Ruskavaara

15. joulukuuta 2017 - Dimma
Kylmä viima puhalsi talliin sisään, kun avasin ovet. Vihdoin olin lämpimässä tallissa ja suuntasin kohti toimistoa. Laitoin kahvin porisemaan ja puhalsin käsiini. Ai että miksi olin unohtanut ottaa hanskat. Onneksi toimistosta löytyi varahanskoja, joten nappasin niistä yhdet vierelleni penkille, mihin olin istahtanut. Kurkkasin listaa, mitä tänään olisi vuorossa ja yllätyksekseni huomasin, ettei mitään oltu suunniteltu. Eli suoraan sanottuna olisi vapaapäivä, ilman kengityksiä, valmennuksia tai muutakaan ylimääräistä härpäkettä. Pääsisin siis rauhassa tekemään jonkun hevosen kanssa treeniä maneesiin. Marcus astui yhtäkkiä sisään toimistoon ja nappasi kahvia. Ehdotinkin hänelle, että lähtisimme vaikka maastoilemaan ja pojannulikka varasi itselleen heti Totin. Itse ajattelin lähteä ulkoilemaan Sakulla. Siinä vasta olisikin nelikko ja odotin jännityksellä mitä maastoretkestä tulisi. Ei ainakaan rauhallista.

Ulos mennessämme valitin kylmästä ja Marcus irvaili siitä minulle. En edes ollut mikään vilukissa, joten ulkona oli todella kylmä viiman takia. Mies näytti pärjäävän pakkasessa hyvin, eikä hevosillakaan tuntunut olevan valittamista. Ehkä olinkin tulossa kipeäksi, ken tietää. Maastoilimme läheisen tallin nurkille ja käännyimme sitten takaisin. Takaisintulomatkalla menimme pellolle laukkailemaan. Pitihän sitä vähän kisailla enemmän tai vähemmän leikkimielisesti, kun oli nopeat ja uljaat ratsut alla. Hevoset eivät tuntuneet millään väsyvän, ei sitten tippaakaan, joten saimme pöllyttää lunta pitkän tovin. Takaisin oli kuitenkin lähdettävä, jotta hevoset eivät jäätyisi hikoilun takia.

Palasimme tallille aivan lumisina, mutta ihme kyllä minulla ei ollut enää yhtään kylmä. Hoidimme hevoset kuntoon ja veimme ne vielä ulos tarhailemaan. Menimme vielä juomaan lisää kahvia toimistoon, kunnes palasimme takaisin tallihommien pariin. Sitähän saattaisi ehtiä vielä tekemään jotain muutakin mukavaa pakollisten töiden parissa. Mahdollisesti vaikka juoksuttamaan jotakin hevosta? Tästä tulisi vielä hyvä päivä, olin aivan varma siitä.

10. joulukuuta 2017 - Dimma
Tänään oli kengityspäivä, wohoo, hevoset varmasti innoissaan, kun joku räplää ja tuunaa jalkoja! Jos jo minä kavahdan kynsihoitoja, voin kuvitella, miltä hevosista tuntui. Päivän onnekkaat olivat Pusu, Totti, Tutti ja Hessu, jotka varmasti odottivat jo innoissaan tallissa kengittäjän saapumista. Kengityksen jälkeen sain kuulla hieman kaikenlaista palautetta kengittäjältä. Yleensä kohtuullisen kiltti Tutti oli yrittänyt potkia miestä, luimi ja näytti hampaita. Mikä ihme meidän ihanaan tammaan on mennyt. No, Tutilla oli ilmeisesti vähän huonompi päivä. Mitä nyt tammoilta voi odottaa. Yhtä vaihtuvaa mieltä kuin itseltäni, ellei jopa pahempaa. Pusu ja Hessu sen sijaan seisoskelivat kiltisti ja lähes torkkuivat. Totti oli hieman yrittänyt uhitella kengittäjälle, mutta miehen ärjäistyä, oli ori hiljaa koko loppuajan. Jestas näitä hevosia on moneen junaan.

02. syyskuuta 2017 - Dimma
Syksy tulee jälleen kerran vauhdilla ja viimeiset ulkovalmennukset pitäisi buukata. Totti on päässyt ihmeen helpolla viime aikoina valmennusten ollessa vähissä, mutta tottakai olen orin laittanut koville ihan arkitreenienkin aikana. Tänään olisi vuorossa Totin hieronta ja hieroja tulisi paikalle kello 14. Täytyi siis laittaa hevonen edustuskuntoon ja mikäs sen ihanampaa kuin hinkata mutaista hevosta näin ekoina kunnon kurakeleinä. Pahimpana tapauksena Totti ei Ruskavaarassa ollut, sillä Tutti-tamma oli jo nyt hirveän mutamäärän alla. Kai se oli myös tuotava kohta pesulle. Totti vaikutti olevan kohtuullisen rennolla tuulella, joten hieronta varmasti onnistuisi ongelmitta. Kuivasin orin hyvin ja laitoin sen karsinaansa loimi päällä odottamaan hierojaa saapuvaksi.

01. helmikuuta 2018 - estevalmennus, Marcus (kirjoittanut omistaja)
Astuin Totin kanssa maneesiin. Olimme aivan lumisia ja pikkuveljeni Marcus naurahti katsahtaessaan meitä.
"Ai lumiukkoina aattelitte tulla", miehenalku virnisti ilkikurisesti ja nosti viimeisen puomin paikalleen. Murahdin, otin viltin pois Totin päältä ja laskin viltin katsomon puolelle.
"Alotetaas nyt vaan", sanoin kun nousin eteenpäin pyrkivän Totin selkään. Marcus nyökkäsi. Olin pyytänyt veljeäni pitämään meille valmennuksen, sillä kenellekään vakiovalmentajallemme ei ollut tämä päivä tähän aikaan sopinut. Ei siinä muuten mitään, mutta Marcus oli oikea sählä. Sitä paitsi, hän papatti koko valmennuksen ajan hevosesta, jota oli menossa katsomaan. Tämä tästä vielä puuttuisikin. Marcuksen aika auttamiseen vähenisi huomattavasti, eikä auttanut se, että pari työntekijäämme oli joutunut ottaa lopputilin. Karistin huolet mielestäni ja keskityin jälleen itse valmennukseen.

Lämmittelyesteillä Totti hätäili ja oli lähteä käsistä, mutta sain sen juuri ja juuri pidettyä hallinnassa. Ensimmäisellä kertaa puomi tipahti maneesin pohjalle, mutta toisella ori hyppäsi sellaisella mahavaralla, että olin lentää selästä. Miten siihenkin olisi voinut varautua, kun edellisellä hypyllä jalat viistivät puomia. Lämmittelyesteiden jälkeen siirryimme orin tasolle ja kävimme läpi lähinnä sarjoja. Ori löysi ponnistuskohdat ilman apua ja hyppäsi taitavasti kunnon kaarella. Totti alkoi selvästi jo rauhoittua ja tasoittua. Valmennuksen loppupuoli meni myös hyvin ja katsoimme läpi lyhyttä rataa. Totti silminnähden rakasti meitä siinä vaiheessa, kun tajusi, että päästään irroittelemaan radalle. Tarkoituksena olikin vähän hömppäillä loppuaika rennosti.

01. syyskuuta 2017 - kouluvalmennus, Juulia, Rihtniemi
Tunsin oloni jokseenkin kotoisaksi nojatessani kentän aitaan katsellen ratsukoita, jotka kävelivät verkkaiseen tahtiin kentällä. Hymyilin katsellessani keskenään juttelevia ratsukoita ja korvat hörössä astelevia hevosia.
"No niin! Eiköhän nyt olla löntystelty tarpeeksi, aletaanhan töihin!" hihkaisin. Ratsastajat tajusivat lyhentää ohjia pyytämättä. "Jakautukaa kahdelle pääty-ympyrälle ja suoristakaa hevoset rungoistaan täysin suoriksi."

Amigo pärski turhautuneen oloisesti. Tehtävä tuntui sille liian tylsältä, eikä sen selässä istuva Siri voinut tehdä muuta kuin ratsastaa tätä. Sen kanssa samalla ympyrällä käveli oma kasvattini Uppe, jolla tuntui olevan menohaluja. Selässä istuva Viveka yritti hidastaa orin tahtia hieman turhaan.
"Anna sen vielä kävellä vähän reippaammin, kyllä se kohta hidastuu", sanoin Vivekalle. "Lähtekää pikkuhiljaa pienentämään ympyrää ja samalla asettamaan ja taivuttamaan hevosta. Joka kierroksella vähän pienempi ympyrä ja vähän enemmän taivutusta, kunnes olette pienehköllä voltilla. Jos hevoset tuntuu kauheen jäykiltä vielä, niin älkää ratsastako ihan piruettia", ohjeistin kaikkia ratsastajia yhteisesti. Dimman ratsu Toti näytti nelikosta selvästi jäykimmältä, mutta Dimma ratsasti hevostaan hyvin ja sitä kuulostellen. Taivutuskin alkoi pikkuhiljaa löytyä, kun jaksoi työstää. Totin kanssa samalla ympyrällä käveli kaunis suomenhevostamma Pymppis, joka näytti toimivan ratsastajansa Alaskan alla kuin ajatus. Pyysin ratsukoita seuraavaksi palaamaan takaisin suurelle ympyrälle ja säilyttämään vain pienen asetuksen. Teimme ympyränpienennystä vielä ravissa kumpaankin suuntaan, kunnes Tottikin alkoi vaikuttaa vetristyneeltä ja taipui rehellisesti Dimman avuista. Suurilla raviympyröillä ratsastajat saivat vielä ratsastaa omassa tahdissaan pätkiä pohkeenväistöjä niin, että hevosen takaosaa väistettiin vuoroin sisään ja vuoroin ulos ympyrän kaarelta. Hevosen etuosan tuli kuitenkin säilyä koko ajan samalla uralla. Tehtävä sopi Amigolle kuin nenä päähän, sillä ori joutui toden teolla keskittymään ratsastajansa antamiin ohjeisiin. Suomenhevoskolmikko näytti suoriutuvan tehtävästä kukin hyvin. Uppe ja Totti hieman loivemmilla väistöillä, joka oli vielä alkutunnista täysin ok.

Kun kaikkien hevoset tuntuivat olevan hyvin avuilla, pyysin ratsukoita jatkamaan harjoitusravissa kaviouraa pitkin. Pitkien sivujen alusta piti tehdä viisi askelta väistöä kohti kentän keskipistettä, sitten suoristaa hevonen ja jatkaa toiset viisi askelta väistöä takaisin uralle, pitkän sivun viimeiselle kirjaimelle. Kummankin lyhyen sivun keskipisteessä tuli ratsastaa ravivoltti, jossa halusin nähdä jokaiselta muutaman askeleen kokoamisen. Väistöjä oli jo tehty, joten ne sujuivat jokaiselta ratsukolta hyvin. Erityisesti musta tähtipää Pymppis teki kauniita väistöjä.
"Hyvä Alaska, se väistää tosi hyvin nyt. Katso kuitenkin sinne, minne olet menossa!" huikkasin ratsastajalle. Seuraavassa hetkessä huutelin jo ohjeita Vivekalle, jonka ratsu Uppe niskoitteli voltilla.
"Ratsasta toinen voltti perään ja unohda kokoaminen! Katso, että se kulkee pohkeen edessä ja ajattele kokoamista vasta sitten. Juuri noin, nyt meni jo paremmin."

Väistö- ja kokoamistehtävien jälkeen ratsukot saivat kävelytauon. Hevoset venyttivät tyytyväisenä kaulojaan pitkiksi, kun ratsastajat antoivat niille hieman pidemmät ohjat. Käyntitauon jälkeen jatkettiin kolmikaarisella kiemuralla laukkatehtävien merkeissä. Tiesin tehtävän olevan haastava, mutta kaikki neljä ratsua näyttivät olevan hyvin avuilla. Tarkoituksena oli aloittaa kolmikaarinen laukassa C-kirjaimesta ja laukata ensimmäinen kaari myötälaukassa. Kaaren jälkeen ratsastajien piti ratsastaa kolme käyntiaskelta, ja nostaa sitten laukka toiselle kaarelle. Sama tehtävä kolmannelle kaarelle siirryttäessä. Viimeisen kaaren jälkeen tuli siirtyä käyntiin ja kävellä uraa pitkin tehtävän alkuun. Ensimmäisen kaariuran jälkeen Dimma pyyhki hikeä otsaltaan.
"Hyvinhän se meni! Kokoa ensi kerralla hieman laukkaa ennen käyntisiirtymää niin saat siirtymisestä sujuvamman", neuvoin. Amigo päätti esitellä suomenhevoskavereilleen komeita pukkiloikkia ja laukanvaihtoja käyntisiirtymisen sijaan.
"Siri!" huudahdin ystävälleni naurua pidätellen. "Pistä se nyt töihin. Ratsasta pohkeesta kohti ohjaa ja tee käyntiin siirtyminen istuntaa tiivistämällä."
Alaskan ja Pymppiksen laukannostot myöhästyivät, ja käyntiä tuli kaarien välissä peräti viisi askelta. Huomautinkin ratsukkoa tästä, ja pyysin antamaan avut täsmällisemmin. Seuraavalla kerralla ratsukko suoritti heti paljon paremmin. Vivekan ratsastama Uppe näytti ensi alkuun jääräpäiseltä, mutta ratsastaja selkeästi tunsi hevosensa ja onnistui ratsastamaan sillä kaikesta huolimatta siistejä siirtymisiä.

Vaikean kolmikaarisen jälkeen ratsastajat saivat jatkaa hevosillaan itsenäiseen loppuverryttelyyn. Oli ilo huomata, miten hevoset jaksoivat vielä ravata nätissä muodossa, vaikka takana oli tunnin verran raskasta työskentelyä. Amigolla varsinkin tuntui olevan vauhtia kuin gepardissa, kun muut ravasivat vielä ihan normaalia ravia eteenpäin. Kiitin ratsastajia hyvästä työstä ja he siirsivätkin hevosensa pian käyntiin. Jokaisen kasvoilla loisti tyytyväinen hymy, ilmeisesti valmennus oli heidänkin osaltaan onnistunut.