otsikkokuva

Ruskavaara

Turmeltajan Pikku-Harmi

SV-I

img
img img
© Vapaasti by AK

Rotu, sukupuoli

suomenhevonen, ori

Rekisterinumero

VH15-018-1982

Syntymäaika

16.09.2015, 21-vuotias

Omistaja

Dimma (VRL-08204), Ruskavaara

Väri, säkäkorkeus

punarautias, 155cm

Kasvattaja

Turmeltaja

Painotus

yleisratsastus

Koulutustaso

100cm, Helppo A, Helppo, Noviisi

Saavutukset

Saavutus myönnetty 20.10.2015
rakenne 6,8, suku 10, käytöskoe 15 = 31,8p // SV-I

56,667%

Luonne

Harmia jännättiin pitkään. Kun kimppaan päätetään lyödä kiukkupylly ja pullamössöponi, ei tulosta voi kovin hyvin ennakoida.. Paitsi tietysti kun kyse on meikäläisestä ja meikän tuurista, niin järkevintä olisi odottaa pahinta. Harmi päätti ilmeisesti periä molemmilta vanhemmiltaan tasapuolisesti puolet ja puolet, ja lopputuloksena olikin suhteellisen toimiva, vähän turhan laiskanlötkönletkeä ratsu, jota kukaan ei halua hoitaa vapaaehtoisesti.

Maasta käsiteltäessä Harmi on tullut ihan liikaa emäänsä. Punarautias on samanlainen karsinatyranni, joten se on turvallisinta ja helpointa pistää suoraan käytävälle ketjuihin hoidettavaksi. Ensin orin pää tosin täytyy houkutella karsinan ovelle leivällä tai muulla herkulla, sillä Harmi hengailee karsinassaan yleensä poikkeuksetta takapuoli oven edessä. Jos erehdyt tuuppimaan sievää punaista peppua pois ovelta, voit olla varma, että tulee kaviosta. Käytävällä ollessaan ori tyytyy yleensä vain murjottamaan ja näyttämään ilkeältä, mutta kavioilla uhittelut loppuvat heti karsinasta poistuessa. Harmi tosin tykkää pelotella ohikulkijoita näykkimällä kohti, ja onpa se joskus jonkun onnettoman hihasta onnistunutkin nappaamaan kiinni. Jämäkällä komennolla ori kuitenkin jättää hoitajansa rauhaan, ja keskittyy vain ruman naaman näyttämiseen. Kaviot rautias antaa putsata melko hyvin, joskin se tykkää nykiä kinttujaan ennen aikaisesti alas.
Satuloidessa saa olla nopea ja varuillaan. Helpoimmalla pääsee, jos saa jonkun muun syöttämään orille leipää tai porkkanaa satulan selkäänlaiton ajaksi, jotta Harmi keskittyisi muuhun kuin satulaan. Satulan nähdessään Harmi alkaa tepastelemaan ja kiukkuilemaan, ja joskus se myös ojentelee koipiaan turhan vihamielisesti kohti satuloijaa. On täysi mysteeri, miksi pieni raudikko vihaa satulointia niin paljon kuin se tekee. Kaikkea on kyllä tutkittu, mutta mitään syytä ei ole löytynyt. Kun satulan saa laitettua selkään mahdollisimman nopeasti mutta samalla varovaisesti, ori jää taas nuokkumaan nyrpeän näköisenä, eikä sano mitään edes satulavyön kiinni laitosta. Omituinen otus.

Harmi on taluttaa Harmia.

Ratsunakin Harmittaa.

Kisaharmi on kaikkien Harmi.

Luonne: kasvattaja, kiitos!

Sukuselvitys

i. Taikakuun Pikku-Rokkari rt, 150cm
KV-II, EV-II, SV-III
ii. Reemeli vkk, 149cm
KTK-III
iii. Reikeli-Murto vkk, 167cm
iie. Vilpistiina rt, 163cm
ie. Pikku-Wenla vrt, 154cm
KTK-III
iei. Pikku-Kiiturirt, 154cm
iee. Wiola vprt, 153cm
e. Horkannaaraus prt, 152cm
KRJ-I, ERJ-I, SLA-I, YLA2, Jälkeläisluokka C
ei. Hämyhalla trt, 155cm
KRJ-I, ERJ-I, SLA-I, KERJ-III
eii. Vääpeli tprt, 153cm
eie. Hämymuisto vrt, 156cm
ee. Yönaaraaja m, 146cm
SLA-I, KRJ-I, YLA1, ERJ-II
eei. Pimeänäkö rt, 148cm
eee. Pohjakosketus vrt, 145cm
isälinja - Taikakuun Pikku-Rokkari - Reemeli     emälinja - Horkannaaraus - Yönaaraaja

Jälkeläiset

05.11.2016 o. Satokateus (e. Kadetopia)
04.10.2017 o. Turmeltajan Pikku-Velho (e. Sadan Taikuriina)
08.10.2017 t. Turmeltajan Katriika (e. Tuulenpesän Karelia)

Kilpailutulokset

VSN-näyttelyt
00.00.0000 - - , tuom. ,

NJ-näyttelyt
00.00.0000 - - , päätuom. ,

ERJ (sijoituksia 46)
03.10.2015   ERJ   Rohkelikko   100cm   03/40
24.10.2015   ERJ   Rohkelikko   100cm   01/40
28.10.2015   ERJ   Rohkelikko   100cm   04/40
02.11.2015   ERJ   Petäjävaara   100cm   04/40
03.11.2015   ERJ   Mörkövaara   90cm   04/30
06.11.2015   ERJ   Hiidenpelto   100cm   04/30
07.11.2015   ERJ   Mörkövaara   90cm   04/30
08.11.2015   ERJ   Mörkövaara   90cm   04/30
25.12.2015   ERJ   Huvitutti   100cm   01/40
28.12.2015   ERJ   Huvitutti   100cm   02/30
29.12.2015   ERJ   Huvitutti   100cm   03/30
30.12.2015   ERJ   Huvitutti   100cm   06/30
01.01.2016   ERJ   Mörkövaara   100cm   03/30
02.01.2016   ERJ   Mörkövaara   100cm   03/30
05.01.2016   ERJ   Mörkövaara   100cm   01/30
08.01.2016   ERJ   Mörkövaara   100cm   02/30
10.01.2016   ERJ   Mörkövaara   100cm   02/30
11.01.2016   ERJ   Kuuralehto   90cm   01/40
12.01.2016   ERJ   Kuuralehto   90cm   01/40
12.01.2016   ERJ   Yemene   100cm   04/40
13.01.2016   ERJ   Kuuralehto   90cm   05/40
14.01.2016   ERJ   Kuuralehto   90cm   05/40
17.01.2016   ERJ   Kuuralehto   90cm   05/40
17.01.2016   ERJ   Kuuralehto   90cm   03/40
21.01.2016   ERJ   Mörkövaara   100cm   05/30
26.01.2016   ERJ   Mörkövaara   100cm   03/30
27.01.2016   ERJ   Mörkövaara   100cm   03/30
29.01.2016   ERJ   Mörkövaara   100cm   04/30
08.02.2016   ERJ   Március   100cm   04/30
10.02.2016   ERJ   Március   100cm   03/30
10.02.2016   ERJ   Tuiskula   100cm   03/30
11.02.2016   ERJ   Tuiskula   100cm   01/30
12.02.2016   ERJ   Huvitutti   100cm   02/30
16.02.2016   ERJ   Huvitutti   100cm   02/30
19.02.2016   ERJ   Huvitutti   100cm   03/30
19.02.2016   ERJ   Tuiskula   100cm   02/30
19.02.2016   ERJ   Huvitus   90cm   05/40
21.02.2016   ERJ   Turmeltaja   100cm   05/30
28.02.2016   ERJ   Turmeltaja   100cm   05/30
28.02.2016   ERJ   Huvitus   90cm   02/40
15.03.2016   ERJ   Turmeltaja   100cm   01/30
15.03.2016   ERJ   Mörkövaara   90cm   05/30
16.03.2016   ERJ   Turmeltaja   100cm   05/30
17.03.2016   ERJ   Mörkövaara   90cm   04/30
18.03.2016   ERJ   Mörkövaara   90cm   02/30
20.03.2016   ERJ   Mörkövaara   90cm   05/30
KRJ (sijoituksia 41)
18.10.2015   KRJ   Rohkelikko   Helppo A   04/40
19.10.2015   KRJ   Rohkelikko   Helppo A   01/40
22.10.2015   KRJ   Rohkelikko   Helppo A   02/40
25.10.2015   KRJ   Rohkelikko   Helppo A   02/40
27.10.2015   KRJ   Rohkelikko   Helppo A   04/40
28.10.2015   KRJ   Rohkelikko   Helppo A   01/40
23.12.2015   KRJ   Rohkelikko   Helppo A   03/40
25.12.2015   KRJ   Rohkelikko   Helppo A   05/40
26.12.2015   KRJ   Rohkelikko   Helppo A   02/40
08.01.2016   KRJ   Hervannan Oriasema   Helppo A   02/30
03.02.2016   KRJ   Mirrormere   Helppo A   03/30
06.02.2016   KRJ   Mirrormere   Helppo A   03/30
06.02.2016   KRJ   Hervannan Oriasema   Helppo A   02/30
08.02.2016   KRJ   Mirrormere   Helppo A   05/30
09.02.2016   KRJ   Hervannan Oriasema   Helppo A   01/30
11.02.2016   KRJ   Turmeltaja   Helppo A   02/30
11.02.2016   KRJ   Fiktio   Helppo A   06/40
11.02.2016   KRJ   Huvitus   Helppo A   06/40
12.02.2016   KRJ   Fiktio   Helppo A   03/40
14.02.2016   KRJ   Huvitutti   Helppo A   05/30
14.02.2016   KRJ   Huvitutti   Helppo A   02/30
14.02.2016   KRJ   Huvitus   Helppo A   02/40
14.02.2016   KRJ   Huvitus   Helppo A   01/40
15.02.2016   KRJ   Huvitus   Helppo A   04/40
15.02.2016   KRJ   Fiktio   Helppo A   01/40
15.02.2016   KRJ   Hervannan Oriasema   Helppo A   05/30
16.02.2016   KRJ   Turmeltaja   Helppo A   01/30
18.02.2016   KRJ   Turmeltaja   Helppo A   05/30
19.02.2016   KRJ   Turmeltaja   Helppo A   01/30
19.02.2016   KRJ   Huvitutti   Helppo A   01/30
20.02.2016   KRJ   Vindemia   Helppo A   03/40
20.02.2016   KRJ   Vindemia   Helppo A   05/40
22.02.2016   KRJ   Vindemia   Helppo A   04/40
24.02.2016   KRJ   Turmeltaja   Helppo A   03/30
26.02.2016   KRJ   Turmeltaja   Helppo A   01/30
27.02.2016   KRJ   Turmeltaja   Helppo A   04/30
27.02.2016   KRJ   Vindemia   Helppo A   03/40
04.03.2016   KRJ   Turmeltaja   Helppo A   04/30
01.08.2016   KRJ   Kuuralehto   Helppo A   05/30
03.08.2016   KRJ   Kuuralehto   Helppo A   05/30
07.08.2016   KRJ   Kuuralehto   Helppo A   02/30

KERJ (sijoituksia 00)
00.00.0000   ERJ   Talli   Luokka   00/00
VVJ (sijoituksia 00)
00.00.0000   ERJ   Talli   Luokka   00/00

Päiväkirja

00. lumikuuta 0000 - kirjoittaja
tekstiä

Valmennukset

00. lumikuuta 0000 - valmennus, kirjoittaja
tekstiä

virtuaalitalli / a sim-game stable

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Ulkoasu © Hapero / Taustakuva © schizoform, edited, CC BY-NC 2.0 / Otsikkokuva © Narien Vapaat / Kaikki muu ellei toisin mainita © Dimma