Fame's Legolas

25. elokuuta 2019 - omistaja
Lego ja Allan olivat olleet hieman tukkoisia viime viikkoina, eikä oireet olleet menneet ohitse millään. Olin soittanut eläinlääkärille ja saanut hyvät, yleensä toimivat ohjeet, mutta nyt ei tuntunut millään talttuvan ihme tukkoisuus. Päätinkin siis, että nyt on kutsuttava lääkäri ihan paikan päälle katsomaan tilanne. Mitään muita oireita ei ollut kuin tukkoisuus, joten epäilin jonkin näköistä allergiaa tai jotain muuta, joka ärsyttää. Toivoin vain, että eläinlääkäri osaisi sanoa, mikä vaivaa.

Lääkäri saapui tallillemme jotakuinkin siinä kolmen aikaan ja kerroin tarkemmin tilanteen. Nainen tarkisti Legon ja Allanin ensin yleisesti ja keskittyi sitten pääpuoleen ja keuhkoihin. Hän mittasi myös lämmöt, mutta lämpöä ei kummallakaan ollut. Ehdin jo huolestua, kun tarkastus kesti niin kauan, mutta sitten lääkäri totesi:
"Mielestäni tämä on nyt jotakin allergiaperäistä."
Tässä vaiheessa huokaisin helpotuksesta ja nainen jatkoi: "Eli ei hätää. Tämän pitäisi hoitua kyllä. Kannattaa kuitenkin tarkkailla, miten tilanne etenee. Jos tämä tästä muuttuu tai ei ota talttuakseen, niin sitten vain uudestaan soittoa, niin otetaan lisää testejä."
Nyökkäilin koko selityksen ajan ja toivoin vain, että oireet menisivät ohi. Lääkäri antoi hevosille lääkekuurin ja antoi hieman lisää jatko-ohjeita. Tämän jälkeen hän lähti seuraavaa asiakasta kohti ja minä laitoin hevoset takaisin omiin karsinoihinsa. Annoin molemmille oikein kunnon rapsutukset ja muutaman leivänpalan hienosta käytöksestä. Molemmat hevoset olivat olleet todella kauniisti, jopa Lego! Yllätyin, sillä yleensä se ei jaksanut seisoskella paikallaan näin kauaa. Ori oli kuitenkin toiminut erittäin loisteliaasti, eikä Allaninkaan käytöksessä ollut mitään negatiivista sanottavaa. Rapsuttelutuokioden jälkeen oli hyvä hetki jakaa päiväheinät ja mennä itse kahville ja pullalle toimistoon työntekijöiden kanssa. Kyllä sitä putosi kivi sydämeltä eläinlääkärin käytyä. Nyt voi hieman hengähtää.

27. syyskuuta 2019 - kouluvalmennus, Dimma (kirjoittanut omistaja)
Ihanaa! Pitkästä aikaa pääsin valmentajan paikalle valmennettavan sijasta. Pikkuveljeni oli lupautunut ratsastamaan Legolla kouluvalmennuksessa. Vakiovalmentajamme ei päässyt sairastapauksen vuoksi paikalle, joten nappasin kopin. Pistäisin Marcuksen ja Legon koville. Ja koska veljeni haluaa aina kiusata minua, oli hän laittanut viestiä, että on vähän myöhässä ja viitsisinkö laittaa ponin valmiiksi. Minä sinisilmäisenä siskona suostuin ja menin laittamaan Legoa kuntoon. Kun olin saanut ponin hoidettua ja varustettua, lähdin toimistoon hakemaan puhelintani, sillä Marcusta ei vieläkään näkynyt. Siellähän se pieni perkele istui ja joi kahvia jutellen erään työntekijämme kanssa. Kysyin, kuinka kauan Marcus oli ollut toimistossa ja nainen vastasi, että onhan se tässä jo varmaan vartin istunut. Mulla kiehui, mutta sain pidettyä vihan sisälläni. Huokaisin ja veljeni virnisteli. Onneksi en ottanut lähes mitään tosissaan, mitä veljeni teki ja lähdimme kohti maneesia napaten ponin mukaamme matkalla.

Alkuverryttelyjen aikana vaihdoimme hieman kuulumisia Marcuksen kanssa, vaikka viestiteltiinhän me lähes joka päivä. Kuitenkin peruskuulumiset olivat jääneet vähän vähemmälle. No, ei siinä. Eipä kummankaan elämässä ollut sen kummempia tapahtunut. Aloitimme itse valmennuksen askellajiharjoituksilla ja Lego näytti olevan todella energisellä tuulella. Marcus joutui tekemään töitä, että sai pidettyä orin kurissa. Valmennuksen edetessä Legonkin energia tuntui hieman vähentyvän, siedettävälle tasolle ja Marcuksellakin oli hieman helpompaa. Mies sai ponin jopa toimimaan hyvin! Olin ehkä hieman salaa ylpeä veljestäni, koska Lego todella oli vaikea tapaus. Valmennus sujui yllättävän hyvin ja loppukäyntien aikana annoin Marcukselle hieman palautetta suorituksista. Eipä siinä hirveästi mitään negatiivista sanottavaa ollut. Pientä itsepäisyyttä ja valittamista korkeintaan, mutta ei mitään isoa ratsastamiseen liittyvää. Kyllähän sitä sisarelle saa hieman nurista. Kunhan ei vaan muille, sillä voi tulla tupenrapinat.