 Serenity Brook - Helppo : 3/30
17.03.2018 Dashner Stables - CIC1 : 4/30
17.03.2018 Syrjän ratsutalli - CIC1 : 4/30
18.03.2018 Revuelto - Helppo : 5/30
18.03.2018 Syrjän ratsutalli - CIC1 : 1/30
19.03.2018 Serenity Brook - Helppo : 2/50
19.03.2018 Wouters Warmbloods - CIC1 : 5/30
20.03.2018 Revuelto - Helppo : 3/30
20.03.2018 Syrjän ratsutalli - CIC1 : 1/30
21.03.2018 Serenity Brook - Helppo : 5/50
22.03.2018 Serenity Brook - Helppo : 2/30
22.03.2018 Revuelto - Helppo : 5/30
23.03.2018 Revuelto - Helppo : 3/30
24.03.2018 Silverlode - CIC1 : 3/30
24.03.2018 Dashner Stables - CIC1 : 3/30
26.03.2018 Wouters Warmbloods - CIC1 : 2/30

VSR Cup (3)

31.03.2018 VSR Cup (koulu) - Helppo B : 2/102
30.04.2018 VSR Cup (koulu) - Helppo B : 5/91
31.05.2018 VSR-Cup (koulu) - Helppo B : 4/113

25.01.2018 Pikku-Pilsnerin syntymä

Olin ollut jo monta viikkoa kuin tulisilla hiilillä kyttäillen Taikan utareita vahatippojen varalta. Pari päivää sitten ne pienet ihmeelliset helmet sitten vihdoin ilmestyivät ja sen jälkeen tätä emäntää vasta alkoikin jännittämään. Vaikka kuinka monta varsaa oli tullut maailmaan saatettua, niin Pertsan ensimmäinen talliin jäävä jälkeläinen oli enemmän kuin odotettu.. Olihan tälle varsalle valittu emääkin jo toista vuotta, koska Pertsan jälkeläiselle kelpasi vain paras. Aamun pikku tunneilla hiiviskelin talliin katsastamaan vielä kerran tilannetta, ennen kuin pääsisin vihdoin nukkumaan varmana siitä että ensimmäisen talliin tulevat työntekijät varmasti ilmoittaisivat jos jotain olisi tapahtumassa.

Suunnistin hiljaa hiiviskellen Taikan karsinalle ja tuijottelin aikani rauhallisesti syövää tammaa.. KUNNES.. Karsinan pahnoilla liikkui jokin! Täppäsin puhelimen näytölle valon ja osoittelin sillä karsinaan. Ihan karsinan nurkassa liikehti pieni musta otus, joka aikoi juuri nousta heiveröisille koivilleen. Tuijotin näkyä suu puoliksi auki ja olin vähällä pissata housuun kun yhtäkkiä Frans nappasi kiinni toisesta hartiastani todeten ”eiköhän se olisi kuule tähän aikaa parempi olla jo unten mailla, eikä täällä tallissa häiritsemässä vastikään varsonutta tammaa”. Kun sain vihdoin värin takaisin kasvoilleni, annoin Fransille litsarin oikealle poskelle ja tivasin mieheltä, miksei minulle oltu ilmoitettu varsan syntymästä. Tapansa mukaisesti Frans mutisi jotain mistä ei saanut mitään selvää ja jatkoi hitain raskain askelin kohti toimistoa. Tuhahdin miehen perään ja jäin vielä hetkeksi ihailemaan pientä mustaa oria joka sinnitteli itsensä pystyyn ja Taikan nisälle. Huomenna tekisimme pikkukaverin kanssa hieman parempaa tuttavuutta.

30.04.2018 VSR Cupeissa

Kuukauden kilpailutauon jälkeen kävimme huhtikuun viimeisenä päivänä Pilsnerin kanssa virkistämässä muistia koulukentillä. Keli oli mitä mainioin, kun suuntasimme auton nokan kohti Susirajan mantuja, jossa oli luvassa Virtuaalisten Suomenratsujen Cup-kilpailut. Olin ilmoittanut meidän kouluosuudelle luokkiin Helppo B ja Helppo A, jotka olivat Pilsnerille ns. peruskauraa.

Kisapaikalla Pilsneri ilmoitti tapansa mukaan erittäin kuuluvasti saapumisestaan ja otti myös muutaman näyttävän tanssiaskelluksen lastatessani sitä ulos kopista. Napakan huomautuksen jälkeen ori kuitenkin jäi kiltisti pönöttämään paikoilleen siksi aikaa että saimme kisahoitajien kanssa sille satulan selkään ja suojat pois jaloista, sekä hieman siistittyä kopissa virttynyttä olemusta. Heti selkään nousun jälkeen Pilsneri kuitenkin sinkosi taas lähes omille teilleen, joten päätin että aloittaisimme verryttelyt hetimmiten ilman turhia kävelytyksiä – josko orikin hieman menettäisi virtaa ja olisi jälleen ratsastettavissa kun suorituksen vuoro olisi.

Kun meidät vihdoin kuulutettiin valmistautumaan suoritukseen, oli Pilsneri jo ihan kivan tuntuinen ratsastaa ja se kuunteli hyvin apuja – vaikkakin sillä oli vielä virtaa kuin pienessä kylässä. Kannustin oriin raviin ja suunnistimme keskelle kouluaitoja. Ori toimi lähes koko radan kuin kotonaan, muutamaan tahtirikkoa lukuun ottamatta – jotka nekin johtui tammojen aiheuttamista keskittymisvaikeuksista. Lopputulos oli kuitenkin ihan tyydyttävä ja meidät kuulutettiin myöhemmin myös palkintojen jakoon tuloksemme ollessa 5/91. Oikeastaan lopputulos oli jopa odotettua parempi.

Ratsukoiden paljoudesta johtuen Helpon A:n startti venyi monella tunnilla. Kun vihdoin pääsimme suorittamaan omaa osuuttamme, oli Pilsneri jo sitä mieltä että lähtisi mieluummin kotiin kuin antaisi itsestään enää yhtään enempää irti. Suorituksesta ei jäänyt käteen kuin kasa kokemusta, ei ainakaan positiivisessa mielessä. Kun oma suorituksemme oli valmis, emme jääneet enää edes kuuntelemaan tuloksia – sillä tiesin tasan tarkkaan, ettemme olleet sijoituslistalla edes puolen välin paremmalla puolella.

24.06.2018 Vieraileva tähti

Tänään Pilsneri saisi selkäänsä valmentaja Christine Smithin, joka oli valmentanut minua sekä Pilsneriä koko edellisen kisakauden. Ori oli ollut viime aikoina kuriton allani, ja hermoni olivat joutuneet koetukselle - toivottavasti Christine saisi Pilsneristä parempia puolia esiin, pohdiskelin odotellessani laitumen aidalla istuskellen valmentajaani saapuvaksi. Hörpin samalla kahviani, ehkä kofeiini saisi maassa roikkuvat silmäpussini nousemaan ylöspäin. Varsojen takia valvotut yöt olivat tehneet tehtävänsä, ja väsymys oli käsinkosketeltavaa, kun hopeanvärinen Audi kurvasi pihaan. Autosta nousi ulos ruskeahiuksinen nainen, jolle lähdin esittelemään tallia. Olin aina aiemmin käynyt Pilsnerin kanssa Christinen valmennuksissa naisen omalla kotitallilla.

Christine handlasi harmaita hiuksia erittäin usein aiheuttavan pikkuorimme hyvin, aivan kuin Pilsneri olisi halunnut antaa siivolla käytöksellä hyvää ensivaikutelmaa. Muuta en hoitotilanteesta paljoa muistakaan, kunhan ryystin kahvia puoliunessa ja katsoin, ettei Pilsneri vaan alkaisi mellastamaan. Kun ratsukko suuntasi juuri vastikään sadettimella kasteltua kenttää kohti, jäin aidan reunalle katselemaan Christinen sekä Pilsnerin menoa Canonin painava järjestelmäkamera kädessä. Minulla ei oikeastaan ollut mitään hajua siitä, miten koko vempele toimisi, sillä olin ilmeisesti kuunnellut Christinen selostukset kameran käyttöohjeista ajatukset jossain ihan muualla, univelat painoivat silmissä ja pahasti. Ei se hevoskasvattajan työ helppoa ole. Havahduin ajatuksistani, kun Christine alkoi keräilemään ohjia.

Pilsneri veti heti korvat luimuun, kun siltä alettiin vaatimaan enemmän. Eläinlääkäri oli tutkinut sen selät ja jalat jo kertaalleen ihan varmuuden vuoksi, eikä koko hevosesta oltu löydetty mitään vikaa, vaikka se oli käytetty klinikalla röntgenkuvauksissa asti. Pilsneri oli ollut kuvien sekä muiden tutkimusten mukaan terve kuin pukki, joten se oli vain riiviömäinen temppuillessaan ratsastaessa. Ongelma kyllä saataisiin korjattua hyvin, vaikka sitten näin valmentajan kullanarvoisella avulla. Christine näytti työskentelevän Pilsnerin kanssa oikein hyvin. Hän teki oriille jatkuvasti monipuolisia tehtäviä, ja huomautti sitä, mikäli se keskittyi kentän laitamilla kasvaviin kukkasiin, eikä työntekoon. Ori kulki jatkuvasti vähän sillä ilmeellä, että pian se pukittaisi, mutta koko tunnin saldoksi kertyi vain yksi pukki. Hieno Pilsneri! Ratsastuksen jälkeen, Christinen jo lähdettyä, kipaisin itse Pilsnerin selässä, ja ori tuntui oikein vetreältä sekä mukavalta ratsastaa. Toivon mukaan sama meno jatkuu tästä eteenpäin.

Ulkoasu © Lorun Suomenratsut 2018, Taustakuva © fatomie2009 (CC BY-NC 2.0), Otsikon kuvat © Stjarna & VRL-00807
virtuaalitalli | virtuaalihevonen