Alkuun Jalostusoriit Siitostammat Kasvatustoiminta

Mörkövaaran Pilvipöhinä #212

UUDET SIVUT



© VRL-00807

RotuSuomenhevonen RekisterinumeroVH18-018-0554
SukupuoliOri OmistajaPirunkorpi (VRL-00033)
Syntynyt, Ikä22.01.2018, 8-vuotias KasvattajaMörkövaara
Säkäkorkeus154cm KoulutustasoKoHeA, Re110cm, CIC1

Mörkövaaran Pilvipöhinä alias Pöhnä on kerrassaan hupaisa hevonen, oikea jekkuilija. Pöhnä on erittäin menevä tapaus, mutta kaikkien onneksi oriilla on myös roppakaupalla kuuliaisuutta silloin kun sen aivosolut ovat oikeassa järjestyksessä. Perus hoitotoimenpiteen Pöhnän kanssa sujuvat yleensä ongelmitta, kunhan muistaa omistaa silmät myös selän puolella – sillä koskaan ei voi tietää mitä ori keksii ja silloin yleensä sattuu ja tapahtuu. Pöhnän kommelluksille ei voi olla nauramatta ja vaikka itsellään olisi kuinka huono päivä tahansa, nousee tämän hevosen kanssa hymy väkisinkin huulille.

Hoitajan hermoja ajatellen Pöhnän kanssa on parasta toimia tallin käytävällä niin että ori on varmasti molemmin puolin kiinni sidottu, jolloin on mahdollista välttyä sen suuremmiltä vahingoilta. Karsinassa Pöhnä kun ei malta seistä paikoillaan kahta sekuntia kauempaa ja pyörivän sekä kaikkea maistelevan hevosen kanssa touhuaminen raastaisi kenen tahansa hermoja. Käytävällä kun saa työskennellä oriin ympärillä rauhassa ilman pelkoa sen jalkoihin joutumisesta.

Ratsastettaessa Pöhnä on varsinainen keikari, se esittelee itseään mielellään kaikille – etenkin ohi kulkeville tammoille on pakko hieman näytellä kaarevaa kaulaa ja korkealle nousevia jalkoja. Oriin keskittymiskyky ei ole Einsteinin luokkaa, vaan hyvin kaukana siitä. Ratsastajan tulee keksiä Pöhnälle riittävästi vaihtelevaa tekemistä, jotta ori ei intoudu keksimään omia kuvioitaan, sillä niitä sen ”takataskuissa” riittää. Useampaankin kertaan on ratsastajat saanut maistella kentän hiekkaa unohtuessaan vain matkustelemaan orin pehmeisiin pumpulimaisiin liikkeisiin.

Pöhnällä on erittäin näyttävät liikkeet jotka ovat ennen kaikkea ilo silmälle, mutta myös ratsastajalle miellyttävät. Ratsastettavuudessakaan ei ole moitteelle sijaa, mutta kuten sanottua ei oriin selässä voi jäädä vain matkustelemaan. Maastossa ja esteillä Pöhnällä on virtaa kuin pienessä kylässä ja se etenisi mielellään täydellä kaasulla. Ratsastaja saakin olla jatkuvasti kärppänä vahtimassa oriin menoa, jotta se ei yltyisi vallan hulluksi. Ori on varovainen hyppääjä ja yleensä se liioittelee hypyn korkeutta ihan vain varmistaakseen, ettei edes hipaise puomeihin - harvoin siis Pöhnän kanssa tarvitsee radalla ottaa turhia tikkuja mukaan.

i. Tähtiensota
KTK II
ii. Jedin Paluu
evm - 166 cm, prt
iii. Pimeä Uhka
evm - 160 cm, rt
iie. Riikuna
evm - 161 cm, prt
ie. Kaunoliina
evm - 158 cm, trt
iei. Kuolonsyöjä
evm - 152 cm, m
iee. Kaunopuhe
evm - 159 cm, vrt
e. Pilvenpisara
ei. Harminpaikka
evm - 152 cm, prn
eii. Armoton Hermu
evm - 146 cm, prn
eie. Hunajamarenki
evm - 159 cm, rn
ee. Pilviharso
evm - 144 cm, trt
eei. Hopeahapsu
evm - 154 cm, rtkm
eee. Pilvenpaju
evm - 143 cm, trt

KRJ - Kouluratsastus (sijoituksia 20 kpl)

31.03.2018 KRJ Cup - Helppo A : 20/320
05.04.2018 Brunnby - Helppo A : 3/40
07.04.2018 Brunnby - Helppo A : 1/40
07.04.2018 Brunnby - Helppo A : 3/40
08.04.2018 Runoratsut - Helppo A : 6/50
09.04.2018 Runoratsut - Helppo A : 2/50
13.05.2018 Huvitus - Vaativa B : 3/30
14.05.2018 Ruoratsut - Vaativa B : 2/50
16.05.2018 Huvitus - Vaativa B : 3/30
16.05.2018 Ruoratsut - Vaativa B : 5/50
18.05.2018 Huvitus - Vaativa B : 3/30
18.05.2018 Huvitus - Vaativa B : 4/30
20.05.2018 Huvitus - Vaativa B : 3/30
21.05.2018 Huvitus - Vaativa B : 5/30
21.05.2018 Huvitus - Vaativa B : 1/30
24.05.2018 Huvitus - Vaativa B : 5/30
26.05.2018 Huvitus - Vaativa B : 1/30
26.05.2018 Huvitus - Vaativa B : 3/30
28.05.2018 Huvitus - Vaativa B : 2/30
29.05.2018 Huvitus - Vaativa B : 5/30

ERJ - Esteratsastus (sijoituksia 15 kpl)

20.03.2018 Susiraja - 110cm : 4/30
23.03.2018 Susiraja - 110cm : 5/30
23.03.2018 Susiraja - 110cm : 2/30
02.04.2018 Runoratsut - 80cm : 3/50
04.04.2018 Runoratsut - 80cm : 5/50
05.04.2018 Runoratsut - 80cm : 4/50
10.04.2018 Runoratsut - 80cm : 5/50
13.05.2018 Kaihovaara - 110cm : 3/50
18.05.2018 Kaihovaara - 110cm : 6/50
20.05.2018 Kaihovaara - 110cm : 1/50
20.05.2018 Kaihovaara - 110cm : 2/50
25.05.2018 Kaihovaara - 110cm : 5/50
27.05.2018 Kaihovaara - 110cm : 4/50
29.05.2018 Kaihovaara - 110cm : 1/50
29.05.2018 Kaihovaara - 110cm : 6/50

25.03.2018 Kouluvalmennus Mörkövaarassa, valmentajana tvisha

Hieman kauhulla odotin Cannabian ja Pöhnän saapumista valmennukseen, sillä olin kuullut orin olevan melkoisen energinen tapaus. Hammasta purren, ja tietysti mitään sanomatta, seurasin ratsukon itsenäistä työskentelyä alkuverkan tiimoilla. Pöhnä pomppi ratsastajansa alla alkuun vähän miten sattui, jonka lisäksi se otti hirmuisia spurtteja valmennuksen tammaratsukoita kohti. Hetken raavin jo päätäni, että mitähän tästä mahtaa tulla, mutta aika kivasti Cannabia lopulta sai hevosensa ruotuun ja vahvasti avuille.

Valmennuksessa käytiin tänään läpi pitkälti siirtymisiä, joten lähdimme ensimmäisenä uraa pitkin tekemään pysähdys-käynti välillä toistoja ja myöhemmiten lisäten siihen ravinkin vielä mukaan. Pöhnä asteli isoin ja varsin korkein askelin käynnissä eteenpäin, ja saadessaan selästä pidättävän avun se pysähtyi kuin seinään. Minä suurinpiirtein jo hypin tasajalkaa ja hihkuen taputin heille, että hyvin menee, hyvin menee, jatkakaa samaan malliin! Siinä vaiheessa vaan kun piti jatkaa käynnissä eteen, Pöhnä jekutti ratsastajaansa ja säntäsi lähes poikkeuksetta raviin. Vaikka kuinka pienen ja tasaisen avun sille antoikaan, pomppasi se lähes aina täysillä eteen. Hienosti ratsastaja kuitenkin tähän reagoi ja sai nopeasti pidätettyä takaisin käyntiin. Ravissa siirtymiset onnistuivatkin sitten jo huomattavasti paremmin, ratsastajan avut olivat eleettömiä ja hevonen teki hienoa työtä käskettyä. Seuraavaksi jatkoimme ravin ja laukan välillä siirtymisiä, jotka alkuspurttailujen jälkeen onnistuivat myös varsin hyvin. Kunhan Cannabia sai vain pidettyä Pöhnän laukan tasapainoisena, eikä antanut sen lähteä turhia kirimään, niin tällöin sekä nostot että raviin siirtymiset sujuivat vaivattomasti.

Vähitellen tunnin työstämisen jälkeen sai ratsukko rueta itsenäisesti siirtymään loppuverkan pariin. Koska valmennuksessa ei hyvin montaa käyntipätkää alun jälkeen tullut, sai jäähdyttelyn suorittaa melko rennosti rauhallisessa tahdissa. Valmentajana olin loppujen lopuksi aika vakuuttunut tämän parivaljakon työskentelystä, huomioiden hevosen nuoren iän. Selvästi Pöhnässä on potentiaalia, ja liikettä siltä todenteolla löytyy, Cannabian vain pitää ottaa jämäkästi hevonen haltuun ja reippaasti pyytää tältä, niin hyvä tulee!

virtuaalitalli | virtuaalihevonen
© Pirunkorpi 2016 - Tausta © Amanda Hinault (CC BY-SA 2.0)