Ruskavaara

17. tammikuuta 2018 - Dimma
Olin ajatellut tänään juoksuttaa muutamia hevosia ja vuoron saivat Pusu, Halla, Tossu ja Tutti. Aloitin Pusun juoksutuksella ja ori tuntui olevan innoissaan kävellessämme maneesia kohti. Pusu käveli reippaasti ja kun pääsimme maneesiin, ori aloitti työskentelyn ilman muttia. Juoksutin oria puolisen tuntia, jonka jälkeen oli Hallan vuoro. Halla eteni myöskin reippaasti ja jaksoi työskennellä loppuun asti. Tossulla sen sijaan oli hieman ongelmia ja se tuntui olevan todella laiskalla tuulella. Tammaa sai aktivoida lähes koko ajan, jotta se vaivautui tekemään yhtään mitään. Tutti sen sijaan eteni reippaasti ja sitä sai vähän pidätelläkin, ettei tamma lähtenyt viilettämään pitkin maneesia. Päivän treenit onnistuivat hyvin ja nyt jää hyvin aikaa väsätä hieman paperihommia!

10. tammikuuta 2018 - Dimma
Ajattelin ottaa tänään Sakun kanssa hieman rentoa estetreeniä. Ori vaikutti olevan jo heti alussa todella energinen ja pyrki rakennetuille esteille. Sain hevosen kuitenkin pidettyä aisoissa ja vasta luvan saatuaan, ori pääsi hyppäämään ensimmäisten lämmittelyesteiden ylitse. Saku hyppäsi vauhdikkaasti ja vaikka olin varautunut siihen, oli työ pysyä orin selässä. Mihinkään sen kummempaan ei tänään keskitytty vaan pidettiin hauskaa yhdessä. Seuraamme liittyi myös Marcus Hallalla ja pääsimme hetkeksi yhdessä treenailemaan. Meno näytti hyvältä myös Marcuksella ja Hallalla, eikä Saku vähät välittänyt, vaikka joutuikin välillä odottelemaan omaa vuoroaan hypätä. Ori toimi treenin ajan todella hyvin ja Hallakin tuntui etenevän innokkaasti. Halla hyppäsi voimakkaasti ja varmasti jokaisen esteen yli ja minä pystyin vain ihailemaan terhakkaan ja hieman huolettomamman Sakun selässä.

11. helmikuuta 2017 - Dimma
”Päiviä päiviä”, huikkasin talliin astuessani ovesta sisälle. Sisällä näin kasan tallityttöjä, muun muassa Lauran, joka puuhaili Hessun karsinalla. Sain vastauksiakin, luojan kiitos, ja kävelin suoraan Hallan karsinalle. Hevonen oli valmiiksi sisällä, joten pääsisin aloittamaan orin kuntoon hoitamisen hetimiten. Hain hevosen harjat sun muut härpäkkeet ja otin orin käytävälle. Halla oli kovin uneliaan oloinen ja mietinkin, oliko hevonen rauhassa vain torkkunut ja tulin pilaamaan sen kauneusunet. Nyt olisi kuitenkin ratsastuksen aika, eikä minulla olisi ollut aikaa odotella, että herra heräisi kauneusuniltaan. Henna kävi napauttamassa tallin radion päälle ja kysyi mitä kanavaa haluaisimme kuunnella. Kukaan ei sanonut mitään ja itseltäkin pääsi suusta vain:
”Ei kai sillä ole väliä. Tämä on varmaan ihan hyvä.”
Henna palasi takaisin omiin puuhiinsa ja Marjo lähti Totin kanssa ilmeisesti maneesia kohti. Tällä ilmalla ei hirveästi tehnyt mieli mennä kentällä. Lunta tuli ihan mielettömällä tahdilla, eikä ulkona jo kävellessäkään nähnyt juurikaan eteensä. Harjailin Hallaa rauhallisesti, kiireettä ja ori näytti nauttivan siitä sydämensä pohjasta. Jopa niin paljon, että alkoi lähes torkkua. Hevonen kuitenkin aktivoitui, kun otin kaviokoukun käteeni ja pyysin sitä nostamaan jalkaansa. Hevonen nosti jalan hurjalla voimalla ja sain pidellä oikein kunnolla, että kavio pysyi kädessäni. Putsailin kaviot huolellisesti, jonka jälkeen vein harjat takaisin paikalleen ja nappasin varusteet samalla mukaani.

Palatessani Hallan luokse, kuulin ärähdyksen Hessun karsinasta. Kysyin, tarvitsiko Laura apua ja sain vastauksen kävellessäni kohti karsinaa:
”Mieluusti joo. En tiiä mikä tän ongelma nyt on. Pitäis takakaviot saada putsattua, mutta se vaan potkii ja potkii. Vaikka kokemusta mullakin on, niin ei tällasena huonona päivänä, siis omalta osaltani, jaksais tapella vielä tämänkin herran kanssa.”
Otin Hessun riimusta kiinni ja aina kun ori meinaisi potkasta, ärähdin sille. Toisen takajalan kohdalla jouduin hieman näpäyttämään sitä ryntäille, jotta se uskoisi. En kuitenkaan mitenkään lujasti, vaan niin, että ori tajusi olla kunnolla. Nyt putsattiin kaviot eikä temppuiltu. Laura kiitti avustani ja huokaisi, että vihdoin pääsisi varustamaan hevosta. Naurahdin ja sanoin, että itselläkin olisi se nyt edessä.
Kävelin Hallan luokse ja nostin satulan sen selkään. Ori ei tästä ollut millänsäkään, mutta ai että kun oli suitsien laiton vuoro. Hevonen nosti päätään niin korkealle kun vain sai ja sain kiittää onneani, etten ollut mikään aivan pätkä. Tosin en mikään hujoppikaan. Jos aivan rehellisiä ollaan, niin olisin mieluusti pidempi. Sain kuitenkin suitset kohtuullisen vähällä tappelulla orille päähän ja pääsimme mekin lähtemään kohti maneesia, jossa Marjo olisi jo varmasti kunnolla työskentelemässä, ellei jo loppukäynneissä.

Astuimme maneesiin aivan lumisina, vaikka kävelymatka ei ollut kovin pitkä. Maneesissa nappasin Hallan selästä pois viltin, jonka olin laittanut suojatakseni satulaa ja ettei oriparka jäätyisi lyhyellä ulkoilulla. Talutin hevosen keskelle maneesia ja kiristin satulavyötä vielä hieman. Laitoin jalkani jalustimeen ja ponkaisin satulaan. Halla oli jo lähes menossa, kun itse olin vasta matkalla satulaan ja jouduin pidättelemään hevosta.
”Älä nyt vielä lähde liikkeelle”, mutisin orille ja katsahdin, missä Marjo meni. Tämä ravasi maneesin toisessa päässä ympyrällä. Otin ohjat kunnolla käsiini, korjasin hieman asentoa ja pyysin hevosen liikkeelle puristamalla pohkeet sen kylkiin. Halla lähti innokkaasti ja keikkuen liikkeelle ja jouduin hetken etsimään tasapainoani. Jestas kuinka siitä olikaan pitkä aika kun oli hevosen selässä kunnolla. Mitähän tästäkin tulisi. Otetaan nyt vain rennosti eikä yritetä liikoja.

Kävelimme reilusti alkuun, jotta ori hieman lämpenisi ja vetryisi. Hevonen tuntui kovin jäykältä, mutta kuulemma vetreytyisi ajan mittaan. Jäykkyys ei kuitenkaan hevosta hidastanut, vaan se yrittii kiitä kauheata vauhtia eteenpäin. Alkuverryttelyjen jälkeen päätin ottaa hieman ravia. Hallalla oli ihmeen miellyttävä ravi, sillä olin odottanut jotain ihan kamalaa pompotusta. Pitkästä aikaa istuin vain satulassa, keventämättä! Treenin mittaa ravi luultavasti vielä hieman tasoittuisi, kun ori olisi vetreämpi, eikä aivan niin innoissaan. Marjo oli jo siirtynyt loppukäynteihin ja Laura astui maneesiin ratsunsa kanssa. Halla hieman säpsähti maneesin ovea, mutta se ei enää kymmenen sekunnin päästä haitannut menoa. Päätin tehdä pienen kevennysharjoituksen. Kevensin ensin joka askeleella, jonka jälkeen siirryin keventämään vain joka toisella askeleella. Aluksi menin hieman sekaisin, mutta totuin rytmiin hetkessä ja harjoitus onnistui täydellisesti. Halla tuntui olevan jo paljon vetreämpi ja itsekin alkoi taas tottua hevosen selässä oloon. Laukkaakin kokeilimme muutamaan otteeseen ja teimme paljon siirtymisharjoituksia orin kanssa. Hevosta ei haitannut, vaikka työskentelymme ei ollutkaan tällä kertaa hirmuisen monipuolista, vaan se suoritti annetut, niin sanotut tylsät, tehtävät nätisti ja kunnolla ilman sen kummempia mukinoita.

Marjo oli jo lähtenyt maneesista, kun aloitimme loppukäynnit ja Laura oli päässyt hyvään vauhtiin omassa treenissään. Juttelimme naisen kanssa niitä näitä ja siinä tulikin tutustuttua häneen hyvin. Pian oli loppukäyntiemme aika loppua, joten ohjasin orin maneesin keskelle ja hyppäsin alas satulasta. Taputin hevosta, otin ohjat kaulalta ja sanoin:
”Eiköhän sitten mennä.”

26. toukokuuta 2017 - Dimma
Voi miten ihanan lämmin päivä tänään olikaan, kun lähdin Hallan kanssa hieman maastoilemaan. Linnut lauloivat ja aurinko räkitti taivaalla. Kyllä se kesä sieltä ilmeisesti pikkuhiljaa tulee, vaikka moni sitä sadeviikon jälkeen epäilikin. Lähdimme orin kanssa todella rennolle retkelle lähimaastoihin, hieman katselemaan millainen meno siellä oli. Jos näkisimme vaikka metsän eläimiä näin kesän alun kunniaksi! Halla tuntui etenevän hieman laiskasti, mutta kun pääsimme pellolle, jossa on tapana hieman ottaa ilo irti ja laukkailla, se piristyi hetkessä ja pääsimme nauttimaan ihanan viileästä viimasta. Jestas miten nautinkaan näistä loppukevään päivistä kun huomasi, että se kesä sieltä vihdoin tulisi. Ja niin varmasti nautti Hallakin. Kevättä rinnassa meillä molemmilla.

11. syyskuuta 2017 - Dimma
Astuin talliin aivan läpimärkänä. Ajatuksena olisi mennä hieman höntsäilemään maneesiin Hallan kanssa. Ihan sellaista perussettiä, ei mitään ihmeellistä. Sateinen ilma vei kyllä ihan kaikista, niin kaksi- kuin nelijalkaisistakin, voimat, joten en ajatellut rääkätä hevosta enkä itseäni. Tänään tekisimme jotain kivaa, eikä liian vakavasti. Jätin satulan laittamatta, laitoin viltin Hallan selkään ja talutin orin maneesiin. Maneesissa otin viltin pois ja kiipesin pallille, josta ponnistin orin lämpimään selkään. Halla oli hieman liian innokas, joten en voinut vain halailla lämpimää oria, vaan jouduin hieman pidättelemään sitä. Teimme erilaisia harjoituksia ja otimme vain rennosti Hallan kanssa. Sade ropisi ihanasti maneesin kattoon, ei liian lujaa, ei liian hiljaa, ja minä olin onnellinen kuunnellessani sitä silmät kiinni parhaan ystäväni kanssa.

20. syyskuuta 2017 - kouluvalmennus, Hapero (Hengenvaara)
Olin valinnut nuoren Hengenvaaran Humeetin valmennuspariksi rauhallisen ja kokeneemman Hallan, ihan vain jos jotain häppeninkiä aiheutuisi. Junnukaveri käyttäytyi kuitenkin erittäin fiksusti, joten pääsimme keskittymään Dimman ja Hallan kanssa olennaiseen: tänään nimittäin työstettäisiin hevosia pääty-ympyröillä oman suosikkiharjoitukseni parissa: taivutettaisiin, asetettaisiin ja suoristettaisiin hevosia nikama kerrallaan sekä sisälle että ulos - kaikissa askellajeissa. Tällä sekä jumpattaisiin hevosta että työstettäisiin ratsukon yhteispeliä: onhan se helppo ratsastaa, kun hallitsee hevosen pikkutarkasti. Halla oli alkuun todella tahmea, mutta toisaalta se ei tässä kohtaa haitannut. Oli helpompi ratsastaa jokainen askel näin, verrattuna siihen jos hevonen juoksisi koko ajan alta pois. Halla oli vähän jäykkä molempiin suuntiin ja Dimma joutui todella maanittelemaan sitä taipumaan reilusti, kaatumatta silti epätoivoisesti sisään tai ulos. Loppua kohden Hallakin vertyi ja kuten olin ajatellut: sitä liikettäkin alkoi pienestä hevosesta löytyä!

01. lokakuuta 2017 - estevalmennus, Marcus (kirjoittanut omistaja)
Pikkuveljeni Marcus oli lupautunut valmentamaan minua ja Hallaa esteiden parissa. Alun perin suunnitelmiin kuului olla kentällä, mutta sateen vuoksi päätimme, että menemme ihanasti lämmitettyyn ja kuivaan maneesiin treenaamaan. Onneksi emme olleet ehtineet kasata esteitä jo kentälle, vaan pääsimme kokoamaan niitä suoraan maneesiin. Halla työskenteli koko valmennuksen ajan innokkaasti, energiaa puhkuen ja sitä saikin pidätellä rystyset valkoisina. Muutamaan otteeseen sainkin kirota, kun sarjaesteellä ori rynnisti viimeiselle esteelle niin vauhdilla, että olin tippua satulasta suoraan nenälleni maneesin pohjalle. Sain kuitenkin pidettyä tasapainoni, ihme kyllä, ja otimme sarjan uudelleen, hieman rauhallisemmalla tahdilla. Vaikka tuntui, että valmennus sujui kokonaisuudessaan huonosti, löysin sieltä muutaman positiivisenkin asian. Lähinnä tietenkin sen, etten tippunut kertaakaan Hallan hössöttäessä jotain aivan omaansa.