Riimuvaaran Hallava -- #41

RotuSuomenhevonen RekisterinumeroVH18-018-1374
SukupuoliOri OmistajaLoru (VRL-00033 & VRL-14684 & VRL-01080)
Syntynyt, Ikä20.06.2018, 8-vuotias KasvattajaRiimuvaara
Säkäkorkeus153cm KoulutustasoKoHeA, Re110cm, CIC1
Saavutukset



© Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan kuvien yhteydessä.

Riimuvaaran Hallava eli Vaavi ei saanut kutsumanimeään täysin sattumalta, sillä se on luonteeltaan melkoinen vauva – henkisesti aina nuori ja ulkona maailmanmenosta. Todellisuudessa Vaavi on oriksi sympaattinen ja mukava hevonen, jolla on kunnioitusta ihmistä kohtaan – mutta sen luonne tuo ajoittain hieman haasteita joka päiväiseen toimintaan. Vaavi ihmettelee kaikkea uutta, joskus tuttujakin asioita – jumittaa ja säikkyy. Hoitajan tulee omata pitkä pinna ja paljon huumorintajua, sillä ori ei tee mitään pahaa tarkoituksella – se on luonteeltaan vain hieman ”jälkeen jäänyt”. Vaaville saa olla tiukkana tilanteissa jotka tuntuvat hevoselle toisinaan ylitsepääsemättömän vaikeilta, sillä todellisuudessa se kyllä osaa nostaa esimerkiksi kavionsa puhdistettavaksi, avata suunsa kuolaimia varten ja kulkea taluttajansa oikealla puolella. Hoitotoimenpiteet sujuvat kuin leikki (kirjaimellisesti), joten ori kannattaakin sitoa visusti käytävälle molemmin puolin, jolloin hoitaja säästyy harmailta hiuksilta ja jalkaprässiltä (Vaavi nimittäin osaa tehokkaasti talloa säheltäessään hoitajansa varpaat).

Vaavin selkään kiipeäminen ei ole lainkaan läpihuutojuttu, sillä ori ei malta pysyä paikoillaan kahta sekuntia kauempaa – sillä on aina jotain mielenkiintoisempaa kiikarissa, oli kyse sitten kotioloista tai kilpailupaikoista. Ratsastajan onkin siis syytä olla notkea ja liikkeiltään ripeä tai pyydettävä jotakuta pitämään oria paikoillaan selkäännousun ajaksi. Kun ratsastaja sitten vihdoin on päässyt oriin selkään saakka, loppuvat Vaavin kiireet kuin seinään. Muutamalla sanalla kuvailtuna Vaavi on lapsenmielinen tahmatassu, joka osaa esittää osaamatonta kerta toisensa jälkeen. Todellisuudessa oriilta löytyy potentiaalia lajiin kuin lajiin aina vaativalle tasolle saakka, mutta liiasta yrittämisestä sitä ei kyllä voi syyttää. Vaavi ei anna kenellekään mitään ilmaiseksi, vaan sen ratsastaminen vaatii osaamista ja kekseliäisyyttä. Kun oriille osaa esittää asiat niin, että se kuvittelee ne itse keksineensä – se osaa jopa käyttää omaa moottoriaan itsenäiseen etenemiseen.

Esteillä ja maastossa Vaavilta löytyy hieman enemmän eteenpäin pyrkimystä kuin sileällä työskennellessä, mutta mikään raketti ori ei suinkaan ole. Yleensä Vaavin liikkeiden suunta on myös enemmän ylös kuin eteenpäin, joten sen moottorin käyttöä pitää osata kuskin hallita – jottei meno olisi pelkkää paikoillaan pomppimista. Erikoiset esteet saavat Vaavin ajoittain hieman epävarmaksi, mutta luottaessaan ratsastajaansa se harvoin kieltää. Hyppytyyli oriilla ei ole täydellistä nähnytkään, mutta ratsastajan niin vaatiessa Vaavilta sujuu jopa 110cm esteradat puhtaasti ilman puomien kolisteluita tai sekaan ratsastuksia.

i. Vähäpellon Hallaukko
KTK II
ii. Hallaonni
KTK III
iii. Hallaukko
vkko, 154cm
iie. Köyhien Ilo
vrt, 153cm
ie. Surunauha
KTK II, ERJ I
iei. Murheenmurtama
klm, 152cm
iee. Suvimalla
trt, 139cm
e. Huvitutin Erviina
KTK II
ei. Kuninkaansurmaaja
KTK III
eii. Kuninkaantekijä
tprn, 148cm
eie. Vainoaja
hprn, 140cm
ee. Siian Ehdollinen
KTK II, SLA II
eei. Viidakko-Veikko
klm, 161cm
eee. Siia Maria
rt, 150cm

KRJ Kouluratsastus (1)

ERJ Esteratsastus (1)

KERJ Kenttäratsastus (17)

23.07.2018 Winterhold - Helppo : 4/40
03.08.2018 Checkmate - Helppo : 1/30
06.08.2018 Branwen Farm - Helppo : 3/30
07.08.2018 Checkmate - Helppo : 5/30
08.08.2018 Defective - Helppo : 2/30
09.08.2018 Checkmate - Helppo : 3/30
10.08.2018 Koistila - CIC1 : 4/30
12.08.2018 Branwen Farm - Helppo : 1/30
13.08.2018 Branwen Farm - Helppo : 2/30
13.08.2018 Poniniemi - CIC1 : 5/30
15.08.2018 Koistila - CIC1 : 3/30
16.08.2018 Defective - Helppo : 5/30
18.08.2018 Checkmate - Helppo : 4/30
18.08.2018 Koistila - CIC1 : 5/30
20.08.2018 Branwen Farm - Helppo : 2/30
20.08.2018 Checkmate - Helppo : 3/30
20.08.2018 Defective - Helppo : 3/30
Ulkoasu © Lorun Suomenratsut 2018, Taustakuva © fatomie2009 (CC BY-NC 2.0), Otsikon kuvat © Stjarna & VRL-00807
virtuaalitalli | virtuaalihevonen