otsikkokuva

Ruskavaara

Adinan Karmanhenki

KTK-III, SV-II

img
© Suomen Hippos, Pirje Fager-Pintilä

Rotu, sukupuoli

suomenhevonen, ori

Rekisterinumero

VH16-018-1199

Syntymäaika

08.05.2016, 8-vuotias

Omistaja

Dimma (VRL-08204), Ruskavaara

Väri, säkäkorkeus

Kasvattaja

Adina

Painotus

yleisratsastus

Koulutustaso

110cm, Helppo A, CIC1, Noviisi

Saavutukset

Saavutus myönnetty 30.11.2016
16 + 16 + 17 + 16 = 65p // KTK-III

Saavutus myönnetty 20.09.2017
6,4 + 10 + 4 + 6 + 7,7 + 7 + 16 = 57,1 // SV-II

66% 63,889%

Luonne

Adinan Karmanhenki, eli tutummin vain Karma, on on oikea pikku velmu ja tallin villiviikari. Orin ollessa lähettyvillä, voi olla varma, että aina sattuu ja tapahtuu. Karmalla kun on tapana järjestää hieman ylimääräistä ohjelmaa jos päivä uhkaa käydä tylsäksi. Orista saa kuitenkin mukavan treeni- ja kilpailukumppanin, kunhan omat hermot kestävät hevosen välillä jopa ihan hauskoja oikkuja.

Karma ei juurikaan välitä puunaamisesta. On tylsää seistä pitkän aikaa paikallaan, varsinkin kun ympärillä olisi aina paljon kiinnostavampia asioita tutkittavana. Karma onkin mestari hämäämään ihmistä ja livistämään tiehensä tilaisuuden tullen. Tarhasta hakiessa se osaa loistavasti pujahtaa portista vailla riimua ja narua ja viilettää kunniakierroksia pihan ympäri vailla aikomustakaan antaa itseään kiinni. Karsinastakin on kiva puikahtaa seikkailulle hoitajan jättäessä oven raolleen hakiessaan varusteita satulahuoneesta. Suositeltavaa siis on livahtaa tarhaan aitojen välistä ja pitää ori aina sidottuna hoitotuokion ajan. Kiinnittämättömänä Karma tykkää myös koetella hermoja hyörimällä ympäri kuin mikäkin tuuliviiri. Vailla harmaita hiuksia selviät helpoiten sitomalla orin molemmin puolin käytävälle. Siinäpähän steppailee takapäällään sivulta sivulle, mutta ei ainakaan häiritse tekemisiäsi.
Talutettaessa Karma on hurjan innokas ja orilla on tapana rynniä. Kuitenkin tiukalla käskyllä hevosen saa kulkemaan kohtuullisen nätisti, kuitenkin edelleen hieman hyppelehtien.

Karma on ratsastettaessa suoraan sanottuna hankala ja sen kanssa saa tehdä otsa hiessä töitä alusta loppuun asti. Orilla on potentiaalia ja taitoa vaikka mihin, mutta vielä kun löydettäisi se pieni kipinä halua miellyttää. Ori ei anna yhtään mitään ilmaiseksi. Karma omaa suomenhevoseksi ihanat askellajit, joissa on mukava istua. Esteillä Karmaa tulee pidätellä paljon, sillä muuten meno yltyy mahdottomaksi. Jarrut häviävät kuin tuhka tuuleen, jos kentällä on yksikin este. Karmalta löytyy kuitenkin todella komea hyppytyyli, kunhan sen saa etenemään rauhassa. Maastoilua ori rakastaa yli kaiken ja vielä kun reitti on höystetty esteillä, on bileet tiedossa. Jarrut olisivat maastossakin erittäin hyvä keksintö ja Karman kanssa ei keskenään kannata mennä maastoilemaan, vaan ottaa kaveri mukaan. Ajaessa orilla on helppo päästää ylimääräisiä höyryjä ulos, sillä se on mukava ja rento ajettava. Karma kulkee kärryjen edessä kuin toinen hevonen ja moni rakastaakin tehdä sen kanssa talvella rekiretkiä.

Sukuselvitys

i. Helmen Karma rt, 160cm
KTK-II, KRJ-I, YLA1, SLA-II, ERJ-II
ii. Fiktion Kiro prt, 153cm
SV-II
iii. VIR MVA ChMoon Ärräpää prt, 155cm
KTK-II, KRJ-I, SLA-I, YLA2, SV-II
iie. Lakean Lumimarja vkk, 151cm
YLA2, KRJ-II, SLA-II
ie. Eerikan Marinka vprt, 157cm
SLA-II, YLA2
iei. Ch Arjen Frederikrt, 154cm
KTK-III, SLA-II
iee. Lakean Eerika vrt, 1604cm
SLA-I, YLA3, ERL-III
e. Fiktion Kesähaave trn, 158cm
KTK-III, KV-III, SV-I, VSN Champion
ei. Maanan Kauhistus tprt, 154cm
KTK-III, KRJ-I, SLA-II, ERJ-III, Jälkeläisluokka C
eii. Maanan Kauhukakara tprt, 156cm
KTK-II
eie. Railakas R rt, 153cm
KTK-III
ee. Susikallion Suvitoive trn, 159cm
SLA-I*, YLA1, ERJ-I, KERJ-I
eei. Susikallion Outotoive trt, 168cm
SLA-I, ERJ-I, KERJ-I, YLA2, KRJ-II
eee. Kalinkan Naispaholainen m, 151cm
SLA-I*, YLA1, KRJ-II, ERJ-II, KERJ-II
isälinja - Helmen Karma - Fiktion Kiro - Moon Ärräpää - Samoilija     emälinja - Fiktion Kesähaave - Susikallion Suvitoive - Kalinkan Naispaholainen - Hämärän Adelina

Jälkeläiset

00.00.0000 o/t. Varsan nimi (e. Emän nimi) ei meriittejä

Kilpailutulokset

VSN-näyttelyt
00.00.0000 - - , tuom. ,

NJ-näyttelyt
00.00.0000 - - , päätuom. ,

ERJ (sijoituksia 23)
01.03.2018   ERJ   Crion Warmbloods   110cm   01/30
02.03.2018   ERJ   Crion Warmbloods   110cm   04/30
05.03.2018   ERJ   Hengenvaara   110cm   03/84
06.03.2018   ERJ   Hengenvaara   110cm   02/87
06.03.2018   ERJ   Crion Warmbloods   110cm   05/30
06.03.2018   ERJ   Roscoff   110cm   02/30
07.03.2018   ERJ   Roscoff   110cm   02/30
08.03.2018   ERJ   Hengenvaara   110cm   09/84
08.03.2018   ERJ   Roscoff   110cm   01/30
09.03.2018   ERJ   Roscoff   110cm   01/30
10.03.2018   ERJ   Crion Warmbloods   110cm   05/30
10.03.2018   ERJ   Roscoff   110cm   01/30
12.03.2018   ERJ   Supernatural   110cm   05/30
13.03.2018   ERJ   Vaahterapolku   110cm   05/30
14.03.2018   ERJ   Supernatural   110cm   03/30
14.03.2018   ERJ   Syndur   110cm   02/30
15.03.2018   ERJ   Tritium Sporthorses   110cm   04/30
16.03.2018   ERJ   Roscoff   110cm   02/30
17.03.2018   ERJ   Roscoff   110cm   02/30
21.03.2018   ERJ   Mörkövaara   110cm   03/40
22.03.2018   ERJ   Mörkövaara   110cm   03/40
28.03.2018   ERJ   Mörkövaara   110cm   01/40
28.03.2018   ERJ   Mörkövaara   110cm   03/40
KRJ (sijoituksia 8)
02.01.2018   KRJ   Hengenvaara   Helppo A   05/50
04.01.2018   KRJ   Hengenvaara   Helppo A   01/50
05.01.2018   KRJ   Hengenvaara   Helppo A   01/50
10.01.2018   KRJ   Hengenvaara   Helppo A   01/50
14.01.2018   KRJ   Hengenvaara   Helppo A   05/50
15.01.2018   KRJ   Hengenvaara   Helppo A   07/50
16.01.2018   KRJ   Hengenvaara   Helppo A   01/50
18.01.2018   KRJ   Hengenvaara   Helppo A   07/50

KERJ (sijoituksia 28)
29.11.2017   KERJ   Susiraja   CIC1   01/26
01.01.2018   KERJ   Hengenvaara   CIC1   03/53
07.01.2018   KERJ   Hengenvaara   CIC1   03/53
15.01.2018   KERJ   Hengenvaara   CIC1   02/53
16.01.2018   KERJ   Hengenvaara   CIC1   03/53
17.01.2018   KERJ   Mörkövaara   CIC1   03/30
18.01.2018   KERJ   Mörkövaara   CIC1   04/30
20.01.2018   KERJ   Mörkövaara   CIC1   03/30
23.01.2018   KERJ   Mörkövaara   CIC1   02/30
25.01.2018   KERJ   Hengenvaara   CIC1   01/53
28.01.2018   KERJ   Hengenvaara   CIC1   03/53
30.01.2018   KERJ   Mörkövaara   CIC1   01/30
07.02.2018   KERJ   Teilikorpi   CIC1   02/40
07.02.2018   KERJ   Mörkövaara   CIC1   01/30
08.02.2018   KERJ   Mörkövaara   CIC1   04/30
10.02.2018   KERJ   Teilikorpi   CIC1   06/40
11.02.2018   KERJ   Mörkövaara   CIC1   01/30
13.02.2018   KERJ   Kievarinkuja   CIC1   04/38
15.02.2018   KERJ   Kievarinkuja   CIC1   06/38
22.02.2018   KERJ   Mörkövaara   CIC1   05/30
02.03.2018   KERJ   Kisakeskus Lapland   CIC1   02/30
06.03.2018   KERJ   Colosseum   CIC1   02/26
12.03.2018   KERJ   Gestüt Helmwald   CIC1   05/30
18.03.2018   KERJ   Gestüt Helmwald   CIC1   03/30
19.03.2018   KERJ   Raatteen Suomenhevoset   CIC1   02/30
20.03.2018   KERJ   Gestüt Helmwald   CIC1   02/30
21.03.2018   KERJ   Gestüt Helmwald   CIC1   04/30
21.03.2018   KERJ   Beaumont   CIC1   03/30
VVJ (sijoituksia 7)
11.09.2017   VVJ   Hengenvaara   Noviisi   10/100
14.09.2017   VVJ   Hengenvaara   Noviisi   09/100
15.09.2017   VVJ   Hengenvaara   Noviisi   02/100
30.09.2017   VVJ   Hengenvaara   Noviisi   10/100
09.11.2017   VVJ   Adina   Noviisi   07/75
11.11.2017   VVJ   Adina   Noviisi   06/75
21.03.2018   VVJ   Breandan   Noviisi   02/29

VSR (sijoituksia 2)
31.10.2017   VSR-kenttä   Susiraja   CIC1   02/41
31.10.2017   VSR-este   Susiraja   110cm   03/30

Päiväkirja

00. lumikuuta 0000 - kirjoittaja
tekstiä

Valmennukset

00. lumikuuta 0000 - valmennus, kirjoittaja
tekstiä

virtuaalitalli / a sim-game stable

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Ulkoasu © Hapero / Taustakuva © schizoform, edited, CC BY-NC 2.0 / Otsikkokuva © Narien Vapaat / Kaikki muu ellei toisin mainita © Dimma